Haastattelu on julkaistu alun perin 5.2.2021 Varis-verkoston kotisivuilla, jolta voit katsoa myös haastatteluun liittyvät kuvat ja esimerkkiviitteet sekä lisätiedot Helsinki ilman natseja -ympäristöblokista. Haastattelun julkaisun jälkeen siinä mainittu kansalaisaloite turpeen energiankäytön lopettamisesta saavutti 50 000 allekirjoituksen rajan ja etenee eduskunnan käsittelyyn.
Helsinki ilman natseja -mielenosoitus jäi vuonna 2020 toteutumatta äärioikeiston peruttua tapahtumansa. Mielenosoituksessa oli määrä olla toista kertaa mukana ympäristöjärjestöjen ja -toimijoiden muodostama joukko, ympäristäblokki. Otimme yhteyttä muutamiin ympäristöblokin järjestäjiin, jotka vastasivat yhdessä kysymyksiimme koskien sitä, miten ympäristöliike ja antifasismi liittyvät toisiinsa. Kysymyksiin vastasi kaksi ympäristöblokin järjestämiseen osallistunutta henkilöä. Haastateltujen näkemykset asiasta eivät edusta koko ympäristöblokkia vaan hertovat asiasta omia näkemyksiään.
Voisitteko aloittaa kuvailemalla, mistä Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen ympäristöblokissa on kyse? Miten se sai alkunsa ja miksi se on haluttu järjestää?
Ympäristöblokki haluttiin järjestää näyttääksemme, että myös ympäristöliike vastustaa fasismia ja äärioikeistolaista maailmankuvaa. Meidän näkökulmastamme antifasismi on selkeästi myös ympäristökysymys. Fasistit ja äärioikeisto ympäri maailmaa kiihdyttävät ympäristökriisiä ja ilmastonmuutosta, eikä heillä ole tarjota oikeita ratkaisuja käsillä oleviin kriiseihin. Monissa muissa maissa antifasismin ja ympäristöliikkeen yhteistyön tärkeys sekä kamppailujen päällekkäisyys on ymmärretty jo pitkään, ja koimme että myös Suomessa ympäristöliikkeen tulisi ottaa selkeästi kantaa fasismia vastaan. Tavoitteet niin antifasisteilla kuin ympäristöliikkellä ovat hyvin pitkälti samankaltaiset, joten on luontaista tehdä tämän tiimoilta yhteistyötä.
Myös nouseva äärioikeistolainen liikehdintä, joka kohdistuu etenkin Euroopan ulkopuolella myös ympäristöaktivisteihin ja ympäristön parissa toimiviin ryhmiin, on huolestuttava kehitys. Tästäkin syystä ympäristöliikkeen on tehtävä selväksi, ettei ympäristöliikkeessä tai yhteiskunnassa laajemmin ole tilaa äärioikeistolle. Samalla äärioikeisto on ajoittain ottanut myös ympäristöongelmat osaksi omaa maailmankuvaansa pukeakseen ihmisvihamielisen politiikkansa hyväksyttävämpään muotoon ja sanoihin. Koimme tärkeäksi tuoda tämä esiin ja näyttää, ettei fasistinen ajatusmaailma ole yhteensovitettavissa ympäristöliikkeen tavoitteiden kanssa.
Vuonna 2019 Maan ystävät oli aloitteellinen ympäristöblokin järjestämisessä ja mukaan liittyivät Earth Strike Suomi sekä DA mobilization team. Tänä vuonna halusimme laajentaa yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa, ja saimmekin mukaan edellä mainittujen lisäksi Climate Moven, Ilmastokirkon, Luonto-Liiton ja Ilmastolakon.
Ympäristöblokki oli määrä järjestää vuoden 2020 itsenäisyyspäivänä toista kertaa. Miksi ympäristöliikkeen on syytä osallistua antifasistiseen toimintaan?
Suomessa ympäristöliike on totuttu näkemään erillään muista yhteiskunnallisista liikkeistä ja polittiisesta toiminnasta. On kuitenkin selvää, että ympäristöongelmat vaikuttavat muihin sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja toisin päin, yhteiskunnalliset valtarakenteet vaikuttavat ympäristön ja ilmaston tilaan. Ympäristöblokki pyrkii osaltaan kuromaan umpeen tätä irrallisuutta ja tuomaan esiin, kuinka yhteiskunnan eri kamppailut limittyvät.
Fasistit kiihdyttävät ympäristön tuhoa sekä ilmastonmuutosta, joten on selvää, että ympäristöliikkeen tulee vastustaa heitä. Äärioikeiston ajatusmaailma ja ympäristönsuojelu eivät ole yhteensovitettavissa. Alistaminen, väkivalta ja eriarvoisuus, joita äärioikeisto ajaa, ulottuvat ihmisistä luontoon. Ne ryhmät, joita vastaan fasistit hyökkäävät, joutuvat myös kokemaan suurimman kärsimyksen ympäristökriisin edetessä. Ajamamme muutoksen tulee purkaa vallan keskittymistä ja väkivaltaisia rakenteita sekä taata kaikille elinkelpoinen planeetta nyt ja tulevaisuudessa. Vain me yhdessä voimme pysäyttää tuhoisan kehityksen.
Mitä tarkoittaa, että halutaan rakentaa sekä ekologisesti että sosiaalisesti kestävää maailmaa? Mitä tämä merkitsee toisaalta ympäristöliikkeen ja toisaalta “sosiaalisiin” kysymyksiin keskittyvien liikkeiden näkökulmasta, ja miten nämä näkökulmat voitaisiin tuoda yhteen?
Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä yhteiskunta asettaa tavoitteen ja ideaalin, joita kohti haluamme pyrkiä. Yhteiskunta järjestetään niin, että luonto ei kärsi ihmistoiminnasta yli sen kantokyvyn: resursseja ei käytetä liikaa, luonnon monimuotoisuutta varjellaan ja ylläpidetään, luontoa (metsät, vesistöt, suot, jne.) ei nähdä enää resursseina, joiden avulla voidaan tavoitella yhä suurempia voittoja, jotka keskittyvät yhä harvemmille. Kasvu, vaurauden ja kasvavien voittojen tavoittelu ovat ristiriidassa ekologisesti kestävän maailman kanssa, sillä planeettamme luonnonresurssit ovat rajatut. Ne antavat reunaehdot, joiden sisällä yhteiskuntaa on mahdollista ylläpitää. Ekologisesti kestävä yhteiskunta ei myöskään erota ihmistä luonnosta, vaan näkee ihmisen osana sitä, jolloin luonnon tuhoaminen vaikuttaa suoraan myös ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Myös ihmisten väliset suhteet ovat kestäviä: ne perustavat tasa-arvoon, vapauteen ja yhteiseloon, jossa kaikkien elinehdot on turvattu. Jokainen saa toimia maailmassa omien kykyjensä ja halujensa mukaan, rajoittamatta muiden toimintaa. Jotta tähän päästään, on valta-asemat sekä epäoikeudenmukaiset instituutiot ja hierarkiat purettava. Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta huomioi kaikkien ihmisten yksilölliset tarpeet ja osallistaa kaikki heidän oman elämäänsä koskevissa päätöksissä. Valta on jaettua, ei keskitettyä. Kukaan ei joudu kärsimään, jotta joku toinen hyötyisi.
Ilmasto ja ympäristökriisi syventävät sosiaalista eriarvoisuutta ja vaikeuttavat niiden ratkaisemista. Ilmastonmuutosta ja ekokatastrofia ei voida ratkaista muiden ongelmien kustannuksella, ja toisaalta ympäristön huononevan tilan vaikutukset on otettava huomioon, kun muita ongelmia ja epäkohtia pyritään ratkaisemaan. Tällä hetkellä ihmiset, jotka ovat huonoimmassa asemassa maailmanlaajuisesti (alkuperäiskansat, vähemmistöt, työläiset globaalissa etelässä) kokevat myös ympäristökriisin seuraukset ensimmäisinä. Nämä ryhmät ovat myös vähiten vastuussa käsillä olevasta kriisistä, ja heillä on vähiten resursseja sen hillitsemiseen sekä tulevaan varautumiseen. Kestävästä ja oikeudenmukaisesta näkökulmasta tahot, jotka kriisin ovat aiheuttaneet, tulisi olla myös vastuussa sen seurausten korjaamisesta sekä niiden auttamisesta, joita se jo nyt koskettaa.
Länsimaissa ja täällä toimivassa ympäristöliikkeessä tiedenäkökulma on ollut keskeinen, ja ennusteiden ja mallinusten tärkeyttä on korostettu perustelemaan ilmastotoimien ja ympäristöpolitiikan tärkeyttä. Samalla on kuitenkin tärkeää huomioida, että skenaariot, mallinnukset ja muut tilastot peittävät helposti alleen sen, miten ilmasto-ja ympäristökatastrofi toisaalta vaikuttavat jo nyt ihmisten arkeen, ja kuinka ne tulevat vaikuttamaan siihen enenevissä määrin tulevaisuudessa, joskin epätasaisesti yhteiskunnassa vallitsevien jakojen mukaisesti.
Onkin tärkeää huomioida, että jo olemassa olevat epätasa-arvoiset rakenteet ja jaot voivat syventyä kriisin edetessä. Ongelmat, jotka eivät vielä ole nähtävissä Suomessa tai Euroopassa laajemmin, ovat jo arkipäivää monessa muussa osaa maailmaa. Näin ollen me emme voi pyrkiä ratkaisemaan ympäristö- ja ilmasto-ongelmia niin, että ne vahingoittavat muita.
Ympäristö-ja ilmastokriisi syventävät jo ennestään epätasa-arvoistavia rakenteita ja kiihdyttävät niitä: resurssien riisto globaalista etelästä kiihtyy, luokkajako syvenee, ja etulinjassa olevat yhteisöt, joita monet muut sorron ja riiston muodot koskettavat, kärsivät eniten.
Ympäristöliikkeen vastaus näiden näkökulmien yhteentuomiseen on ilmasto-oikeudenmukaisuus: Niiden, jotka ovat vastuussa ympäristön ja luonnon tuhosta, tulisi myös olla eniten vastuussa tilanteen korjaamisesta. Tämä tarkoittaa teollistuneita ja rikkaita länsimaita, ennen kaikkea valtioita, yrityksiä sekä valta-asemissa olevia ja rikkaita. Eniten tukea ja resursseja tarvitsevat ne, jotka kokevat kriisin syvimmät seuraukset.
Fasismin kytkeytyessä ympäristöteemoihin puhutaan ekofasismista. Mitä on ekofasismi, ja miten mielestänne siihen tulee suhtautua?
Ykinkertaisuudessaan ekofasismi on fasismia, johon on päälleliimattuna näennäinen huoli ympäristöstä: ekofasistit pyrkivät toteuttamaan samanlaista politiikkaa kuin muutkin fasistit, mutta perustelevat toimintansa ja ideologiansa vedoten ympäristöön. Esimerkiksi kielletyllä Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä (PVL) ja edesmenneellä Pentti Linkolalla on hyvin samankaltaiset ajatukset ideaaliyhteiskunnasta: “puhdas” ja koskematon luonto, jota vain valkoihoiset suomalaiset osaavat ylläpitää ja kunnioittaa, hierarkinen yhteiskuntajärjestys, jossa ihmisiä valvotaan ja heidän toimintaansa rajoitetaan vahvasti, sekä “muiden” halveksunta.
Kummatkin tahot syyttävät maailman sekä ympäristön tilasta ei-valkoisia, globaalissa etelässä asuvia ihmisiä, ja väittävät ylivertaisena pitämänsä länsimaisen yhteiskunnan, kulttuurin ja luonnon olevan uhattuna näiden muiden toimesta. Sekä PVL:n että Linkolan poliittisessa ajattelussa on uhrattava joukko muita ihmisiä, jotta pilaantunut ja turmeltunut nyky-yhteiskunta tai ympäristö saadaan palautettua epämääräiseen, jo menetettyyn (kuviteltuun) tilaan.
Fasismi edistää jo olemassa olevia valta-asetelmia ja syrjiviä rakenteita, jotka haavoittavat ensisijaisesti muita kuin valkoisia heteromiehiä (patriarkaatti, rasismi, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva viha, ableismi sekä muut syrjinnän muodot). Näin ollen ekofasistit eivät edes yritä puuttua muihin yhteiskunnassa vallitseviin ongelmiin, jotka pahentavat ilmasto- sekä ympäristökriisiä, ja joiden takia kriisien seuraukset jakautuvat epätasaisesti. Sen lisäksi, että hierarkioita on syytä vastustaa yksilöiden ja yhteisöjen vapautta rajoittavana, ei ekofasismi pysty edes toteuttamaan omaa lupaustaan ympäristönsuojelusta ekologisesta näkökulmasta tarkasteltuna.
Äärioikeisto suhtautuu ympäristötoimijoihin vihamielisesti ympäri maailmaa (esimerkiksi Suomessa, Brasiliassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa). Millä tavoin äärioikeiston politiikka edistää luonnon tuhoamista?
Kaikkialla maailmassa, missä äärioikeisto on päässyt vaikuttamaan politiikkaan ja päättämään asioista, nähdään, että myös ilmasto sekä ympäristö ovat kärsineet. Brasiliassa Bolsonaro tuhoaa kiihtyvää vauhtia Amazonin sademetsiä, Yhdysvalloissa Trump pyrki palauttamaan jo alasajetut kivihiilikaivokset sekä edisti öljyn tuotantoa. Kaikki nämä toimet tuhoavat ympäristöä ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
Pohjimmiltaan äärioikeiston politiikka pohjautuu yksilöiden, yhteiskunnassa heikompaan asemaan ajettujen syyttämiseen yhteiskunnan ja/tai ympäristön tilasta. On kuitenkin selvää, että suurimman vahingon ympäristölle aiheuttavat suuret yritykset, valtiot sekä kapitalistinen talousjärjestelmä. Näihin ekofasistit saati muu äärioikeisto eivät ikinä halua puuttua, sillä se tarkoittaisi epätasa-arvoon ja vallan epätasaiseen jakautumiseen puuttumista, joka ei sovi heidän ajatusmaailmaansa.
Suomessa ilmastonmuutoksen kieltäjiin kuuluu ennen kaikkea äärioikeistoa, internettrolleista perussuomalaisiin. Skaalalle asettuvat he, jotka suoraan kieltävät tieteellisesti todennetun ilmastonmuutoksen, he, jotka kieltävät ihmisen roolin ilmastonmuutoksen aiheuttajana, he, joiden mielestä ilmastonmuutoksesta ja ympäristökriisistä puhuminen on “vihervasemmiston” salajuoni, sekä he, joiden mukaan Suomessa asialle ei tarvitse tehdä mitään. Se osa äärioikeistoa, joka uskoo ilmastonmuutokseen ja näkee ympäristötuhon olevan aitoa, haluaa syyttää siitä ennen kaikkea muita (ekofasistinen retoriikka).
Kamppailut ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofin pysäyttämiseksi vaativat laajaa yhteiskunnallista muutosta, valtarakenteiden purkamista sekä tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Kaikki nämä arvot ovat vastakkain äärioikeston ajaman politiikan kanssa, joten ympäristötoimijat nähdään uhkana ja vihollisina.
Joissain maissa kuitenkin osa äärioikeistosta esittää ainakin näennäisesti olevansa kiinnostunut myös ympäristökysymyksistä. Miksi äärioikeiston näkökulma ympäristöpolitiikkaan on täysin riittämätön?
Ekofasistit ajavat hierarkioiden syventämistä ja eriarvoista yhteiskuntaa verhoten argumenttinsa ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen puheeseen, eikä heidän päämäärinsä kuulu ekologisesti ja sosialisesti kestävä maailma. Äärioikeistolla ei ole tarjota toimivia ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöongelmiin: perimmäiset syyt tuhoisalle nykykehitykselle ovat resurssien liikakäyttö, vallan keskittyminen harvojen käsiin sekä fossiilikapitalismi ja sen edellyttämä loputon kasvu. Mikään näistä ei ratkea äärioikeiston ajatusmaailman mukaisella politiikalla.
Nykyisten ympäristöongelmien lähtökohta on epätasa-arvoinen yhteiskunta, jossa valta kasaantuu harvoille, joiden edun mukaista on ajaa omia päämääriään ja ylläpitää omaa valta-asemaansa. Fasistien päämääränä on säilyttää (jo menetetty) länsimainen elämäntapa ja yhteiskunta, ja ympäristöongelmat nähdään ensisijaisesti koskevan valkoisia, joiden olemassaolo on uhattuna. Äärioikeiston strategiaan kuuluu vastakkainasettelu eri ihmisten ja ihmisryhmien välillä, ja he pyrkivät syyttämään ympäristökatastrofista heitä, jotka jo kokevat sen seuraukset, olivat kyseessä sitten työntekijät, siirtolaiset, rodullistetut tai alkuperäiskansaan kuuluvat.
Mitä mieltä olette nykyisen vihreistä ja vasemmistolaisista puolueista koostuvan hallituksen ilmasto- ja ympäristöpoliitikasta? Näettekö Suomessa ja maailmanlaajuisesti olevan tilausta ulkoparlamentaariselle ympäristötoiminnalle?
Hallitusohjelmaa on juhlittu kunnianhimoisimpana ilmasto-ohjelmana Euroopassa (hiilineutraalius saavutetaan vuoteen 2035 mennessä). Samalla kuitenkin konkreettiset toimet puolelle vähennettävistä päästöistä puuttuvat tästä hallitusohjelmasta. Eli hallitus ei ole suunnitellut tai toteuttamassa puolta itse linjaamastaan päästövähennyksestä. Ilmastopaneeli toteaa samalla, etteivät Suomen linjaamat päästövähennystoimet ole riittäviä Pariisin ilmastosopimuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallituksen ohjelmasta sekä toimista puuttuu myös peräänkuulutettu oikeudenmukaisuusnäkökulma, jota ympäristöliike on pyrkinyt viime vuosina tuomaan esille: yksittäisten ihmisten ei tulisi menettää toimeentuloaan, kun vastuu päästöistä ja ympäristön tuhosta kuuluu ensisijaisesti yrityksille ja valtiolle.
Myöskään monesta muusta ympäristön kannalta tärkeästä näkökulmasta hallitus ei ole pystynyt tekemään tarvittavia toimia, muun muassa lopettamaan turpeen polttamista, tai puuttumaan metsähakkuiden kestämättömään tasoon ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. Viime vuonna julkaistu, uhanalaisia lajeja kartoittava Punainen lista on paisunut entisestään, ja julkaisun mukaan uhanalaisten lajien määrä on kasvanut viime kartoituksesta. Joka yhdeksäs kirjattu laji on listalla uhanalainen.
Lisäksi on yleistä, että hallitus pakoilee vastuuta siirtämällä päätösten toimeenpanon ja niiden seurannan joko yrityksille tai muille tahoille. Kuvaavasti valtioyhtiö Fortum nosti omistusosuuttaansa Uniperissä, joka avasi viime vuonna uuden hiilivoimalan Saksaan. Päätös hiilivoimalan avaamisesta sekä Fortumin Uniper-kaupasta, jonka seurauksena yhtiö tuottaa enemmän päästöjä vuodessa kuin Suomen valtio yhteensä, on täysin ristiriidassa ympäristön nykyisen tilan sekä hallituksen ilmastotavoitteiden kanssa. Vaikka Fortum on valtio-omisteinen, ja nykyinen hallitus olisi voinut vaikuttaa Uniperin ostopäätökseen, se valitsi olla puuttumatta tähän. Päätös on saanut paljon kritiikkiä niin suomalaisilta kuin saksalaisiltakin ympäristöaktivisteilta. Suomessa mm. Greenpeace ja Elokapina ovat kampanjoineet aktiivisesti Fortumia ja Datteln4-hiilivoimalan avaamista vastaan.
Myös viimeaikainen keskustelu valtionyhtiö Nesteen biopolttoaineiden valmistusprosesseista, jonka raaka-aineena käytetään kestämätöntä palmuöljyä, on nostanut esille hallituksen linjausten ja toiminnan ristiriitaisuuden. Valtio omistaa suurimman osan osakkeista, jolloin sillä olisi sana-ja päätösvaltaa yhtiön toiminnasta. Omistajaohjauksella ei kuitenkaan haluta puuttua kestämättömään yritystoimintaan, koska se asettaisi ympäristönäkökulman talouden edelle.
Hallituksen ympäristö-ja ilmastopolitiikkaa ohjaa EU, jonka tavoitteet eivät ole läheskään yhtä “kunnianhimoiset”. Siinä missä Suomen hallitus pyrkii olemaan hiilineutraali vuonna 2035, on sama tavoite asetettu EU:ssa vuoteen 2050. Yksi ajankohtaisista esimerkeistä hallituksen riittämättömistä toimista on EU:n elvytyspaketti, josta vähintään 37% on käytettävä ilmastokriisin ehkäisemiseen. Suomen tavoitteet ovat muun muassa kivihiilen käytön lopettaminen ja turpeen polton puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.
Viime syksynä valmistuneessa maatalousuudistuksessa (CAP, common agricultural policy) Suomi ei ottanut roolia EU-puheenjohtajana, kun asiasta käytiin tärkeimmät neuvottelut viime vuosien aikana. Nyt valmistunut CAP27-uudistus on ristiriidassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa ja tulee suurella todennäköisyydellä jarruttamaan EU:n Green Dealia ja Pellolta pöytään -strategiaa, jotka ovat keskeisiä hankkeita, joiden avulla EU pyrkii ilmastoneutraaliksi vuonna 2050. CAP on epämäääräinen uudistus, joka ei ole yhteensopiva EU:n omien tavoitteiden kanssa. Maatalouspoliittinen linjaus ei sisällä paljon uudistuksia nykyiseen politiikkaan, ja vastuu toimista ja päästövähennyksistä jätetään yksittäisille maanviljelijöille, kuitenkaan heitä riittävästi tukematta.
Samalla, kun hallitus linjaa ja puhuu näennäisesti ottavansa ilmastonmuutoksen ja ympäristökriisin tosissaan, on se myös valmis uhraamaan ne talouskasvua tavoitellessaan. Uudet metsäteollisuusinvestoinnit, kuten sellutehtaat ja biodieseljalostamot halutaan rakentaa Suomeen, vaikka ympäristön kannalta nämä ovat selkeästi kestämättömiä. Sama ongelma koskee kaivosteollisuutta: Suomi on kaivosyhtiöiden kyselyissä ollut toistuvasti yksi houkuttelevimmista maista ja jopa houkuttelevin maa koko maailmassa perustaa uusia kaivoksia. Toimivan yhteiskunnan lisäksi löyhä lainsäädäntö ja yhtiövastuut nostetaan tärkeiksi tekijöiksi houkuttelevuutta perusteltaessa.
Ympäristö- ja ilmastokysymykset eivät selkeästi ole tämänkään hallituksen prioriteettilistalla korkealla: Päästövähennysten, resurssien käytön vähentämistä ja muita tarvittavia tekoja ei olla valmiita toteuttamaan tarvittavissa määrin. Ja mikäli ne on kirjattu tavoitteiksi, ei niiden toteutusta seurata samalla tarkuudella kuin vaikkapa talouden kasvua, työpaikkojen syntymistä, verotuloja tai muita tärkeiksi määriteltyjä yhteiskunnalisia mittareita.
Mielestämme ulkoparlamentaariselle ympäristötoiminalle on valtavasti kysyntää: liikkeet voivat luoda painetta päätöksentekijöihin ja saada aikaan muutosta siellä, missä politiikka muuten ei suhtaudu asioihin niiden vaatimalla vakavuudella ja kiireellä. Kun kansanedustajat ja päättäjät eivät ole valmiita tekemään päätöksiä, joita ihmiset haluaisivat, on meidän tehtävämme pitää asiaa esillä ja vaatia niitä.
Esimerkiksi kaivosten vastainen liikehdintä on kasvanut eri puolilla Suomea, ja ihmiset selkeästi haluavat vaikuttaa oman elinympäristönsä tulevaisuuteen. Yhtenä seurauksena voisi nähdä kaivoslainuudistamisaloitteen, jolla kaivosteollisuus ja -yritykset halutaan vastuuseen ympäristön pilaamisesta. Myös turpeenpolttoa on vaadittu lopetettavaksi kansalaisaloitteella, joka tällä hetkellä kerää allekirjoituksia. Samoin Jäämerenradan vastainen liike on onnistuneesti nostanut esille ympäristönäkökulman sekä saamelaisten itsemääräämisoikeuden viime vuosina. Näillä on vaikutusta politiikkaan ja päätöksiin, vaikkei se aina ole suoraan nähtävissä.
Omalla toiminnalla suoraan vaikuttaminen on myös nykyisen hallituksen kaudella tärkeää, sillä jos edes “vasemmistolaisin hallitus tällä vuosituhannella” ei saa riittäviä päätöksiä ja toimia aikaan ilmasto- ja ympäristökriisin hidastamiseksi, on vaikea nähdä miten erilainen hallituskokoonpano sen tekisi.
Euroopasta ja maailmalta on näyttöä siitä, miten konkreettiset teot vaikuttavat enemmän kuin selvitykset ja tiekartat, joiden taakse edustuksellinen päätöksenteko piiloutuu. Yhtenä viimeaikaisena esimerkkinä ulkoparlamentaarisen ympäristötoiminnan saavutuksista toimii aktio, jossa Göteborgin maakaasuterminaalin laajennusta vastutettiin blokkaamalla energiasataman sisäänkäynnit. Toiminta oli menestyksekästä, eikä laajennusta koskaan toteutettu. (Lisää aktiosta voi lukea esimerkiksi täältä ja täältä). Myös Ranskassa käyty vuosikymmeniä jatkunut taistelu lentokentän rakentamista vastaan Notre Dame des Landes:ssa on esimerkki siitä, miten ihmiset voivat vaikuttaa yhdessä toimimalla elinympäristöönsä (tunnetummin kamppailun keskiössä on ollut ZAD-niminen autonominen alue, joka perustettiin lentokentän rakentamiseen kaavoitetulle alueella). Ranskan hallitus luopui lentokenttäprojektista viimein vuonna 2018.
Ympäristöblokin kutsussa nostetaan esiin myös ympäristötuhojen liittyvän kapitalismiin. Voisitteko avata tätä, ja kertoa miten kapitalismin ja autoritarismin vastustaminen liittyvät ekologiseen ja antifasistiseen toimintaan?
Fossiilikapitalismi (kapitalismiin kirjattu voitontavoittelu ja sen mahdollistava fossiilisten polttoaineiden käyttö) on ympäristö- ja ilmastokriisiin juurisyy: kasvava luonnonresurssien käyttö voittojentavoittelussa luonnosta ja ihmisistä piittaamatta tapahtuu enemmistön kustannuksella. Vallan ja vaurauden kasautuminen harvojen, yhteiskunnann päättävissä asemissa olevien käsiin tuhoaa elinehdot meiltä muilta sekä muulta luonnolta. Kapitalismi on hyvin hierarkinen järjestelmä, joka vaatii muita hierarkioita voidakseen oikeuttaa olemassa olonsa suurimmalle osalle yhteiskuntaa. Autoritaarinen yhteiskunta taas haluaa pönkittää niin taloudellisia kuin muitakin vallitsevia hierarkioita ja on valmis uhraamaan ihmisiä oman olemassaolonsa säilyttämiseksi. Hyvin usein uhrattavaksi valikoituvat ne, jotka ovat jo ajettu yhteiskunnassa heikoimpaan asemaan.
Kuten on aiemmin mainittu, tasa-arvoinen ja kestävä yhteiskunta ovat suoraan ristiriidassa niin autoritaarisen kuin kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Kummallakaan ei ole edellytyksiä ratkaista ympäristökysymyksiä niin, että ihmisten elinehdot säilyisivät ja paranisivat. On selvää, että yritykset ja vallanpitäjät ovat valmiita ajamaan luonnon ja ihmiset sukupuuttoon tavoitellessaan kasvavia voittoja. Kriisiytyvässä yhteiskunnassa ne haluavat kääntää katseen pois omasta toiminnastaan ja löytää syyllisen nykytilaan meidän joukostamme. Autoritaarisuus ja kapitalismi rajoittavat suuresti ihmisten vapautta toimia ja osallistua yhteiskunnassa, eikä niillä ole mitään tarjottavaa ihmisille, joita sortamalla nykyistä järjestelmää ylläpidetään.
Jos haluamme pysäyttää ympäristön tuhon ja ilmastonmuutoksen kiihtymisen, ja tarjota ihmisille mahdollisuuden paremmasta ja kestävästä elämästä, emme voi turvautua kapitalismiin tai autoritaarisiin ratkaisuihin. Tavoitteena on säilyttää maapallon elinkelpoisena kaikille, ei vain harvoille ja valituille.
Pohjois-Syyriassa sijaitseva Rojavan itsehallintoalue on yksi esimerkki siitä, miten ympäristökamppailu ja antifasistinen toiminta on liitetty yhteen todella konkreettisesti. Samalla, kun alueen asukkaat taistelevat ISIS:n äärifundamentalismia sekä Turkin fasistista hallitusta vastaan, pyrkivät he uudelleenrakentamaan yhteiskunnan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästi. Kurdiliikkeessä suoran demokratian ja feminismin rinnalla kolmas keskeinen periaate on ekologia, jota laitetaan käytäntöön eri puolilla Kurdistania. Ekologinen yhteiskunta vaatii rinnalleen tasa-arvoiset suhteet ihmisten välillä, joka on äärioikestolaisen maailmakuvan ja muun autoritaarisen hallinnnon vastakohta.
Ekologisessa yhteiskunnassa myös ihmisten väliset suhteet ovat tasa-arvoisia, jolloin valta ei keskity kenellekään, eikä sitä voida käyttää muiden riistämiseen tai alistamiseen. Myös yhteiselo muun luonnon kanssa on tärkeä osa ekologista ja tasa-arvoista näkökulmaa, jolloin riistoa ei tapahdu myöskään muun luonnon kustannuksella.
Tuomalla vaihtoehtoisia näkemyksiä kapitalistiselle ja autoritaarisille yhteiskunnille, meidän täytyy yhdistää voimamme ja rakentaa yhteiskuntia, joissa meillä on itsemäärämisoikeus päättää yhteisömme ja elinympäristömme koskevista asioista.
Millaiset terveiset haluatte lähettää ympäristönblokin osallistujille, muille ympäristön tilasta ja fasismin vastustamisesta kiinnostuneille ihmisille, ja ympäristöryhmille, jotka eivät vielä ole ottaneet selkeästi kantaa (eko)fasismia vastaan?
Kuten olemme nähneet, emme voi luottaa poliisiin tai valtioon fasistisen toiminnan kitkemisessä. Emme voi luottaa näihin tahoihin ympäristökatastrofin ratkaisemisessakaan. Meidän on yhdessä luotava yhteisöjä ja maailmoja, jotka ovat tasavertaisia, vapaita ja ympäristön kannalta kestäviä. Vain järjestäytymällä voimme saavuttaa yhteisiä tavoitteita. Ympäristöblokissa ja -liikkeessä on tilaa kaikille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa ja tulevaisuutta meille kaikille.
Mielestämme muiden ympäristöliikeen ryhmien olisi myös aika ottaa selkeästi kantaa äärioikeistoa ja ekofasisimia vastaan. Ekofasistiset ajatukset luovat uhan myös ympäristöliikkeen sisältä päin, ja äärioikeisto pyrkii ottamaan ympäristöliikkeen agendan omakseen. Kuten aiemmin toimme esille, ekofasistit ja osa äärioikeistosta yrittävät jo nyt oikeuttaa ja perustella omaa ajatusmaailmaansa ympäristöargumentteihin vedoten, vaikka he todellisuudessa pyrkivät toteuttamaan omaa ihmisvihamielistä politiikkansa. Siksi emme voi antaa tilaa ekofasismille kiihtyvässä kriisissä.
Ympäristökriisin edellyttämät nopeat ja perustavanlaatuiset yhteiskunnalliset muutokset tulee toteuttaa valta-asetelmia purkaen, ei sortoa lisäten tai ylläpitäen. Ympäristöliikkeen sisällä ja ympäristömyönteisessä politiikassa ei ole tilaa fasistisille voimille. Äärioikeistolaisen liikehdinnän kasvaessa ympäristöliikkeen tila kapenee. Fasistiset hallitukset ja autoritaariset johtajat eivät piittaa ympäristöstä tai ihmisistä. Siksi meidän on yhdistettävä voimamme niiden kanssa, jotka taistelevat vapaan ja kestävän yhteiskunnan puolesta.
Yksi tulevaisuuden huoli herää siitä, mitä käy kun pandemia rauhoittuu ja katse kääntyy takaisin ilmastonmuutokseen ja ympäristökatastrofiin. Olisikin tärkeää, että pidämme katseemme myös tulevassa, emmekä hyväksy pandemian varjolla mitä tahansa ratkaisua ekokatastrofiin. Vaikka tällä hetkellä pandemia on suuri ja ajankohtainen kriisi, joka vaatii valtavasti resursseja sen selättämiseksi, emme voi antaa tilaa ekofasisteille tai muulle äärioikeistolle sen varjolla. Koronapandemian aikana olemme nähneet, miten ekofasistinen kieli ja ekofasismin kanssa flirttailevat mielipiteet ovat alkaneet näkyä sosiaalisessa mediassa kasvavissa määrin, eikä niitä haasteta riittävästi. Ekologisen kriisin kiihtyessä huoli maapallon tulevaisuudesta kasvaa, eikä misantrooppisia, autoritaarisia tai eugeniikkaa kannattavia mielipiteitä välttämättä ymmärretä tuomita välittömästi, mikäli ne verhotaan epäpolitisoituun ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan kieleen. Valtamediat (Helsingin Sanomista ja Ylestä alkaen) antavat jo nyt palstatilaa tälle huolestuttavalle kehitykselle. Ekofasismin ja sen kanssa flirttailevan ajatusmaailman yleistymistä ja arkipäiväistymistä on vastustettava, ja sen takia ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun tulee olla antifasistinen.
Kun koronakriisi on selätetty ja katse kääntyy takaisin ilmastonmuutokseen ja ympäristökriisiin, on aika toimia.
