Kävelin hiljattain sisään pieneen lihakauppaan Tupungaton kylässä Mendozassa, Argentiinassa. Kuten lihakaupat usein täällä päin, myös tämä myi hedelmiä ja vihanneksia. Kysyin myyjältä, olisiko heillä ollenkaan luomuvihanneksia. Myyjä katsoi minua epäuskoinen ilme kasvoillaan ja nauroi. ”Luomua? Ei todellakaan!”
Argentiina on Latinalaisen Amerikan toiseksi suurin valtio. Se kattaa yli kahdeksan kertaa Suomen kokoisen alueen. Pelkästään soijapelloiksi muutettu pinta-ala on 20 miljoonaa hehtaaria eli yli 60 prosenttia valtion viljelykelpoisesta maasta. Muuntogeenisen soijan ohella valtava määrä metsää ja perhetiloja on tuhottu maissin ja vehnän tieltä. Argentiinan Maan ystävien (ATA) mukaan lähes 64 000 perhettä, niin pienviljelijöitä kuin alkuperäiskansojen edustajia, kärsivät valtion tai suuryritysten käynnistämistä maanomistuskiistoista.
Argentiinan Maan ystävien työ on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Yksi järjestön päätehtävistä on nostaa esiin Monsanton, Syngentan ja muiden agrokemikaaliyritysten toiminnan epäkohtia sekä puolustaa pientilallisten sekä maattomiksi jääneiden oikeuksia. ”Maatalous ilman maanviljelijöitä” näkyy yhä laajemmin Argentiinan viljavimmilla seuduilla, missä valtavien yksilajiviljelmien dominoimaa maisemaa rikkovat vain hylätyt, rapistuvat asuinrakennukset sekä suuryhtiöiden viljankäsittelykompleksit. Agroteollisuuden valta ulottuu valtion ylimpään päätöksentekoon. Ihmisten terveys, luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat toissijaisia tekijöitä matkalla kohti ”modernisaatiota”.
ATA:n toimintakenttä on käsittämättömän laaja; pelkästään maan pinta-ala sekä lukemattomat ekologiset ja ilmastolliset alueet Andeilta Atlantille ja pampalta sademetsään asettavat haasteita resurssien käytölle ja teemojen rajaamiselle.
ATA:n koordinaattorin Natalia Salváticon mukaan järjestö keskittyy työssään kahteen Kansainvälisen Maan ystävien määrittelemään ohjelmaan: Metsiin ja biodiversiteettiin sekä Ruokasuvereniteettiin. Molemmissa työtä on enemmän kuin tarpeeksi ja ne limittyvätkin tiukasti toisiinsa. Argentiinan luonnonmetsät ovat agroteollisuuden levittäytyessä kutistuneet lähes olemattomiin, mikä on voimistanut ilmaston ääri-ilmiöitä esimerkiksi maan keskiosissa, missä kuivuus ja voimakkaat metsäpalot ovat jokavuotinen riesa. Maan ruoantuotanto taas on Monsanton käsissä muuttunut painajaiseksi; torjunta-ainesumutukset aiheuttavat terveysongelmia kolmannekselle argentiinalaisista, geenimuunnellut viljalajikkeet levittäytyvät kaikkialle ja alkuperäiset siemenlajikkeet katoavat.
Millä ravitsemme itseämme?
Olen asunut nyt kahdeksan kuukautta Argentiinan maaseudulla. Agroekologisilla tiloilla työskentely on tuonut minut lähelle ruoantuotannon alkulähteitä, mutta samalla maan toiset, valtavirtaa edustavat kasvot ovat muuttuneet entistä irvokkaammiksi. Ympäristöliikkeen ajamat asiat, kuten kierrätys, vesivarojen ja metsien suojelu, ilmastonmuutoksen hillintä sekä puhdas ruoantuotanto, ovat kaukana keskivertokansalaisen tai -yrityksen ajatuksista. Valtio ei tue ympäristötietoista elämäntapaa, päinvastoin. Ruokakaupoista ei löydy juuri mitään, mitä ei olisi tuotettu teollisesti ja täytetty kemikaaleilla.
Vehnäjauhot eivät enää ole vehnää, vaan ravinteeton vehnäjaloste. Maitotuotteissa on enemmän lisättyjä ainesosia kuin maitoa. Tyypillisen argentiinalaisen ruokavalio koostuu lihasta, sokerista, valkoisesta leivästä ja torjunta-ainejäämistä. Ei ihme, että pienviljelijällä menee huonosti. Hintakilpailu teollisten suuryritysten kanssa on pientuottajalle mahdotonta, eikä valtion tehokkuutta ihannoiva politiikka tue monilajista viljelyä tai torjunta-aineista luopumista.
Aihe, johon ympäristösuojelijatkaan eivät täällä tohdi tarttua, on lihansyönti. Liha on argentiinalaisen ruokakulttuurin olennaisin osa. Lisäksi se on halpaa kuin saippua. Lihantuotannon haitalliset ympäristövaikutukset kielletään tai ohitetaan olankohautuksella.
Eläköön hyvä elämä!
Maan ystävät edistävät puhdasta ruoantuotantoa ja ruokaomavaraisuutta yhdessä viljelijäorganisaatioiden, agroekologisten pientuottajien sekä alueellisten solidaarisuusliikkeiden kanssa. Kampanjoilla pyritään tutustuttamaan kansalaiset kestävämpiin elämäntapoihin ja tiedostavaan kuluttamiseen.
Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat puhuvat buen viviristä, hyvästä elämästä. Se tarkoittaa elämää sopusoinnussa Äiti Maan, Pachamaman, kanssa. Inkojen Maan ja hedelmällisyyden jumalatar Pachamama kuuluu myös argentiinalaiseen alkuperäiskulttuuriin, mutta eurooppalaistuneessa valtakulttuurissa moni kokee yhteyden Pachamamaan vieraaksi tai tarpeettomaksi.
Kapina agroteollisuutta ja uusliberalistista talousmallia vastaan, hyvän elämän puolesta, kuitenkin näkyy ja kuuluu jo ympäri maata. Itse koin sen omakohtaisesti edellisessä asuinpaikassani Córdoban maakunnassa, missä Monsantoa ei enää kaivata ja luomuliike leviää pikkukylästä toiseen. Argentiinan Maan ystävien työ on osa suurta, Latinalaisen Amerikan kattavaa liikettä, jolla on toivoa niin kauan kuin on yhteistyötä, solidaarisuutta ja moniäänisyyttä.
Hiilivapaa Espoo -kampanja, Espoon kaupunki ja Fortum järjestivät 20.10. keskustelutilaisuuden nimellä Tulevaisuuden energiaa Espooseen. Aihe selvästi kiinnosti, sillä tapahtumaa varten varattu Albergan kartanon Holvikellari tuli täyteen ja keskustelu kävi niin vilkkaana, etteivät kaikki halukkaat ehtineet ääneen.
Tilaisuuden juonsi ansiokkaasti Demoksen Tuuli Kaskinen. Avauspuheenvuoron käytti Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (vihr) ja Kestävä kehitys -ohjelman puheenjohtaja Sirpa Hertell, joka johdatteli Espoon kaupungin juuri asettamiin ilmastotavoitteisiin. Laajempi katsaus ilmastonmuutoksen ja politiikan tilanteeseen saatiin Sitran Janne Peljon puheenvuorossa, joka osoitti, kuinka valtava kiire päästövähennystoimilla Suomessa ja koko maailmassa on. Toisaalta näkymissä on, että toimet voivat samalla luoda kaupungeille myös myönteisiä talousvaikutuksia.
Pasi Laitala, Espoon kestävän kehityksen johtaja, esitteli puheenvuorossaan kaupungin tahtotilaa. Espoon tavoite on toimia aiheen parissa entistä aktiivisemmin, jotta päästöjä ei enää syntyisi. Tämän vuoksi kaupunki onkin aloittanut neuvottelut Fortumin kanssa sen suunnittelemiseksi, kuinka kestävään energiantuotantoon käytännössä siirrytään. Kehitysjohtaja Niko Wirgentius Fortumilta vakuutti, että Fortum on sitoutunut hiilestä luopumiseen vuoteen 2030 mennessä.
Espoon Asuntojen toimitusjohtaja Seppo Kallio kertoi yhtiön toimista mm. energiatehokkuuden edistämiseksi ja julkisti, että yhtiö on päättänyt siirtyä käyttämään kiinteistöissään EKOenergia-merkittyä sähköä.
Omassa esityksessään Hiilivapaa Suomi -kampanjan koordinaattori Hanna Hakko kertoi kivihiilestä luopumisen kiireellisyydestä: ilmastotieteen suosituksiin nojaten kampanja on asettanut tavoitteeksi, että hiilen polttamisen pitäisi loppua Suomessa ja Espoossa jo vuonna 2020. Lisäksi kampanja esitteli esimerkkejä siitä, millä käytännön toimilla tavoite voitaisiin saavuttaa.
Loppuvaiheen paneelikeskusteluun liittyivät edellisten puhujien ohella Kokoomuksen valtuutettu Mikko Peltokorpi ja Sosialidemokraattinen varavaltuutettu Jarkko Rahkonen.
Tilaisuuden osallistujien kesken näytti vallitsevan yhteisymmärrys siitä, että ilmastonmuutoksen uhka tulee ottaa vakavasti, ja että kivihiilestä on myös Espoossa siirryttävä kestävämpiin energiantuotannon muotoihin ja energian säästöön. Täyttä yhteisymmärrystä muutoksen aikataulusta ei vielä saatu aikaan, mutta keskustelu uusien investointien vauhdittamisesta jatkuu. Seminaarin lopussa syntyikin jo puhetta jatkotilaisuudesta, jossa paneuduttaisiin vielä konkreettisemmin energiaratkaisuiden vaihtoehtoihin ja käytännön toteutukseen.
Tilaisuus pyrittiin lähettämään Facebook-livessä, mutta valitettavasti yhteysongelmien takia taltionti ei kata aivan koko tilaisuutta. Osat ovat katsottavissa Facebookissa täällä ja täällä.
Mitä kaikkea haluaisimme tehdä yhdessä marraskuun väentapaamisessa? Tätä pohdittiin hallituksen syyskuun kokouksessa. Syksyn tapaaminen ja sen yhteydessä pidettävä vuosikokous lähestyy ja suunnitelmia hiotaan parasta aikaa.
Olisiko sinulla tai toimintaryhmälläsi jokin ehdotus väentapaamisen ohjelmaan? Haluaisitteko toetuttaa työpajan tai muun ohjelmanumeron? Areena on vapaa kaikenlaisille ehdotuksille ja työpajojen teemaehdotuksille. Ota yhteyttä hallitukseen, mikäli sinulla on ideoita. Väentapaamisen tarkoituksena on jakaa tietoa, oppia uutta, tavata ja tutustua muihin aktiiveihin. Väentapaaminen on myös oiva tilaisuus tulla uutena mukaan ja tutustua Maan ystävien toimintaan.
Tapaamisen yhteydessä pidetään myös Maan ystävien vuosikokous, jossa käsitellään ensi vuoden toimintasuunnitelma sekä budjetti. Samalla valitsemme hallituksen seuraavalle vuodelle. Nyt on siis oikea hetki pohtia, olisiko sinusta mukava hoitaa Maan ystävien asioita mukavassa porukassa ensi vuonna. Tämän vuoden hallitus suosittelee! Vuoteen 2016 on mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hauskoja kokouksia, ripaus draamaa ja paljon uusia opittavia asioita.
Väentapaamisen ja vuosikokouksen lisäksi hallitus käsitteli kokouksessaan myös muita ajankohtaisia asioita rahankeräysluvan hakemisesta tukkukortin ostamiseen, tarkastettiin budjetin tilanne loppuvuoden osalta ja käytiin läpi toimintaryhmien kuulumisia. Tavallista yhdistyksen arkea siis!
Kokouksen kanssa päällekäin osui rasismin vastainen Peli poikki -mielenosoitus, mikä luonnollisesti harmitti hallituksen jäseniä. Lähetimme kuitenkin valokuvaterveisemme mielenosoittajien tueksi!
Väentapaaminen järjestetään 18.-20.11. Porvoossa. Merkkaa tämä jo kalenteriisi. Lisätietoja tapaamisesta päivitetään pikapuoliin Maan ystävien verkkosivuille, sähköpostilitsoille ja Facebookiin.
Ensin täytyy kiittää vielä Rovaniemen aktiiveja sekä eritoten Anna-Leenaa. Oli mukava tavata ja nähdä teidän kukoistavat kaupunkiviljelyksenne! Muutenkin oli hauskaa pysähtyä juuri Rovaniemelle pyöräilyni päätteeksi – olenhan viettänyt paikkakunnalla vuosituhannen vaihteen tienoilla useamman vuoden opiskelujen merkeissä.
Olen fiilistellyt tässä nyt pari päivää saapumistani takaisin lähtöpisteeseen eli Helsinkiin. Mielessäni on pyörinut paljon ajatuksia, muistoja sekä tuntemuksia ja olen käynyt lävitse niitä erilaisia tunnetiloja, joita tämän projektin aikana olen tähän mennessä kokenut. Yhteenvetona voisin todeta saaneeni huikean määrän kokemuksia laidasta laitaan, joista muodostuu lopulta massiivisen positiivinen kokonaisuus! Olen erittäin kiitollinen, että sain mahdollisuuden toteuttaa tällaisen projektin. Toki tämä ei ole vielä ohi, vaikka pyöräilyosuus alkaakin olla finaalissa. Nyt alkaa projektin kirjallinen osuus.
Nyt on hyvä vetää myös lyhyesti yhteen ne kokemukset ja viestit, joita sain kohtaamiltani eri paikallisryhmien edustajilta. Yleisesti ottaen kaikki ihmiset, joita tapasin, olivat hyvin positiivisin mielin sekä innostuneita tästä pyöräytyksestä. Ihmiset kertoivat myös, että tämän kaltainen tekeminen antaa heille kokemuksen siitä, että emojärjestö on valmis tukemaan paikallisryhmien toimintaa hyvin konkreettisesti. Koska Suomi on välimatkoiltaan pitkä maa niin kasvokkain kohtaaminen eri ryhmien välillä ei ole mikään itsestäänselvyys. Niinpä tällainen retkeily tuo myös tunteen yhteenkuuluvuudesta, joka vaikuttaa varmasti positiivisesti motivaatioon toimia osana Maan ystävien verkostoa. Tulipa retkeni aikana puheeksi myös tulevaisuus ja se, kuinka tällaista retkeilyä voisi toteuttaa myös jatkossa. Hyviä ideoita nousikin esiin ja ehkäpä niistä saadaan jalostettua jotain uutta toimintaa Maan ystäville!
Uskoisin että koko järjestön kannalta tämä pyöräytys toi mukanaan hitusen näkyvyyttä sekä toivottavasti sopivasti yhteishengen nostatusta. Maan ystävät on järjestönä sellainen, että sen eteen kannattaa tehdä töitä. Jonkinlaisena pilottiprojektina tämä antoi varmasti myös mukana olleille toimijoille paljon kokemusta siitä, kuinka tällainen tempaus kannattaa toteuttaa. Tämä oli siis samalla suuri oppimisprosessi myös itselleni.
Ja miten voisinkaan olla kirjoittamatta mitään pyöräilystä! Tähän astihan olen sivunnut aihetta lähinnä omien tuntemuksieni kautta, mutta kyllähän tähän liikkumismuotoon liittyy paljon muitakin elementtejä. Pyöräilyhän edustaa kaikessa päästöttömyydessään hyvinkin ympäristöystävällistä liikkumismuotoa, joka tarjoaa pyöräilijälle itselleenkin paremman fyysisen kunnon sekä hyvin avoimen näköalapaikan tarkkailla ympäristöään. Koin tämän reissullani hyvin voimakkaasti kun kaikki aistini saivat jatkuvasti virikkeitä maisemien ja olosuhteiden muuttuessa. Samalla pyöräillessä ajatus tuntuu rullaavan ihan eri tahtiin kuin paikallaan ollessa. Toivoisinkin, että tämä tempaukseni herättelisi ja innostaisi ihmisiä tarttumaan pyörää sarvista ja hyppäämään satulaan – se on hyväksi niin itselle kuin myös ympäristölle!
Nyt on aika heittää hyvästit tälle päiväkirjalle. Toivottavasti näistä postauksista on ollut jotain iloa lukijoille. Vaikka pyöräytys päättyikin niin pyöräilyä en silti aio jättää! Ajattelin tänään nimittäin osallistua kriittiselle pyöräretkelle. Tulkaahan mukaan!
4.7.2016 9.50 Ritaharju (Oulu)
Päivä on valjennut harmaan pilvisenä. Näytää siltä, että mikäli tällä hetkellä ei vielä sataisikaan niin kohta sataa! Mutta tätähän tämä kesä on. Olen suoraan sanottuna pääsyt erittäin helpolla säiden suhteen tähän asti. Sateiset hetket ovat olleet selvänä vähemmistönä kun olen pyörän päälle hypännyt.
Eilen pääsin tapaamaan Oulun paikallistoimijoita ja tapaaminen sujui hyvässä hengessä päivänpolttavista aiheista keskustellen sekä uutta toimijaopasta läpi käyden. Kiitokset sydämellisestä vastaanotosta sekä maittavista ja terveellisistä herkuista Maahisen tyypit! Pitäkäähän pyörät pyörimässä.
Nyt on tullut aika lähteä viimeiselle pyörällä kuljettavalle etapille retkelläni ja päämääränäni on tällöin Rovaniemi. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan niin saavun vanhalle opiskelupaikkakunnalleni 6.7 ja tapaan Roiman tyypit seuraavana päivänä pihakirppispäivän merkeissä. Minulla on siis kolme pyöräilyn täyteistä päivää jäljellä matkastani. Tuntuu hullulta, että olen jo tässä pisteessä! Nyt lähdenkin nauttimaan näistä viimeisistä tämän reissun pyöräilyhetkistäni suurella antaumuksella. Saan myös matkaseuraa tälle päivälle kun ystäväni lähtee pyöräilemään kanssani kohti pohjoista. Seurassa on aina hauska matkustaa. #pyöräytys2016 #maanystävät20v
1.7.2016 klo 8.30 Ponnikkaperä (Pyhänkoski)
Niin se vain juhannuksen seutu oli ja meni. Tuntuu kuin olisi ollut pidemmälläkin tauolla pyöräilystä. Tauon aikana sain totisesti ladattua akkuni täyteen uutta energiaa! Paikallani en ihan malttanut olla vaan juhannus itsessään tuli vietettyä tuolla Kolin kansallismaisemissa luona ihanien ihmisten. Viimeiset päivät olenkin viettänyt täällä Pyhänkoskella palautellen voimiani ja fiilistellen tulevia pyöräilypäiviäni. Tästä se lähtee taas!
Seuraavaksi suuntaankin kohti Oulua, missä tapaan paikallisia ihmisiä tulevana sunnuntaina. Maahisen tyypit ovat varanneet tapahtumaa varten tilat Hiidentieltä, missä alkaa tapahtua klo 15.00 alkaen. Oulun jälkeen suuntaan vielä kohti pohjoista ja Rovaniemeä, minne suunnittelin saapuvani 7.7. Sinne on vielä viikon verran aikaa, joten täytyy kuitenkin ajaa muutama päivä tässä välissä.
Nyt kasaan tavarani ja pakkaan pyöräni – seikkailu jatkukoon. Maahinen ja Roima, täältä tullaan! #pyöräytys2016 #maanystävät20v
23.6.2016 klo 7.30 Ponnikkaperä (Pyhänkoski)
Jos yllä olevasta kartasta katsotaan niin sijaitsen juuri tällä hetkellä tuolla Jyväskylä-Oulu välisen etapin mutkan tienoilla. Saavuin tänne eilen bussin tuomana – tai oikeastaan bussi jäi tuonne Ylivieskaan, mistä siirryin sitten tänne kotikonnuilleni. Matkan aikana ehdin hieman fiilistellä mennyttä kaksiviikkoista ja totesin ytimekkäästi, että onpahan ollut hieno reissu tähän asti! Ja toivottavasti tällaisena jatkuu myös heinäkuussa. Yksittäisiä mieleenpainuneita kokemuksia on kertynyt lukematon määrä ja juuri tällaisena hetkenä, kun voi ottaa rennosti, on hauska palata niiden pariin. On hyvin fyysisiä kokemuksia pyörän selästä, hauskoja sekä koskettavia hetkiä ihmisten kanssa, henkeäsalpaavia maisemia sekä kaikkea muuta mahdollista. Lyhyesti voinkin todeta, että mikäli tällainen reissaaminen yhtään kiinnostaa niin matkaan vaan! Pyörän selästä katsottuna maailma avartuu aivan ainutlaatuisella tavalla.
Matkani aikana olen saanut kunnian päästä tapaamaan henkilöitä Maan ystävien paikallisryhmissä. Kohtaamiset ovat olleet hyvin antoisia omasta näkövinkkelistäni. On ollut hienoa päästä jutustelemaan aktiivien kanssa, ketkä itse asiassa muodostavat rungon koko järjestön toiminnalle. Suuret kiitokset teille kaikille, että olen päässyt tuomaan teille viestiä emojärjestön suunnalta! Olen myös saanut sen suuntaista viestiä paikallisryhmiltä, että tällaiselle tempaukselle on ollut tilausta. Ihmiset tuntuvat arvostavan kasvokkain kohtaamista. Uudistettu paikallistoimijaopaskin on herättänyt kiinnostusta ja jatkuvasti kehittyvänä projektina se on saanut jo mukavasti palautetta, jonka pohjalta sitä voidaan lähteä kehittämään! Yleensäkin tuntuu siltä, että tällä tavoin kohdatessa erilaiset ideointiprosessit lähtevät hyvin käyntiin ja yhteydet järjestön sisällä saavat vahvistusta. Pitkistä välimatkoista huolimatta olemme kaikki osasia tässä Maan ystävien verkostossa, joka ulottuu lopulta ympäri koko maailman!
Tästä on hyvä jatkaa kohti Oulua ja lopulta Rovaniemeä. Vaikka en malttaisikaan odottaa pyöränselkään hyppäämistä, niin vietän tässä silti viikon verran hengähdystaukoa. Palaan luontoon ja tapaan rakkaita ihmisiä – siinä on reseptini antoisalle juhannukselle! Ja täytyy muistaa myös syödä jossakin välissä sekä saunoa hiukan 🙂 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. #pyöräytys2016 #maanystävät20v
18.6.2016 klo 11.00 Tammela (Tampere)
Näin on reissuni edennyt toiselle ”kotipaikkakunnalleni” Tampereelle. Saavuin tänne itse asiassa jo toissa päivänä kesäisen sateen saattelemana. Saman päivän aikana matkaseurueemme kutistui yhdellä henkilöllä, kun Pirjo hyppäsi junaan ja matkusti takaisin Helsinkiin. Kiitokset Pirjolle vielä mielenkiintoisista keskusteluista ja mukavasta matkaseurasta yleensä! Helsingissä tapaamme jälleen 🙂
Vaikka Pori-Tampere -väli olikin ajallisesti suhteellisen lyhyt niin siihen mahtui silti paljon erilaisia kokemuksia. Ääripäiden sääilmiöt ja ääripäiden reittiprofiilit. Kaksin ja yksin matkustamista. Välissä tauko huikeiden maisemien keskellä Papun luona. Voisin vetää uudelleen saman pätkän! Ehkä palaan vielä tälle tielle.
Eilen tapasimme paikallisessa ravitsemusliikkessä tamperelaisten aktiivien kanssa. Ilta sujui mukavasti paikallis- ja valtakunnallisesta toiminnasta keskustellen. Samalla kävimme läpi myös toimijaoppaan, johon tulikin kiitettävästi kommentteja. Iso kiitos teille kaikille osallistumisestanne! Emmeköhän tapaa jälleen 🙂
Nyt vietän Tampereella ainakin tämän päivän ja ehkä huomenna hyppään jälleen pyörän selkään. Seuravaksi suuntaankin kohti keskistä Suomea ja Jyväskylää. Matka jatkuu ja perästä kuuluu! #pyöräytys2016 #maanystävät20v
15.6.2016 klo 8.30, Isosanta (Pori)
Aamukahvi hupenee kiitettävällä tahdilla ja olo piristyy sitä mukaa. Aamut tuntuvat olevan omalla tavallaan haastavimpia hetkiä tällä reissullani. Lihakset muistuttavat eilisen rasituksista – taitavatpa ne muistaa myös aiemmat kilometrini. Kasvot ja huulet muistavat tuulen ja auringon kuten myös silmäni. Mutta aamut ovat myös hienoja! Jälleen ollaan lähdössä kohti uutta etappia, uusia maisemia ja uusia ihmisiä. Seuraavaa paikallisryhmää. Ja taustalla soi Saimaa.
Eilen saavuimme Pirjon kanssa Poriin, johon meitä tuli opastamaan Jari, yksi Porin aktiiveista. Pyöräilimme yhdessä noin 50 kilometria Kokemäen Pitkäjärveltä tänne Poriin saakka. Pysähdyimme matkalla ihastelemaan Kokemäenjoen kuohuja ja samalla Jari kertoili paikallisia tarinoita. Illalla menimmekin Utopajalle, missä esittelin toimijaopasta ja pääsimme keskustelemaan muutenkin Maan ystävistä. Paikalla olivat Jarin lisäksi Mirva sekä Tapio sekä Pirjo, joten sainkin kattavan palautteen oppaasta sekä tästä tempauksesta yleensä. Pori on hieno paikka! Iso kiitos paikallisille aktiiveille lämpimästä vastaanotosta. Tapaamme jälleen.
Nyt on herännyt olo. Aamupesu ja pakkaus, jonka jälkeen matka jatkuu! Suuntaamme seuraavaksi kohti Tamperetta ja Myttyä. Siellä järjestetään avoin tilaisuus Maan ystävistä kiinnostuneille ihmisille, tulkaahan mukaan! Matkallamme yövymme välillä Sastamalassa. Säätiedotus näyttäisi tällä hetkellä siltä, että saatamme saada ukkosta ja sadetta huomenna. Vastaamme haasteeseen! #pyöräytys2016 #maanystävät20v
12.6.2016 klo 13.00, Runosmäki (Turku)
Täällä sitä ollaan Suomen Turussa! Matkani on siis edennyt ensimmäisen paikallisryhmän luo tänne Turkuun – paikkaan jossa Maan ystävät sai alkunsa 20 vuotta sitten. Paluu juurille.
Pyöräilin eilen suoraan Ruissalon kasvitieteelliselle puutarhalle, missä järjestettiin ViherVillitys -tapahtuma. Siellä minua olivat vastaanottamassa Turun seudun aktiivit Sini ja Paula, jotka olivat paikalla Maan ystävien nimissä. He olivat järjestäneet ihmisille mahdollisuuden istuttaa eri kasveja isompiin astioihin, jonka jälkeen ihmiset saivat tietysti kasvit mukaansa. Istuttaminen näyttikin olevan hyvin suosittua, sillä lopulta kaikki kasvit löysivät itselleen uuden kodin! Illalla kävimme vielä paikallisessa ravitsemusliikkeessä rupattelemassa Maan ystävistä ja uudistetusta toimijaoppaasta. Ilta sujui hyvässä hengessä ja uusia ideoitakin nousi esille. Mukana oli myös kaksi uutta kasvoa, jotka olivat kiinnostuneita Maan ystävien toiminnasta. Tästä on hyvä jatkaa.
Niin, pyöräilyni on sujunut onnellisten tähtien alla. Olen saanut kokea erilaisia olosuhteita, jotka ovat sopivasti valmentaneet minua toimimaan järjellisesti muuttuvien tilanteiden kohdatessa. Olen myös tavannut mukavia ihmisiä sekä eläimiä. Matkani on ollut kaikinpuolin hieno kokemus tähän mennessä ja toivottavasti tämä linja jatkuu!
Seuraavaksi lähdemme suuntaamaan kohti Poria, missä kohtaamme paikalliset Maan ystävät. Poriin olemme suunnitelleet saapuvamme 14.6. Minulle on saapunut matkaseuraksi Pirjo Helsingistä, joten tästä eteenpäin aina Tampereelle saakka pyöräilemme yhdessä. Tulkaahan mukaan pyöräilemään, mikäli se suinkin on mahdollista ja innostusta riittää! Hauska matkaseura on taattu 🙂 Seuraavaksi yöksi suuntaamme Kuhankuonoon, jonka jälkeen tarkoituksena on pyöräillä Pitkäjärven vapaa-ajan keskukseen Kokemäelle. Ottakaa yhteyttä mikäli innostutte matkaseuraksi! Yhteystiedot löytyvät täältä. Ja taas mennään! #pyöräytys2016 #maanystävät20v
7.6.2016 klo 12.30, Pauligin huvila (Helsinki)
Noin 24 tuntia. Kakskytneljä. Pitäisikö niitä laskea? Entä miltä minusta tuntuu juuri tällä hetkellä, odotanko h-hetkeä innostuneesti vai pelonsekaisin tuntein? Onko kaikki valmiina? Pärjäänkö minä? Ajanjuoksua ei voi hidastaa eikä nopeuttaa, sekunnit kuluvat vääjäämättä. Huomenna sitä sitten lähdetään kiertämään Maan ystävien paikallisryhmiä!
Miten oikein tähän päädyinkään? Niin, se taisi alkaa palaveristani Even, harjoitteluohjaajani kanssa. Tai oikeastaan tämä on alkanut jo kauan sitten, enkä kykene määrittämään yhtä hetkeä, jolloin ajatus hiipi pääni sisään. Pyöräretki kesäisessä Suomessa. Voisi nähdä eri paikkakuntia, luonnonnähtävyyksiä, kaunista kesäistä maisemaa ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä! Tätä minä olen halunnut mieleni sopukoissa jo kauemmin. Mutta niin, sitten se huomaamatta pullahti suustani ulos muistaakseni 1.4 – aprillipäivänä! Siinä hetkesssä pyörät lähtivät pyörimään: aktiivien tapaamiset paikallisryhmissä, uudistettu toimijaopas, mahdolliset koulutukset, opinnäytetyön koostaminen tästä koko projektista, sometempaus ja mikä tärkeintä, aktiivinen tekeminen itselle tärkeiden arvojen parissa, joita Maan ystävät järjestönä edustavat! Joka tapauksessa, aprillipäivästä riippumatta, olen nyt sitten todella lähdössä matkaan.
Nyt olen tässä. Istun vielä mukavasti huvilan kokoushuoneen pehmoisella sohvalla, vaan huomenna on toisin. Huomenna alkaa seikkailu! Seikkailu, jota olen suunnitellut ja valmistellut lukemattomien tuntien ajan. Seikkailu, joka kaikesta suunnittelusta huolimatta tulee yllättämään minut lukemattomat kerrat. Ylä- ja alamäkiä niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Onneksi en ole ollut enkä tule olemaan yksin, vaan minulla on tukijoukkoni niin täällä Helsingissä kuin myös ympäri Suomen. Haluankin kiittää jo tässä vaiheessa ihmisiä, jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa tätä seikkailuani. Toimiston tyypit, Lissu ja Eve, iso kiitos kaikesta työstä ja tuesta! Ryhmäjaoston Angi ja Mirva sekä viestintäjaoston Heidi, ilman teidän tukeanne en olisi tässä. Kiitos kaikille paikallisryhmien edustajille, jotka olette olleet avoimin mielin mahdollistamassa huomista lähtöäni! Kiitos Maan ystävien hallituksen tyypit. Ja tietenkin Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori ja opinnäytetyöohjaajani Ruut! Ja kaikki te, jotka olette tukeneet minua muutenkin. Jatketaan samaan malliin.
Huomenna lauletaan tuttua säveltä (joka saattaa jotakuta ärsyttääkin): ”Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Taivaalta tähden valitsen ja siitä seurailen…” Ollaan kuulolla ja muistetaan #pyöräytys2016 #maanystävät20v
Nimeni on Julia ja olen ensimmäistä vuotta Maan Ystävien hallituksessa. Viime maaliskuussa päädyin matkustamaan keväiselle Maltalle, jossa järjestettiin ensimmäistä kertaa jokin Maan Ystävien tapaaminen. Tällä kertaa kyseessä oli Euroopan nuorten Maan Ystävien väentapaaminen ja nuoria osallistujia saapui ympäri eurooppaa viidestätoista eri maasta.
Mitä itselle – melko hiljattain mukaan Maan Ystäviin tulleelle – aktiiville jäi reissusta käteen, oli ainakin se, kuinka YFoEE (Young Friends of Earth Europe) rakentuu ja toimii suhteessa esimerkiksi Euroopan Maan Ystäviin ja sen maakohtaisiin järjestöihin. Oli inspiroivaa kuulla millaista aktivismia tapahtuu muualla euroopassa: Maltassa kampanjoidaan muuttolintujen ampumista vastaan, Norjassa tehdään suoraa toimintaa öljynporauksen estämiseksi vuonoilla ja Saksassa Nuoret Maan Ystävät järjestivät massiivisen TTIP-mielenosoituksen. Keskustelua ja työpajoja järjestettiin intersektionaalisesta feminismistä, Augusto Boalin kehittämästä sorrettujen teatterista, etuoikeudesta, ilmasto oikeudenmukaisuudesta, uuden toiminnan ideointikeinoista sekä viime joulukuisen COP21 reflektoinnista. Kokeneiden aktiivien kokemusten kuunteleminen, uuden oppiminen ja mahtaviin ihmisiin tutustuminen oli ehdottomasti tapaamisen parasta antia.
Seuraava YFoEE tapaaminen on heinäkuussa Skotlannissa järjestettävä kesäleiri. Ilmoittautuminen leirille on jo valitettavasti päättynyt, eikä suomesta ole lähdössä edustajaa leirille. Maltan tapaamiseen osallistuneena voin kuitenkin lämmöllä suositella näihin tapaamisiin mukaan lähtemistä tulevaisuudessa!
Ehdin myös kaiken mielenkiintoisen ohjelman lomassa seikkailla Maltan lukuisissa, elokuvakohtauksista tutuissa, pikkukaupungeissa ja kuvasinpa myös elämäni ensimmäisen YouTube-videon reissulta. Video on nähtävissä alla.
Keväisessä Kupolin herkku -kansankeittiössämme ruokaosuuskunta Oma maa oli esittelemässä toimintaansa ja kertomassa kumppanuusmaatalouden merkityksestä ruoantuotannon murrosvaiheessa. Kansankeittiön hyvä ohjelma kauniine kuvineen innoitti Helsingin Maan ystäviä sopimaan talkoot Oma maan tuottajatilalle Lassilaan Tuusulaan. Niinpä juhannusta edeltävänä viikonloppuna niin maan ystävät kuin ruokaosuuskuntalaiset pakersivat yhteistuumin toisenlaisen ruoantuotannon puolesta.
Helsingin Maan ystävissä halusimme yhdistää talkoiluun pyöräytyksen hengessä pyöräretken maatilalle. Perjantai-iltapäivällä kuusihenkinen letkamme starttasi Pasilan aseman rakennustyömaakaaoksen keskeltä ottaen suunnan kohti Keskuspuiston rauhaisia metsäteitä. 37 kilometrin matkalla pidimme evästauon Vantaankoskella, josta matka jatkui lentokentän länsipuolelta Hyrylään. Saavuimme tilalle otolliseen aikaan, sillä kymmenen minuutin kuluttua tulostamme sade jo ropisteli karkottaen sekä vieraat että majoittajat grillikatoksen suojaan iltapalalle.
Lauantaiaamu valkeni sateisena, mutta tilalla hommia oli myös sateensuojassa. Kasvutunneliin rakennettiin istutuspenkit, ja niinpä tomaatit ja chilit pääsivät taimiruukuistaan multiin. Sateisuudesta huolimatta myös mansikkamaan rikkaruohot saivat kyytiä. Tilalaiset loihtivat talkoosopan lisukkeineen, itseleivottua leipää ja hernetahinia talkoolaisten kurnivia vatsoja täyttämään. Illan tullen monet suuntasivat kotiinsa romppeitaan kuivattelemaan ja tilalla yöpyjille lämpeni sauna. Grillikatoksen tulen loimussa talkoohenki jatkui papuaiheisen korttipelin merkeissä.
Sunnuntaipäivän poutasäässä kohopenkin rakennuspuuhat pistivät liikettä niveliin. Metsästä haettiin risuja, ja alta aikayksikön ne oli levitetty penkin uraan ilmavuutta tuomaan. Loppupäivästä mansikkamaan rikkaruohot saivat tuntea joukkovoiman paineen, kun lähes viisitoista käsiparia teki työtä käskettyä. Viikonlopun ahkeroinnin päätyttyä joukko Helsingin maan ystäviä polkaisi Korsoon, josta junailu kotia kohti oli taatusti ansaittu.
Talkooviikonloppuna saimme tehdä konkreettisesti jotain kestävämmän ruoantuotannon puolesta. Olemalla osa ruokaosuuskuntaa tai tukemalla sen toimintaa antaa äänen yhteiselle vastuunjaolle satokausista ja toisella tavoin toimivalle yhteiskunnalle.
Olen ollut viimeiset vuodet intensiivisesti mukana Maan ystävien kuntatason kivihiilen vastaisissa kampanjoissa Hiilivapaa Helsingissä ja Hiilivapaa Suomessa. Toukokuussa pääsin tutustumaan kivihiilen vastaiseen kampanjointiin eri puolilla Eurooppaa, kun osallistuin Hiilivapaa Suomi -kampanjan edustajana CAN-Europe ilmastotoimintaverkoston järjestämään No Coal Network -tapaamiseen Saksassa lähellä valtavia ruskohiilikaivoksia. Paikalla oli kymmeniä osallistujia eri hiilen vastaista työtä tekevistä järjestöistä ja ajatushautomoista mm. WWF:stä, Greeanpeacestä, Climate Alliancesta, 350.orgista, Sierra Clubista, Sanbagista, Health and Evinronment Alliancesta ja Maan ystävistä. Suurin osa osallistujista oli Keski-Euroopasta, mutta osallistujia oli myös Balkanilta, Britanniasta, Alankomaista ja Turkista. Lisäksi pari kutsuttua puhujaa oli tullut paikalle myös Yhdysvalloista ja Kiinasta. Tapaaminen vahvisti ajatuksiani Suomessa tehtävän kivihiilen vastaisen toiminnan kiireellisyydestä ja inspiroi positiivisin esimerkein.
Kiinnostava ja nopeaan kivihiilenpolton alasajoon kannustava puheenvuoro tapaamisessa oli Climate Analyticsin Marcia Rochen esitys Pariisin sopimuksen merkityksestä kivihiilenhiilen käytölle. Hänen esittelemiensä mallien perusteella ilmastonlämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen tarkoittaa hiilestä luopumista koko EU:ssa 2030 mennessä. Esitetyt mallit olivat myös melko konservatiivisia malleja, jossa muun muassa oletuksena oli epävarmojen hiilidioksidin talteenotto tekniikoiden käyttö. Käytännössä kivihiilen käyttö pitäisi siis todennäköisesti lopettaa jo aikaisemmin. Vastaavaa viestiä välitti myös juuri Suomessa julkaistu Sitran Climate Analyticsillä teettämä raportti, jonka mukaan Pariisin tavoitteiden saavuttamiseksi päästöjä pitää vähentää Suomessa 80 prosentin sijaan 130 prosenttia.
Mallien osoittaman kiireen lisäksi tapaamisessa nousi esiin, että eri maiden olosuhteet kivihiilen vastaiselle kampanjoinnille vaihtelevat melko paljon, ja Suomessa on monia muita maita helpommat edellytykset nopeaan kivihiilen käytön lopettamiseen. Vain osassa maista on tehty poliittisia linjauksi hiilestä luopumisesta. Tosin esimerkiksi Suomen hallitusohjelmaan kirjattuun kivihiilestä luopumistavoitteeseen 2020-luvulla ei liity tällä hetkellä tarvittavaa poliittista ohjausta. Tapaamisessa sain sen kuvan, että ainakin Britanniassa hiilestä luopumisen tavoitteissa ollaan jo konkreettisemmalla tasolla, ja ainakin tavoite on kunnianhimoisempi 2025. Toisissa maissa esim. Saksassa ja Puolassa, joissa on kaivostoimintaa, keskustelu kivihiilestä luopumisesta on tällä hetkellä vaikeampaa. Lisäksi keskustelussa täytyy huomioida vahvemmin energiatransition oikeudenmukaisuus kuin maissa, joissa kivihiili ei juuri työllistä ihmisiä.
Eroista maiden välillä kertoo myös, että monet osallistujat myös kokivat, että ilmansaaste- ja terveysargumentit toimivat heidän kotimaissaan paremmin kivihiilen käyttöä vastaan kuin ilmastonmuutoksen uhka. Suomessa ilmansaastekeskustelua ei taas juurikaan käydä, mutta ilmastoargumentit toimivat poliittisessa keskustelussa ainakin kohtuullisen hyvin. Tietoisuus saasteongelman laajuudesta ja rajat ylittävyydestä toivottavasti kuitenkin vauhdittaa EU-tason kivihiilipolitiikkaa. Mm. kesäkuun lopussa ilmestyvä raportti “Europe’s dark cloud: How coal-burning countries make their neighbours sick” näyttää, kuinka päästöt pilaavat myös sellaisten maiden ilman, jotka eivät käytä läheskään yhtä paljon kivihiiltä kuin naapurinsa. Olisi hienoa, jos nämä maat alkaisivat vaatimaan myös naapureiltaan kovempia toimia hiilen käytön lopettamiseksi.
Konkreettisen kampanjatyön kannalta inspiroivaa oli päästä kuulemaan Beyond Coal -kampanjasta Yhdysvalloista. Beyond Coal onnistui 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä estämään 90 prosenttia uusien suunniteltujen hiilivoimalan rakentamisesta ja 2010–2015 sulkemaan 30 prosenttia vanhoista voimaloista Yhdysvalloissa. Kampanja jatkuu edelleen yhä kunnianhimoisemmin tavoittein. Beyond Coal -kampanjassa yhtenä keskeisenä elementtinä oli eri puolella maata tapahtuvien hiilenvastaisten voittojen juhliminen ja korostaminen. Tapaamisessa keskusteltiin siitä, olisiko vastaava eri puolilla tapahtuvista voitoista viestiminen mahdollista nykyistä enemmän Euroopan laajuisesti. Myös Maan ystävien ilmastoviestinnässä tällainen suuresta liikkeestä ja energiamurroksesta viestiminen voisi kannattaa. Beyond Coal -kampanjan lisäksi innostavaa oli myös kuulla 350.orgin onnistumisista paikallisten ryhmien kannustamisessa Break Free -massamobilisaatioihin, mitä mm. tapaamispaikan lähettyvillä samaan aikaan toteutettu ruskohiilikaivoksiin marssiminen edusti (ks. video aiheesta).
Ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi kiireellisintä on luopua kivihiilen käytöstä.
Professori Peter Lund ja Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen ottivat kantaa (HS Vieraskynä 23.5.) kaasun käyttämisen puolesta. Kirjoittajat näkevät kaasun olevan hyvä välivaiheen energiamuoto matkalla päästöttömään energiajärjestelmään.
Kuten kirjoittajat totesivat, ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi kiireellisintä on luopua kivihiilen käytöstä. Helsingissä tähän suuntaan päätettiin mennä viime vuonna, kun valtuusto päätti, että Hanasaaren hiilivoimala suljetaan viimeistään vuonna 2024. Nopeampaankin tahtiin varmasti pääkaupungissa pystyttäisiin.
Seuraavaksi katseet kohdistuvat muihin isoihin hiilivoimaloihin. Helsingissä kivihiiltä poltetaan Hanasaaren ohella vielä Salmisaaressa, jonka osalta mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Vantaalla hiili palaa Martinlaaksossa, Espoossa Fortumin Suomenojan laitoksella.
Myös näiden laitosten omistajien olisi jo aika alkaa esittää vaihtoehtoja hiilen pikaiselle korvaamiselle. Helsingissäkin ensimmäisen päätöksen tekemiseen meni vuosikausia, joten työn pitäisi olla jo käynnissä.
Energia-alan ratkaisut vaativat myös entistä enemmän avointa julkista keskustelua, jotta uusin tieteellinen tieto vaihtoehtojen vaikutuksista ja kansalaisten odotukset voidaan ottaa päätöksenteossa huomioon.
Ilmastonmuutos etenee niin nopeasti, että edes maakaasusta ei ole tilanteen pelastajaksi. Suomessa on mahdollisuus siirtyä lähivuosikymmeninä kokonaan uusiutuvaan energiaan ja energian säästeliämpään käyttöön. Sekä hiilen että maakaasun on ennen pitkää väistyttävä niiden tieltä.
Hanna Hakko
kampanjakoordinaattori
Hiilivapaa Suomi -kampanja
Odotan bussia Pyhäjoella. Vuolas joki virtaa lähellä. Olen ollut paikkakunnalla puolitoista vuorokautta, mutta tuntuu, että kotoa lähdöstä on kulunut jo viikko.
…
Nousen aamujunaan Karjaalla. Olen menossa ydinvoimanvastustajien leirille puhumaan. Juna on aivan täynnä. Vieressäni istuu korealainen mies, joka esittäytyy Byung Jin Leeksi. Hän on ydinvoimainsinööri, joka on ollut Turussa hieromassa kauppaa korealaiseen ydinvoimalaan tulevasta lämmönvaihtimesta. Hänen yhtiönsä haluaisi myydä myös Suomeen ydinvoimalan. Juttelemme pitkään energia- ja ympäristöpolitiikasta. Olemme lähes kaikesta erimieltä, mutta Lee kuuntelee näkemyksiäni. Hän on miellyttävä ja ystävällinen. Lee haluaa lähettää vaimolleen kuvan minusta.
Junan seisoessa Tampereella luokseni tulee tuntematon nainen, jonka pitäisi jo poistua junasta. Hän haluaa kuitenkin ennen sitä kiittää minua ja kaikkia Pyhäjoella toimivia ydinvoima-aktivisteja. Hän on sattumalta kuullut, kun olen puhunut puhelimessa matkastani. Hänen mielestään ydinvoimahankkeen torjuminen on todella tärkeää.
Kokkolassa luen päivän lehtiä. Jotkut aktivistit ovat heitelleet kiviä Ylen toimittajaa kohti. Pahalta näyttää! Onneksi Ylen nettisivuilla aktivisteihin vähintään neutraalisti suhtautuva toimittaja kertoo, että leiriläiset olivat sopineet toimittajien kanssa siitä, että ihmisiä saa kuvata vain, kun siihen annetaan lupa. Silti myötätuntoa kivien heittäjille ei helposti löydy.
Pyhäjoen Salella odottelen turhaan luvattua kuljetusta leirille. Vieressäni pitkäpartainen mies koettaa käynnistää mopoaan, joka ei ota toimiakseen. Vaihdamme pari sanaa. Samalla hänen kännykkänsä soi. Puhelimessa on aktivisti, jonka piti tulla minua hakemaan. Majoitukseni leirin lähellä olevassa mökissä ei onnistukaan, koska mökin omistaja on vetäytynyt yhteistyöstä kivien heiton takia. Aktivisti pyytää pitkäpartaista, joka osoittautuu Pyhäjoella jo pitkään asuneeksi Raimoksi, hakemaan minut Salelta. Raimo kertoo, että ilmeisesti minä satun olemaan hänen vieressään ja lupaa majoittaa minut luokseen.
Leirit ja niiden sisaret
Käyn vielä samana iltana leirissä, joka sijaitse kirkonkylän lähellä olevassa metsikössä. Se on ollut pystyssä viime kesästä lähtien. Kamiinateltoissa on värjötelty kovilla pakkasillakin. Nyt leirissä on vain muutama ihminen. Suurin osa on toisella leirillä, joka on hiljattain rakennettu Hanhikivenniemelle, lähemmäksi Rosatomin työmaata. Kuulen juttuja poliisin väkivallasta. Yhden aktivistin naama on turvonnut. Kiinnioton yhteydessä nuorta naista oli raahattu alaleuasta ja potkittu selkään. Samalla kättä oli väännetty niin, että se oli mennyt sijoiltaan. Kaikki tämä, vaikka ihminen ei tehnyt mitään vastarintaa. Onneksi käsi on nyt saatu takaisin paikoilleen.
Aamulla pääsen aktivistien vuokraamalla isolla invataksilla uuden leirin lähelle. Kävelen perille mutaista metsäpolkua. Leiri sijaitsee puoleksi soistuneessa havumetsässä. Joka puolella on isoja kamiinatelttoja ja pieniä retkeilytelttoja. Täällä yöpyminen edellisten päivien kylmässä ja sateisessa säässä ei ole ollut leikintekoa.
Syön aamiaista belgialaisen keittiöryhmän ruoanlaittoteltan lähellä. Gentistä kotoisin oleva ryhmä kiertää ympäri Eurooppaa tukemassa erilaisia aktioita hyvällä vegaaniruoalla. He tapasivat Pariisin ilmastokokoukseen liittyvissä mielenosoituksissa suomalaisia aktivisteja, jotka pyysivät heitä tulemaan leirille. Ryhmä suostui ilomielin. Talven mittaan vaihdettiin lukemattomia sähköposteja, jotta ruoanlaitto Euroopan syrjällä saataisiin onnistumaan. Tukholmalainen kenttäkeittiöryhmä lainasi varustuksensa, ja näin kuljetusmatka lyheni ratkaisevasti.
Keittiötä vastapäätä on tiedotuskoju. Sen seinillä ja pöydillä on kampanjajulisteita ja -lehtisiä eri puolilta Eurooppaa. Moneen aktioon olisin valmis lähtemään, jos olisin perheetön. Paikalle osuva pohdiskelevan tuntuinen nuori mies kiinnostuu toukokuun puolessavälissä Saksan ja Puolan rajalla järjestettävästä suuresta Ende Gelände -ilmastoleiristä. Siellä aiotaan kansalaistottelemattomuuden avulla vastustaa ilmastokatastrofia edistävää ruskohiilenlouhintaa. Hän lähtenee myös heinäkuun lopulla Magdeburgin tienoille War Starts Here -leirille, jossa toimitaan lähellä sijaitsevaa sotaharjoitusaluetta vastaan.
Monet kyselevät, milloin pidän alustukseni. En osaa vastata kysymykseen varsinkaan, kun suurin osa leiriläisistä näyttää olevan muualla. Eräs aktivisteista kertoo, että voimalaitosalueelle johtava uusi tie on suljettu ihmisketjulla.
Lähden katsomaan blokkia, joka onkin yllättävän lähellä leiriä. Tiellä makaa kolme naista ja yksi mies. He ovat kahliutuneet toisiinsa käsistään. Kahleet ja käsivarret ovat paksujen rautaputkien sisällä. Laitimmaisten ihmisten toinen käsi on kahlehdittu öljytynnyrin sisään. Tynnyri on täynnä betonia. Näyttää olevan mahdotonta irrottaa ihmisiä heitä vahingoittamatta. Kaksi makaajista on tuttuja. Kyselen nuorilta naisilta heidän vointiaan. Eivät halua syödä eivätkä juoda. Auringon mentyä pilveen on kuitenkin alkanut tulla kylmä. Kaksi muuta kahliutujaa ovat kokeneita aktivisteja. He puhuvat keskenään saksaa ja laulavat tunnetun saksalaisen muusikon laulelmia.
Jotkut paikalla olijoista tietävät, että tällaisen putken saa irti ihmistä vahingoittamatta vain paineilmaleikkurilla, jollaisia on ainoastaan palokunnalla. Se taas tuskin ehtii paikalle ennen iltaa. Näyttää, että blokkauksella estetään työmaan toiminta pitkäksi aikaa. Tunnelma on korkealla.
Robocopit hyökkäävät
Sen katkaisee huuto: ”Poliiseja!” Noin viiden sadan metrin päähän alkaa kertyy poliisien pakettiautoja. Seitsemästä ajoneuvosta purkautuu joukko poliiseja, joista osa on täysissä mellakkavarusteissa. Poliisit lähtevät kävelemään blokkia kohti. Useimmille aktivisteille tulee kiire. He eivät halua tulla pidätetyiksi. Paikalle jäävät vain välttämättömät kahlehdittujen tukihenkilöt.
Osa lähtee leiriin, mutta osa jää leirin lähellä olevalle tielle rakennetuille barrikadeille. Yksi ihminen kiipeää korkean tripodin huipulla olevalle riippumatolle ja alkaa soittaa kitaraa. Jotkut keräävät kiviä. Mellakkapoliisit alkavat lähestyä barrikadia. Kun poliisit ovat noin sadan metrin päässä, yksi naamioitunut aktivisti huutaa megafonin avulla poliiseille varoituksen. Poliisit eivät siitä piittaa. Katson parhaaksi poistua paikalta ja mennä takaisin leirille. Tämä ei enää tunnu väkivallattomuudelta, josta leirin järjestäjät olivat etukäteen sopineet ja jonka noudattamisesta leirin mainoksissa kerrottiin.
Vähän ajan kuluttua yksi aktivisti tulee leiriin ja kertoo, että poliisit olivat käyttäneet kumiluoteja ja muoviammuksia. Kivien heitto ei heitä mitenkään pysäyttänyt. Kumiluoteja ammuttiin myös ihmisten yläruumiiseen, vaikka se on kielletty. Kuulemma kyseisellä aseella poliisi oli USA:ssa tappanut yhden ihmisen, minkä jälkeen nämä väkivaltavälineet kiellettiin yhdessä osavaltiossa. Toinen leiriläinen kertoo, että yksi blokkiin kahlehdittu on saatu irti. Yhden ihmisen kädet oli revitty kivuliaasti kahleiden läpi. Hän oli huutanut tuskissaan.
Poliisit ovat jääneet barrikadien luo eivätkä heti etene leirille. Jotkut uskovat heidän jättävän leirin rauhaan. Kohta kuitenkin kuuluu huuto: ”Poliisit tulevat!” Lähes kaikki poistuvat leiriltä metsän kautta. Jäljellä ovat vain keittiöryhmä, minä ja ruotsalainen filmintekijä Håkan. Poliisit ilmestyvät lähimpien puiden taakse. He ovat toppauksineen, kypäröineen ja aseineen tieteisfilmien robottisotilaiden näköisiä. Vaikuttaa siltä, että kohta lentää kumiluoteja. Alamme huutaa, että olemme keittiöhenkilökuntaa ja toimittajia. ”Robocopit” käskevät meidän marssia kädet ylhäällä luokseen ja istua maahan. Keittiöryhmäläisten kädet sidotaan nippusiteillä taakse. Kun kerron olevani toimittaja, saan pitää käteni vapaana.
Poliisin huomassa
Meidät marssitetaan tielle. Siellä poliisi ottaa takkini ja tyhjentää taskuni. Sanon taas olevani toimittaja ja näytän pressikorttini. Poliisi alkaa epäröidä ja soittaa esimiehelleen. Tämä käskee tuoda toimittajatkin Raahen poliisiasemalle. Minut pannaan istumaan poliisiauton pieneen takatilaan. Huomaan, että minulla on kauhea jano. Koputuksilla onnistun saamaan takkini taskussa olleen vesipullon takaisin.
Kohta koppiin ahdetaan yksi keittiöryhmän jäsen. Hänen kasvonsa ovat veressä, ja hänen kätensä on sidottu taakse. Belgialainen näyttää kärsivän kovasti. Juotan hänelle vettä pullostani. Ruoanlaittaja kertoo olleensa metsässä, kun poliisi oli kaatanut hänet maahan ja raahannut lyhyen matkaa, jolloin kasvoihin oli osunut teräviä esineitä. Nippusiteet kiristävät tuskallisesti. Pitkien koputusten ja huutamisten jälkeen poliisi suostuu irrottamaan siteen ja laittamaan käsiraudat tilalle.
Vähän ajan kuluttua koppiautoon tuodaan myös Håkan. Hän pelästyy kovasti nähdessään pienen tilan. Hänen jo melkein unohtunut klaustrofobiansa puhkeaa uudelleen. Lopulta poliisi avaa kopin ja auton keskitilan välisen ikkunan, jolloin Håkan pystyy tulemaan sisälle.
Kun ajamme pois voimala-alueelle menevää leveää ja suoraa tietä pitkin, Håkan arvelee sen olevan osa uuden kylmän sodan infrastruktuuria: venäläiset lentokoneet saattaisivat käyttää sitä kiitoratanaan. En oikein usko häntä, mutta joka tapauksessahan Hanhikiven ydinvoimala olisi osa Venäjän ydinasekompleksia.
Poliisiasemalla meidät teljetään oven vieressä olevaan isoon häkkiin. Näemme, kuinka aktivisteja yksitellen siirrettään häkin ohi autoista selleihin. Kiinniotettujen suuren määrän takia jokaiseen selliin ahdetaan neljä ihmistä. Ohi kulkee myös ihminen, jonka käsi oli kahlehdittuna betonitynnyrin sisään. Kuulen myöhemmin, että hänen irrottamiseen oli tarvittu kuin tarvittukin palokuntaa, joka oli sahannut tynnyrin halki. Sitä ennen hänen kättään oli riuhdottu niin, ettei hän enää pystynyt liikuttamaan sormiaan.
Odotettuamme pari tuntia ja keskusteltuamme komissaarin kanssa ja vakuutettuamme vielä kerran olevamme toimittajia, meidät vapautetaan. Minun reppuni ja Håkanin auto ovat kuitenkin vielä leirillä, joka on nyt piiritystilassa. Saamme yhden Raahen poliiseista soittamaan piirittäjille, että päästäisivät pari toimittajaa leirille.
Tilaamme taksin ja ajamme takaisin Pyhäjoelle. Taksikuski kertoo käyvänsä Olkiluodon voimalalla tekemässä vuosihuoltotöitä. Hän sanoo, ettei hän nyt varsinaisesti ydinvoimaa vastusta, mutta Hanhikiven niemen voimalaprojektista hän ei tykkää: laitoksen rakentajakin oli valittu väärin.
Päästyämme mutapolun alkuun Håkan jää rupattelemaan poliisien kanssa, kun minä käyn leirillä kolmen poliisin kanssa. Leiri on vielä ehjä. Aktivistien sijasta siellä istuskelee kymmenkunta poliisia odottelemassa omaisuuttaan hakevia leiriläisiä. Reppuni on siirretty kuusen alla olleesta kätköpaikasta keskelle leiriä. Tavarat on pengottu ja läppäriäni on yritetty avata. Kysyn lupaa kuvata, mutta sitä ei anneta.
Alueella vilisee poliiseja. Osa on siviilipuvussa. Paikalle on tuotu raivaustraktori barrikadeja tasoittamaan. Helikopterikin on käytössä. Varmaan yksi Suomen kalleimmista poliisioperaatioista. Rosatomin tulevaa voimalaa rahoitetaan Venäjän hyvinvointirahastosta, mutta näyttää, että Suomenkin ”hyvinvointivaltion” alasajosta säästyneille rahoille on löytynyt käyttöä täällä.
Provokaattorien toimintasuositukset
Kuulemme poliiseilta, että yksi heidän autoistaan on poltettu. Illalla käyn uudestaan vanhalla leirillä. Siellä on suuri joukko aktivisteja, jotka ovat metsän kautta päässeet pakoon poliiseja tai jotka olivat jättäneet tämän päivän aktiot väliin. Kyselen auton polttamisesta. Kukaan ei ole nähnyt kyseistä autoa. He huomauttavat, ettei dieselajoneuvon polttaminen ole aivan helppoa. Sanon, että poliisiauton polttaminen on sellaista toimintaa, johon poliisin tai jonkin tiedustelupalvelun provokaattorit voisivat ryhtyä mustamaalatakseen liikettä. Tuskin kuitenkaan siitä on tässä tapauksessa kysymys. Tuntuu, että harva aktivisti on tietoinen monista Saksassa ja muualla paljastuneista tapauksista, joissa poliisin soluttamat provokaattorit esiintyvät aktivisteina ja yllyttävät tekemään tekoja, jotka yleisesti tuomitaan.
Matkalla kotiin olen sekavien tunteiden vallassa. En puhunut aktivisteille kivien heittämisestä poliiseja ja toimittajia päin. Mutta myös tämä voisi tapahtua liikkeeseen soluttautuneen provokaattorin yllytyksestä. Tuskinpa tällaistakaan yllytystä on esiintynyt. Tämän mahdollisuuden olemassaolo kuvaa vain sitä, miten tiettyjä keinoja valitsemalla aktivisti voi pelata vastapuolen pussiin. Kivien heittäminen on jo ehtinyt hajottaa monia yhteistyökuvioita ja heikentää ydinvoimanvastaista liikettä. Ja tämä tapahtuu hetkellä, jolloin nimenomaan Pyhäjoen ydinvoimalan passiivinen – ja mahdollisesti aktiiviseksi muutettavissa oleva – vastustus on valtavan laajaa.
Tietenkin Raahen poliisi on käyttäytynyt julmasti ja törkeästi kiinniotettuja kohtaan, tietenkin Suomen valtion harjoittama väkivalta väkivallattomia ihmisiä kohtaan on epäoikeutettua, tietenkin väkivaltamonopolin antaminen joidenkin byrokraattien ja poliitikkojen käsikassaraksi on sietämätöntä ja tietenkin poliisin harjoittama ydinvoima- ynnä muiden yhtiöiden megaväkivallan suojelu on täysin väärin. Mutta tästä ei seuraa aktivistien harjoittaman väkivallan taktista mielekkyyttä saatikka sitten sen yleistä hyväksyttävyyttä.
Tunnen suurta sympatiaa nuoria aktivisteja kohtaan – myös niitä, jotka heittivät kiviä. Heidän kohtaamisensa Pyhäjoella oli innostava kokemus. Mutta surettaa kovasti, että he ovat valinneet keinoja, jotka saattavat sotia heidän päämääriään vastaan. Kaikki haluavat varmaan vahvistaa liikettä. Toki sen tulee olla monimuotoinen, mutta siinä pitää olla sija myös vammaisille, lapsille ja hitaasti kulkeville ja reagoiville vanhuksille.
Varmasti olen itsekin toiminut monta kertaa vastoin päämääriäni. Virheitä ja vääriä arviota teemme kaikki. Tämä mahdollisuus kannattaa aina pitää mielessä.
Reclaim the Cape -toimintaviikkolla todella tapahtui niin positiivisessa, kuin negatiivisessakin mielessä. Poliisin otteiden koveneminen näkyi ja tuntui jo heti, mutta siitä huolimatta alku sujui melko hyvin. Loppupuoli sen sijaan oli järkyttävää.
Ihmisiä alkoi kerääntyä Pyhäjoelle jo edellisviikolla valmistelemaan tapahtumia ja rakentamaan infrastruktuuria. Huomiota ja sympatioita herätti pippurisumutettu äiti, joka passitettiin Raahen poliisilaitokselle vuorokaudeksi. Häntä epäiltiin yhteiskunnalle vaaralliseksi, sillä hän oli ollut paikalla, kun rauhanomaista tiesulkua valmisteltiin aamuvarhaisella 22.4. Samalla kertaa, kaiken varalta,otettiin kiinni autoilija, jotta voitaisiin estää mahdolliset tulevat rikokset.
Poliisin harjoittama repressio ei rajoittanut ihmisiä valmistautumasta ja osallistumasta viikon päätapahtumaan, joka järjestettiin Tsernobylin muistopäivänä. Tarkoituksena oli siirtyä joukolla nimelle johtavalle tielle ja pyrkiä Fennovoiman rakennustyömaalle. Päivä oli sateinen, mutta se ei tunnelmaa lannistanut. Mukana oli värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita hyväntuulisia klovneja, rumpuryhmä rytmitti kulkuetta ja monet juoksivat läpi poliisipartioiden. Välillä sattui osumia sinipukuisten kanssa, joitakin napattiin jo alkumetreillä, toiset jatkoivat matkaa kohti portteja osumista huolimatta. Toimittajat seurasivat tiiviisti matkaamme porteille asti. Yhden toimittajan kasvoille osui poliisin pippurisumutepilvi.
Tie onnistuttiin sulkemaan yli kolmen tunnin ajaksi työmaalle johtavalta liikenteeltä. Kun kävi ilmi, ettemme pääse porteista läpi ohi sinipukuisen rivistön, päätimme jäädä niille sijoillemme ja jatkaa mielenosoitusta porteilla. Osa meistä istui maahan, jotta meitä olisi hankalampi kuljettaa poliisiautoihin. Stop Fennovoima -huudot raikuivat ja ihmiset lauloivat. Siinä olisi viihtynyt vaikka pidemmänkin tovin. Tästä joukosta yksi pääsi livahtamaan porteista sisään. Samaan aikaan työmaalla oli kuitenkin kymmenkunta mielenosoittajaa pysäyttämässä työkoneita. Pienempinä ryhminä he olivat onnistuneet ohittamaan vartijat ja muut esteet. Työmaa saatiin pysäytetyksi useiksi tunneiksi.
Kolhuitta ei ollut tuo tiistaipäivä kuitenkaan sujunut kaikkien osalta. Eräs työmaalle saakka päässyt oli saanut kokea kovia poliisin taholta. Hänen olkapäänsä oli runnottu sijoiltaan, selkään oli potkittu, korvista ja leuan alta oli vedetty. Häntä oli raahattu maata pitkin hänen ollessa jo käsiraudoissa. Tässä tilanteessa hän oli ollut yksin, ilman todistajia. Jos YLEn kamera olisi metsään yltänyt, tuskin olisi poliisi näin kovaa väkivaltaa uskaltanut käyttää.
Torstaipäivälle päätimme järjestää tiesulun uudelleen, mutta pienemmällä porukalla. Eivät päivän tapahtumat eikä kiinniotot valitettavasti rajoittuneet tiesulkuun. Tieblokkausta varten kiinnittäydyimme toisiimme paksuilla teräsputkilla ja laitimmaiset lukittautuivat painaviin sementillä täytettyihin öljytynnyreihin. Meitä oli yhteensä neljä henkilöä. Tie suljettiin taas useiksi tunneiksi. Alku oli rauhallinen ja ilmakin aurinkoinen. Meillä kaikilla oli rauhallinen mieli pitkän aikaa. Tielle kuljetettiin myös kiviä, kaadettuja puun runkoja sekä bussipysäkki, jotta viranomaisten pääsy mielenosoittajien luo ei tapahtuisi liian nopeasti.
Rauhallisen tunnelman rikkoi, kun joku huusi ”poliisi!”. Odotimme jännittyneinä ja toivoimme parasta. Toivoimme, että poliisi ei satuta, vaan pyrkii ratkaisemaan asian ilman väkivaltaa. Toisin kuitenkin kävi. Ensimmäinen huusi tuskissaan, kun poliisi väkisin repi sementtitynnyrissä kiinniolevan kapearanteisen ihmisen irti ketjuista ketjusilmukan läpi. Omalla kohdallani poliisilla oli jo rälläkkä esillä. Pistin vastaan niin kauan, kunnes rälläkkä laitettiin käyntiin. En luottanut siihen, että putket aukaistaisiin satuttamatta käsiäni, joten avasin lukot. Seuraavat kaksi olivat sinnikkäämpiä ja kokeneempia myös. Rälläkkä ei hetkauttanut ja putkissa kiinni ollut selvisi putkien sahaamisesta auki ilman naarmuja. Viimeinen oli kiinni satoja kiloja painavassa tynnyrissä. Poliisilla oli taas niin rajut otteet käytössään, että käsi runneltiin liikuntakyvyttömäksi. Tynnyrissä kiinni ollut ihminen ei pystynyt enää itse aukaisemaan lukkoa. Irroitusoperaatio kesti kauan ja paikalle oli kutsuttava palokunta sahaamaan tynnyri rikki.
Poliisien toiminta ei tuona päivänä rajoittunut tiesulun purkamiseen. Heitä oli useita autollisia paikalla mellakkavarusteineen ja projektiiliase valmiudessa (aseen virallinen nimi on projektiililaukaisin, mutta aseestahan tässä todellisuudessa on kyse). Joku oli ilmeisesti antanut käskyn hyökätä leiriin ja hajoittaa se. Fennovoiman työmaan suojeleminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin rauhan säilyttäminen. Hyvin pian mellakkapoliisit lähtivät kulkemaan kohti leiriä. Jokainen, jonka epäiltiin olevan osallinen leirin toimintaan, otettiin kiinni riippumatta siitä, totteliko hän poliisin käskyä vai ei. Putkaan vietiin ja niskoittelusakkolapulla muistettiin myös sellaisia, joita poliisi ei käskyttänyt ollenkaan. Lisäksi eräs vanhempi, leirille puhumaan kutsuttu henkilö kuljetettiin Raahen poliisiasemalle pariksi tunniksi. Hän onnistui puhumaan itsensä ulos poliisiasemalta. Hänen seuraksi kiinni otettiin myös paikalla ollut dokumentaristi.
Leirissä poliisi ampui projektiiliaseella jopa ihmisten ylävartaloon ja osa aktivisteista vastasi heittämällä kiviä. Joissakin maissa mainittu ase on laiton, sillä ainakin Yhdysvalloissa se on aiheuttanut jopa kuolemantapauksen. Siksi se onkin saanut nimityksen ”vähemmän tappava ase”. Ihmiset juoksivat hädissään metsään piiloon. Tästä huolimatta lähes neljäkymmentä ihmistä oli Raahen poliisiasemalla kiinniotettuina vuorokauden verran. Osa tästä joukosta – pääasiassa muut kuin Suomen kansalaiset – joutui jäämään putkaan useiksi päiviksi. Moni siksi, ettei heillä ollut henkilöllisyystodistuksia mukana.
Poliisin otteet ovat monella tapaa koventuneet. Väkivallan käyttö on koventunut. Poliisi on ottanut pippurisumutteen, projektiiliaseet, sekä etälamauttimen aktiiviseen käyttöön perinteistä nyrkin heiluttamista ja potkimista unohtamatta. Etälamautinta käytettiin erääseen ihmiseen juuri ennen toimintaviikkoa.
Ihmisten mielialat tuona viikkona vaihtelivat ilosta suruun, innostuksesta järkytykseen. Kovien kokemusten jälkeen päällimmäiseksi monen kohdalla jäi kuitenkin päättäväisyys jatkaa kamppailua. Se, miten tästä jatketaan, jää nähtäväksi. Meistä jokaisen on sekä omalla kohdallaan että ryhmänä käytävä näitä asioita läpi. On otettava opiksi, pidettävä yhtä ja jatkettava toimintaa ydinvoimaa vastaan. Toiminnasta mainittakoon se, että juuri menneenä äitien päivänä 8.5. Helsingin Kansalaistorilla järjestettiin äitienpäivän piknik, jonne kutsuttiin ihmisiä keskustelemaan ydinvoimasta, lasten ja ympäristön tulevaisuudesta, vastuun ottamisesta ja poliisiväkivallasta.
