Maan ystävät

Friends of the Earth Finland

Tekijä: admin (a)

  • Sosiaalifoorumitärppejä

    Tänä viikonloppuna (26.-27.4.) järjestetään taas vuoden ekat festarit eli Suomen sosiaalifoorumi Arbiksella Helsingissä. Ruotsinkielinen työväenopisto Arbis sijaitsee osoitteessa Dagmarinkatu 3, kansallismuseon takana Etu-Töölössä. 

    Tapahtumaa on järjestämässä 125 järjestöä ja kansalaisverkostoa ja se koostuu 64:stä seminaarista ja työpajasta. Maan ystävät ovat järjestävänä tahona monessa mukana. Tässä kirjoituksessa joitakin tällaisia tärppejä. Koko ohjelmakarttaan kannattaa myös tutustua, se löytyy täältä.   

    Sosiaalifoorumi alkaa lauantaina klo 10 yhteisellä aloitusjamboreella. Tämän jälkeen starttaa samanaikaisesti 13 keskustelutilaisuutta, joista kahdessa Maan ystävillä on näppinsä pelissä: Nuorten ympäristöfilosofiaklubissa (luokka 22) keskustellaan nimensä mukaisesti ympäristöfilosofisista aiheista. Myös ei-niin-nuoret ovat tervetulleita keskusteluun. Samanaikaisesti käynnistyy myös Madot tulevat! -työpaja (luokka 35), jossa esitellään tunkiolierojen sielunelämää ja matokompostin toimintaa sekä keskustellaan matojen viitoittamista askelkuvioista kestävämpään elämäntapaan. 

    Seuraavaksi eli klo 14.00 alkaa peräti kahden session mittainen Hyvä elämä – Buen vivir -sessio. Kaksiosaisen tapahtuman ensimmäinen puolisko (14-15.30, luokka 13) on seminaarimuotoinen tilaisuus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansojen keskuudesta lähteneestä Buen vivir -ajattelusta yhtenä ratkaisuna ekologis-kulttuuriseen kriisiin. Toisessa osiossa (klo 16-17.30, luokka 13) jatketaan teemaa peilaamalla Buen viviriä erilaisiin Suomessa puurtaviin liikkeisiin ja ajattelusuuntiin. 

    Lauantain kolmannessa slotissa järjestetään myös Kaivoshaitat ja kansalaistoiminta -keskustelu (luokka 33). Keskiössä on kaivosbuumin haittavaikutusten tarmokas vastustaminen ja kansalaisliikkeiden yhteistyön voimistaminen. Menossa mukana on kaivostoimijoita ympäri maan, myös Maan ystävien maanmainio kaivosryhmä. Kaivoksista kiinnostuneen kannattaa suunnata myös tätä edeltävään Kaivokset Suomessa -seminaariin (14-15.30, luokka 33)

    Lauantain osalta sosiaalifoorumi päättyy klo 19.30, jonka jälkeen juhlinta alkaa Ravintola Kaisaniemessä monipuolisen Peace and Love -rauhankonsertin merkeissä. Ohjelmassa musiikkia, komiikkaa, runoutta… sekä tietysti Maan ystävien kaivostietovisa! 

    Sunnuntaina jatketaan klo 11 ja päivän voi aloittaa vaikkapa Kumppanuusmaatalous-paneelikeskustelun parissa (ks. myös Facebook). Tilaisuudessa keskustellaan konkreettisten esimerkkien kautta ruoan viljelijöiden ja syömäreiden yhteistyön syventämisen uusista muodoista. 

    Sunnuntain jälkimmäisessä slotissa (13-14.30) Maan ystävillä pitääkin kiirettä, sillä olemme samanaikaisesti järjestämässä peräti kolmea työpajaa. Taisteleva kasvatus Latinalaisessa Amerikassa -työpajassa (luokka 12) käydään inspiroivien alustusten kautta kiinni ihmisten omaehtoista toimijuutta ja oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa vahvistaviin pedagogisiin käytäntöihin. Kohti hiilivapaata Helsinkiä -tilaisuudessa (luokka 33) esitellään Helsingin kestävämmästä energiantuotannosta käytävää kamppailua ja vaikuttamismahdollisuuksia (ks. myös Hiilivapaa Helsinki). TTIP – Kilpajuoksua kohti pohjaa? -keskustelussa (luokka 42) taas esitellään parhaillaan neuvoteltavaa transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuussopimusta ja keskustellaan sopimuksen haittavaikutuksista ja siihen vaikuttamisesta. 

    Nämä työpajat ovat toki vain murto-osa viikonlopun hulppeasta tarjonnasta, kannattaa siis tutustua koko palettiin. Maan ystävillä on sosiaalifoorumissa myös esittelypöytä, jonka luona kuulee parhaimmat festarijutut sekä saa ajankohtaista tietoa järjestön toiminnasta. 

    Älä siis kainostele vaan lähde mukaan osallistumaan ja innostumaan! 

    Tuomo Alhojärvi

  • Pelastetaan korvatunturi!

    Norjalainen yhtiö Yara on perustamassa Sokliin fosforikaivosta. Kaivos tulisi Itä-Lappiin Urho Kekkosen ja Värriön kansallispuistojen väliin. Valtavalla kaivoksella olisi peruuttamattomia vaikutuksia poronhoitoon ja matkailuun.
     
    Kaivosalueen maaperässä on kymmenkertaisesti enemmän uraania kuin Talvivaaran kaivoksen alueella. Radioaktiivisuuden määrä on huolestuttava ja kaivostoiminnan yhteydessä se leviäisi veden ja pölyn mukana ympäristöön. Osa siitä voi kulkeutua ravintoomme asti, kun kaivetulla fosforilla lannoitetaan viljelymaitamme.
     
    Kaivoksen jätevedet valuisivat Suurjoen ja Kemijoen kautta Kemijärvelle ja edelleen Itämeren puhtaimpaan osaan, Pohjanlahdelle asti. Uraani on vesiliukoinen metalli ja se valuisi vesistön mukana kerääntyen edelleen eläimiin aiheuttaen muun muassa hormonaalisia häiriöitä. On selvää, että hankkeen ympäristövaikutukset tuhoaisivat matkailubisneksen kansallispuistoissa vesien pilaantumisen myötä. Myös vanha elinkeino, poronhoito, kärsisi ympäristövaikutuksista ja loppuisi alueelta kun porojen laidunkierto katkeaisi. Koko hanke perustuu lyhyen tähtäimen voiton tavoitteluun luonnon kustannuksella.
     
    Savukoskilaiset sanovat hankkeelle ei!, sano sinäkin!
     
    Auta pelastamaan joulupukin tunturit ja allekirjoita EU:lle lähetettävä vetoomus tästä. Tavoitteena on saada EU rajoittamaan radioaktiivisuuden määrää lannoitteissa. Tämä veisi Soklin kaivoshankkeesta taloudellista pohjaa.
     
    Lisätietoa tästä.

  • Clay therapy

    Reflection is an important part of human life. You take the time to think about your life. You can think about what happened or what may happen, what makes you happy, what your hopes and dreams are … Everything is possible. Even though reflection is important, it can easely be forgotten in our day to day life. Luckily that is not the case for everybody.
     
    On Wednesday Lauri Takatalo, a former intern of FoEF and current student Community Educator, came to the office of FoEF in Helsinki. With a original therapy in mind he gave the employees, some volunteers and me (intern at FoEF) the chance to do our reflection in an original way. In stead of just reflecting, we could expres our thoughts visibly by using clay. We took the time to reflect about what makes us joyfull and strong but also about what makes us sad. These reflections where represented through clay figures that matched the personal answer to the reflection. By using our hands and creativity we were able to make all kinds of different shapes.
     
     
    There was a colour for each emotion on which we could reflect: green for hope, red for strenght, yellow (or orange) for joy, bleu for sadness and purple for humble. The results were different for each person because everybody has another story to tell and another way of interpreting the meaning of the emotion. The shapes vary from a cross to worms for hope or from cake to a seat for strenght. But the most important thing was that we could take the time to reflect and express our thoughts to each other. There was room for talking and listening but of course also for laughing. There should always be room for some joy! The environment was relaxed and open and everybody enjoyed this orginal reflectiontherapy.
     
    So, we took some time to reflect. And if you can, you should do it too. Think about your life. What makes you happy or sad? What do you hope for or dream of? What gives you strenght?
     

    Guillaume Vandenhemel

  • Järjestöt kohtasivat vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet

    Bussin lattialla kimmelsi erilaisten kengänpohjien muotoisia kuralätäköitä. En halunnut laskea pullottavia kangaskasseja käsistäni. Lasti voisi tuhoutua. Tasapainottelin käytävällä täyden bussin mutkitellessa ruuhkaisia katuja pitkin välillä äkillisesti jarruttaen sitten taas voimakkaasti kiihdyttäen. 

    Kulttuurikeskus Caisassa pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Kangaskasseissa olleet flaijerit, kirjat, tarrat, lehtiset, listat ja banderolli olivat edelleen kuivia ja käyttökelpoisia, ja niitä saattoi alkaa asettelemaan esittelypöydälle. Itse pöytä löytyi Caisan salin ulkopuolelta käytävästä, Globbareiden ja Etelän vapaaehtoisohjelma Etvo:n pöytien välistä, jonne lämmin tuuli kuljetti alakerran ravintoloista rasvan tuoksua. Ohi mennessään se puhalsi juuri kasatut flaijeripinot sekaisin, odotti kunnes ne kasattaisi uudestaan ja toisti temppunsa. Kolmannen kerran jälkeen hoksasimme asettaa pieniä painoja keveimpien flaijereiden päälle ja näin olimme selättäneet luonnonvoimat. Samaisella hetkellä Anna aikaa -tapahtuma alkoi.

    Kyseessähän oli siis Kepa ry:n järjestämä tapahtuma, jossa järjestöt ja vapaaehtoistyötä etsivät ihmiset kohtasivat toisensa.  Vilkas puheensorina täytti Caisan salin järjestöjen esitellessä toimintaansa. Myös käytävällä, Maan ystävien pöydän luona, riitti väkeä. Pöytä sijaitsi strategisesti loistavalla paikalla, sillä jos halusi päästä saliin, ei sitä voinut olla huomaamatta. Käytävällä oli myös rauhallisempaa sekä enemmän liikkumatilaa tupaten täynnä olleeseen saliin verrattuna. Ääntään korottamatta pystyi kertomaan Maan ystävien toiminnasta.

    Omalta kohdaltani tapahtuman alku meni kokeneiden Maan ystävien puheita kuunnellessa ja tarkkaillessa kuinka he kohtasivat järjestöstä kiinnostuneet. Kun itse ensimmäistä kertaa esittelin toimintaa, oli puhe takkuista ja epäröivää. Minua jännitti. Syynä tähän jännitykseen oli varmaan se, ettei minulla ollut kertomistani asioista käytännön kokemusta, olin vain kuullut ja lukenut niistä. Toistojen avulla jännitys kuitenkin hälveni ja ihmisten kanssa keskustelu muuttui hauskaksi ja luontevaksi.

    Maan ystävien sähköpostilista täyttyi tasaiseen tahtiin osoitteista, vaatimuksia hiilivapaasta Helsingistä kirjoitettiin valtuutetuille ja vahva ilmastolaki nyt –pinssit katosivat korista. Kuivatut luomuaprikoosit kelpasivat pöydän kummallekin puolelle. Yksi uusi jäsenkin liittyi Maan ystäviin.

    Esittelypöydän taakse mahtuu kerralla rajallinen määrä esittelijöitä ja minä kerkesin käydä salin puolella vilkuilemassa muiden pöytiä. Sain kuulla harjoittelumahdollisuuksista ulkomailla, kirjoitin nimeni asevelvollisuuden lakkauttamisen puolesta sekä söin Kepan tarjoamia piirakoita ja pullia. Paikalla oli siis monenlaisia järjestöjä ja hyvää sapuskaa. Kannattaa tulla ensi vuonna tarkastamaan tarjonta. Jos tavaraa tarvitsee niin kangaskassin, pinssien ja tarrojen kahmimisen lisäksi voi vaikka osallistua arvontaan ja voittaa puuvillapaidan. Niin minä tein.

     

    Lauri Takatalo

  • International green table -workshop at summer and December 2013-

    Here is a journey we made with a name of the Friends of the Earth Finland, teaching FGITS-project (From Global Injustice to Sustainability). In Jyväskylä teaching foreign and Finnish University students when the project was made.

    Seating a green table

    Back in 1932 Kurt Jooss staged ballet Green Table as his artistic reflection and concern for the contemporary social issues and the problems. And I could not help but keep thinking about it during my work on the project From global injustice to sustainability for Friends of the earth Finland.

    The Green Table is staged as a set of circumstances that produce the same result no matter where or when they are played out. Created in period between the wars it is showing lack of trust in political negotiations. In the opening scene a group of diplomats (the Gentlemen in Black) having a discussion around a table covered with a green cloth. They end up pulling guns from their pockets and shooting in the air, this symbolizing the declaration of war.

    During 2013 Friends of the Earth staged workshop From global injustice to sustainability for the students at the University of Jyväskylä. We choose it as a place where we can reach people form different part of the Earth and give them (as well as to us) an opportunity to change there experience and discuss what they can do to improve global ecological and social situation. Workshop was leaded by Heli Parkkonen student of biology and myself Dubravka Subotic anthropologist and student of Unesco master studies.

    What did we got

    Myself- at a time I was in time of huge changes- coming from Serbia, move to Finland, caring pregnancy and at the end caring little boy to the workshops. Great life experience and opportunity to observe societies that are going through the process of change and adaptation to the new global economy.

    At a table we had people from different parts of Europe, Asia and Africa and we could discuss how does process of transition from national to global economy affects societies all over the world. It want from talks about changes of local landscape by new fabrics and panels of multinational billboards, habitats with new range of plantations and families with trends of consumptions and migrations.

    One story stranded up:

    Power of The Gentlemen in Black

    Ballet Green Table starts and ends with group of Gentlemen in Black discussing over the green table. As in 1932 this scene is strong and actual in new century- any Gentleman in black have power by his dress.

    In our talks Gentlemen in black have been all those people who are coming with new international corporations and been given power of giving jobs to the people. Told by student from Africa this story have been recognized by the others: one who got a black suit also took a right to play with life of others by giving or not giving job and become a soft ground for corruption. Consequence- question: How much would you pay to get a job?

    So- what to do?

    Big question- but we came with small answer. Small individual actions on everyday base and consequences that our actions are producing. Kurt Jooss staged ballet Green Table in 1932- this half an hour dance piece was his loud voice against contemporary political and social situation- critical scream that is still echoing today from stages of ballet companies all over the world. So- think what can your 30 minute action be? Can it be deduction of your time to ecological society or action in your neighborhood or somewhere in the world; or walk to the local farm for organic food, turning off the light or just talking about global changes?

    In my case- maybe it’s small but I choose to support local businesses and reduce refuse by using cotton diapers for my son.

    Behave responsible- We did not inherited world from our ancestors- we borrowed it from our kids.

    Dubravka Subotic, Heli Parkkonen

  • ”Jos vastamainonnalla voitaisiin muuttaa jotain, se olisi jo kielletty”

     
    Voidaanko vastamainonnalla ja kulttuurihäirinnällä muuttaa maailmaa vai onko kyse keskiluokkaisten yliopistotyyppien harmittomasta hauskanpidosta, kysyttiin helmikuussa järjestetyssä Helsingin seudun Maan ystävien Kupolin herkku -kansankeittiössä. Vastauksia haettiin joukolta paneelikeskustelijoita, jotka omassa toiminnassaan ovat lähestyneet kulttuurihäirintää aktivismin, taiteen tai journalismin näkökulmasta.
    Paikallisen kulttuurihäirintätoiminnan saralla harva tempaus on saanut yhtä paljon julkista näkyvyyttä, kuin Elissa Erikssonin osana opinnäytetyötään toteuttama Haluan nähdä muutakin -kampanja, joka kolme vuotta sitten vapautti ostetulla mainostilalla bussipysäkkien mainostauluja kaupallisista viesteistä ja korvasi ne tavallisten ihmisten viesteillä.
     
    Eriksson halusi ottaa kaupunkitilaa taiteen käyttöön laillisesti, jotta katutaiteen vastustajat eivät pystyisi argumentoimaan laittomuudella. Tempaus onnistui yli odotusten, kun lopulta lähes 1500 ihmistä osallistui mainostaulujen vuokraamiseen, vaikka alun perin ajatus mainostaulujen vuokraamisesta esitettiin sosiaalisessa mediassa vain omalle ystäväpiirille. Vastamainonnalla itsessään Eriksson näkee etupäässä mediakasvatuksellisen merkityksen.
     
    ”Jos vastamainonnan ja kulttuurihäirinnän kautta pystyy herättelemään ihmisiä pohtimaan, että minkälaiset palikat täällä pyörivät ja minkälaisilla rakennelmilla, se mahdollisesti auttaa näkemään ne toisessa valossa ja lakkaamaan pitämästä niitä itsestään selvinä”, hän sanoo.
     
    Äkillistä vallankumousta ei kulttuurihäirinnän ja vastamainonnan odottanut tuottavan kukaan muukaan keskustelijoista. Ilmiötä yli kymmenen vuotta seurannut toimittaja Jari Tamminen uskoo, että medialukutaidon kehittämisen lisäksi vastamainonta on toimiva keino tuoda esiin mainonnan poliittista merkitystä yleisellä tasolla. Varsinaisen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaaminen on hänen mukaansa kulttuurihäirinnän kohdalla kuitenkin yhtä vaikeaa kuin muussakin aktivismissa.
     
    ”Jos vastamainonnalla voitaisiin muuttaa jotain, se olisi jo kielletty”, hän irvailee.
     
    Paitsi että tunnistettaviin brändeihin tarttumalla pienilläkin resursseilla varustettu toimija saada omille viesteilleen paljon näkyvyyttä, Tammisen mielestä vastamainonnalla on viestintämuotona merkittävä etu suhteessa aktivismissa perinteisesti käytettyihin tapoihin tuoda esiin maailmantuskaa.
     
    ”Kulttuurihäirinnän teho on se, että raskaitakin asioita voidaan saada ihmisten luettavaksi ja ihmiset jaksavat tarttua siihen ihan sen takia, että se on hauskaa, kekseliästä ja inspiroivaa.”
     
    Talonvaltausliikkeestä lähtöisin olevan vastamainostoimisto Mudvertising Groupin aktivisti Yakup Albekoglu allekirjoittaa Tammisen näkemyksen ja sanoo itsekin tekevänsä kulttuurihäirintää nimenomaan sen hauskuuden takia. Hän kuitenkin korostaa, että ilman kontekstia ja muuta aktivismia vastamainonta on toimintamuotona melko hyödytön.
     
    ”Kuten muut toisiaan tukevat aktivismin muodot, myös vastamainonta on osa suurempaa palapeliä, josta voi käsin voidaan alkaa purkaa valtarakenteita, jotka eivät palvele meitä”, hän sanoo.
     

    Ei vain mainonnan kritiikkiä, vaan myös yrityksiin vaikuttamista

     
    Opinnäytetyössään vastamainontaa globaalikasvatuksen työkaluna tutkinut ja tällä hetkellä muun muassa Mainoskupla-kilpailua Eettisen kaupan puolesta -järjestöllä luotsaava Eeva Kemppainen huomauttaa, että vastamainonnan vaikuttavuudesta puhuttaessa on muistettava, että ilmiö ei ole mikään yhtenäinen monoliitti, vaan kulttuurihäirintää tekevät erilaisista taustoista olevat ihmiset eri tavoitteilla.
     
    ”Siinä on ero, että halutaanko yleisesti kommentoida mainoskieltä vai halutaanko oikeasti vaikuttaa yritykseen ja sen kuluttajakuntaan. Itseäni kiinnostaa kuluttajatuotteisiin ja maailmankauppaan vaikuttaminen, ja kulttuurihäirintä on yksi väylä siihen – tai vähintäänkin vuoropuhelun herättämiseen”, hän sanoo.
     
    Tämänkaltaisesta vaikuttamisesta hän pitää hyvänä esimerkkinä kulttuurihäirikköryhmä Yes Menin Appleen kohdistunutta kampanjaa, joka mainosti konfliktimineraaleista vapaita iPhoneja.
     
    ”Se ei välttämättä ole liittynyt pelkästään Appleen, vaan yleisesti koko kännyköiden tuotantoon. Jos otetaan isoin brändi tai brändi, jolla on viha–rakkaus-suhde kuluttajien keskuudessa, niin se on aika varma juttu, että vastamainos herättää jotain reaktioita.”
     

    Kulttuurihäirinnästä muutakin kuin harmia markkinoinnille

     
    Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että vastamainonnasta on markkinointikoneistolle myös muuta kuin haittaa. Albekoglun mukaan erityisesti tunnistettaviin brändeihin kohdistuva kulttuurihäirintä kärsii siitä, että kritisoinnin ohella se samalla nostaa kyseisen brändin jalustalle. Tästä syystä hän kertoo Mudvertising-ryhmänsä kanssa pyrkineen kritisoimaan kokonaisia mainosgenrejä kerrallaan yksittäisten brändien sijasta.
     
    ”Tavallaan kaikki keskustelu mainoksista tulee samalla vahvistaneeksi kyseessä olevaa brändiä, se on ihan sama käydäänkö sitä keskustelua tekstuaalisesti, suusanallisesti tai vastamainosten kautta”, Tamminen toteaa.
     
    Tammisen mukaan pelkkiin yleisen tason mainosparodioihin keskittymisessä menetettäisiin kuitenkin samalla mahdollisuus ratsastaa isojen brändien tunnettuudella, jonka yritykset ovat isolla rahalla rakentaneet.
     
    Keskustelijoiden mukaan kulttuurihäirinnästä on muutakin kuin harmia markkinoinnille myös siinä mielessä, että se tarjoaa jähmettyneelle mainonnalle lisää rakennusmateriaalia ja ideoita. Muuntautumiskykyinen ja kritiikkiä itseensä sulauttava mainontakoneisto pakottaa kuitenkin kulttuurihäiriköt uudistumaan ja kehittämään yhä radikaalimpia kritiikkejä.
     
    ”Vaikka mainostajat pystyvät rahalla dominoimaan todella paljon keskustelua, heillä on kuitenkin aina se oma brändi, jota pitää vaalia, ja on hirveän tarkkaa, että tiettyjä rajoja ei voida ylittää”, Tamminen sanoo.
     
    ”Se, että mainonta ottaa haltuun vastamainontaa on myös hyvä asia, sillä samalla kun mainostajat yrittävät kontrolloida vastatoimintaa, he päätyvät itsekin kontrolloitavaksi. Mainonta juoksee siihen suuntaan minne osoitetaan”, Albekoglu toteaa.
     

    Järjestelmän sisällä et voi nähdä muutakin

    Oma lukunsa keskustelijoiden mukaan ovat tapaukset, joissa kulttuurihäirintää on lähdetty toteuttamaan yhteistyössä mainoskoneiston kanssa. Esimerkkinä toimii Animalian yhdeksän vuoden takainen laillisia elinkeinoja kritisoiva ulkomainoskampanja, jonka ulkomainosyhtiö JCDecaux veti päivän jälkeen pois palautteen takia. Kanakiusausmainosten ja Saarioisten broileriherkkujen rinnakkaiselon bussipysäkeillä arveltiin olleen liikaa tahoille, joiden sana painaa.
     
    Myös Erikssonin Haluan nähdä muutakin -tempaus muuttui lopulta JCDecauxn käsissä yhtiön omaksi mainoskampanjaksi, jossa alkuperäisestä kaupunkitilan käyttöä kritisoivasta ideasta ei ollut enää jälkeäkään. Eriksson itse ei usko ulkomainosyhtiön Muutakin -jatkokampanjan olleen logonkiillotusmerkityksessä erityisen onnistunut.
     
    ”Ei se ihan hirveästi saanut julkisuutta sinänsä tai ainakin itse toivon jollain tasolla, että isommalta yleisöltä se jäi pienemmälle huomiolle kuin alkuperäinen”, hän sanoo.
     
    Mainosyhtiöiden kanssa tehtyjen yhteistyöyritysten lopputulemia pidettiin kuvaavina esimerkkeinä siitä, miten vaikeaa järjestelmän sisällä on esittää kritiikkiä tai käydä vuoropuhelua.
     
    ”Tässä mielessä Haluan nähdä muutakin oli hyvä kampanja jälkiseurauksineen, se toi selkeästi esiin sen, että ei, et voi nähdä muutakin”, Albekoglu sanoo.

    Simo Porola

  • Haikuja hallituksen kokouksesta 16.2!

    kevät ovella
    pelastus tehtävissä
    maankin ystävät
     
     
    puoli tusinaa
    sumussa kulkeneita
    huvilan lämpö
     
    päätösehdotus
    sivarille sapuskaa
    kolmetoistapuol
     
     
    keväästä talveen
    liikuttava ripeään
    suunniteltu on
     
     
    mausteina rakkaus
    ravintoa sielulle
     
    linssimuhennos
     
    sanoja vielä
    pöytäkirja vaikenee
    jo päättyi kokous
     
     
     
    haiku-runojen tavujen laskemisesta sekä
    ei liian vakavasti otettavista asioista innostunut
    hallituksen uusi jäsen
    Saija 
     

  • Maan ystävät haluaa puuttua kaivosteollisuuden epäkohtiin – tule mukaan Maan ystävien kaivostoimintaan!

    1990-luvun lopun hiljaiselon jälkeen kaivosteollisuus on lisääntynyt Suomessa rajusti. Kaivosbuumi on tuonut Suomeen useita työpaikkoja, mutta myös ongelmia erityisesti kaivosten lähivesistöihin. Kaikkien tuntema Talvivaara on katastrofaalisin esimerkki siitä, millaisen jäljen ongelmallinen kaivos Suomen luontoon jättää. Kaivoksia ollaan puuhaamassa lisää: kaivosteollisuuden tavalla tai toisella merkitsemät alueet ovat kaksi kertaa Belgian kokoisia ja varauksista 4900 km² sijaitsee Natura- tai luonnonsuojelualueilla [Yle 2013].  

    Ihmiset ovat huolissaan kaivosten vaarantamista kotiseutujensa ympäristöstä ja vesistöistä. Aihetta huoleen onkin, sillä kaivoslainsäädännössä on puutteita. Suomessa ei esimerkiksi ole kaivosveroa tai toimilupamaksua, ja laki kannustaa kaivosyhtiöitä helpolla aluevarausjärjestelmällä. Samalla ympäristöviranomaiset kärsivät liian vähäisistä resursseista, jolloin valvonta on riittämätöntä. Suomessa keskitytään liikaa kaivoksien saamiseksi alueellemme, ja samalla ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset sivuutetaan liian heppoisesti työllisyyden nimissä. Pitkäaikaisesta työllisyydestä ei kuitenkaan ole mitään takuita. Ympäristöä ei voi kaivoksen jälkeen palauttaa täysin ennalleen. 

     
    Maan ystävät haluaa pureutua kaivostoiminnan ongelmiin ja olla mukana vaikuttamassa omalta osaltaan siihen, ettei jo käynnissä olevia riskialttiita kaivosprojekteja toteuteta luonnon kustannuksella. Yksi Maan ystävien kaivoskampanjan pääasiallisista toimintamuodoista on ympäristötutkimuksen tekeminen ja tulosten julkituominen. Kaivosryhmä järjesti viime vuonna esimerkiksi kaivosleirin, jossa otettiin näytteitä Oriveden kultakaivoksen läheisistä vesistä, lisätietoa blogissa. Tänä vuonna on tarkoitus muun muassa järjestää toinen leiri ja erilaisia kaivospolitiikan ja -valvonnan läpinäkyvyyttä lisääviä tapahtumia. Toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleeksi toimintaa mukaan valitsemallaan panostuksella. Aloittaa voi vaikka liittymällä kaivostoiminnan sähköpostilistalle [ota yhteyttä Pirittaan] tai seuraamalla tekemisiämme tämän blogin, Facebookin tai Twitterin kautta.
     
    Lisätietoja:
     
    Piritta Hakola                                             
    Kaivoskampanjan harjoittelija                                
    piritta.hakola@maanystavat.fi    

    Anna Pulkka
    Kaivosryhmän yhteyshenkilö    
    anna.pulkka@maanystavat.fi 

     

  • EU:n ilmastopolitiikan muutoksen tarve – uhkapolulta mahdollisuuksien maailmaan

    EU-komissio julkaisi tammikuun lopulla esityksensä vuoden 2030 ilmastotavoitteiksi: 40 % päästövähennystavoite, 27 % tavoite uusiutuville energioille vain EU-tasolla vailla maakohtaista sitovuutta ja energiansäästötavoite myöhemmin harkittavaksi. Maan ystävien kampanjakoordinaattori Hanna Hakon mielipidekirjoitus  Helsingin Sanomissa arvioi tavoitteita kriittisesti ja sai  ilmastokomissaari Connie Hedegaardin kirjoittamaan vastineen puolustaen komission esitystä. Hedegaard pitäen 40 % päästövähennystavoitetta kunnianhimoisena. Ilmastotieteen näkökulmasta tavoite johtaisi meitä kohti ilmastokatastrofia.
     
    Nykyilmastotieteen mukaan 40 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ei riitä pitämään maapallon keskilämpötilan nousua alle 2 asteen sovitun riskirajan, minkä ylittäminen merkitsee Maailmanpankin sanoin ”tuhoisia vaikutuksia”. Esim. EU:n omat erikoistutkijat ja Kansainvälinen energiajärjestö IEA osoittavat  raporteissaan miten 40 % tavoite antaa vain 50/50 mahdollisuuden pitää maapallon lämpötilan nousu alle kahdessa asteessa.
     
    Johtava ilmastotutkija, professori Kevin Anderson (Tyndall Centre for Climate Change Research) menee arvioissaan vielä pidemmälle. Hän lähetti viime joulukuussa avoimen kirjeen komission puheenjohtaja José Manuel Barrosolle, kopion siitä sai myös mm Connie Hedegaard. Tässä viestissä tutkija varoittaa miten 40 % päästövähennystavoite johtaa 50-70 % varmuudella 2 asteen lämpötilan nousun ylitykseen, ja tarvittaisiin vähintään 80 % päästövähennystavoite vuoteen 2030 kahden asteen ylityksen välttämiseen. Tieteen valossa komission tavoite paljastuu kunnianhimoiseksi uhkapeliksi, mutta kunnianhimoisena päästövähennystavoitteena sitä ei voi pitää.
     
    Ilmastotutkijan viestiä ilmeisen paljon paremmin komissiossa on saatettu lukea vaikutusvaltaisen teollisuus- ja elinkeinoelämän edustajien lobbausjärjestö BusinessEuropen kirjettä Barrosolle. Tammikuussa julki tulleessa viestissä komissiota kehotettiin asettamaan ”realistinen” (eli heikko) päästövähennystavoite, joka ei vahingoittaisi teollisuuden kilpailukykyä; muita sitovia tavoitteita ei tarvittaisi, ja muut maat saisivat toimia ensin, EU niiden jälkeen. EU:n tulisi valtalobbareiden mukaan hoitaa ensin talouskriisi ja vasta sitten tarttua ilmastotoimiin. Ilmasto ei kuitenkaan voi odottaa vuoroaan.
     
    BusinessEurope on keinotekoisesti ja tarkoitushakuisesti asettanut talouden ja ilmaston puolesta toimisen ikään kuin toistensa vastakohdiksi, ja on tällä taktiikalla saanut huomattavan paljon valtaa. Tosiasiassa todellinen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka edistäisi talouttakin.
    Kunnianhimoinen päästövähennystavoite lisäisi uusiutuvan energian osuutta ja vähentäisi energian kokonaiskulutusta. Näin leikattaisiin reippaasti myös energian tuontia, mihin EU kuluttaa nykyisin vuosittain 500 miljardia euroa (IEA). Uusiutuvaan energiaan siirtymistä vahvistamaan tarvitaan sille oma sitova kansallinen tavoite. Energiatehokkuutta voimistamalla taas säästettäisiin Ecofys-tutkimusryhmän mukaan vuosittain jopa 250 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Talouskriisikin voitaisiin voittaa aktiivisemman ilmastopolitiikan ja uudenlaisen talousajattelun avulla.
     
    Emme varmasti halua olla ilmastouhkapelin voimattomia uhreja, vaan haluamme saada yhä vielä mahdollisuuden parempaan elämään. EU:n tulee asettaa vuodelle 2030 kolme sitovaa kunnianhimoista tavoitetta, jotka jaetaan maakohtaisesti kuten vuoden 2020 tavoitteille tehtiin. EU-parlamentin mielipideäänestyksessä enemmistö äänesti juuri kolmen sitovan tavoitteen puolesta, mikä on ilahduttava toivon merkki. Sen pitäisi kannustaa suomalaisetkin ministerit edistämään kolmen tavoitteen mallia ja vaatimaan yhdessä muiden jäsenmaiden kanssa EU:n ilmastopolitiikan vahvistamista.
     
    Euroopan Maan ystävien mukaan tarvittaisiin sitovat tavoitteet: vähintään 60 % päästövähennystavoite (lisäksi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi ilmastorahoitus kehitysmaille), 45 % tavoite uusiutuville energioille (biomassan kestävyysvaatimuksin) ja 50 % energiansäästötavoite. Vasta sitten EU:sta voisi paremmin alkaa puhua ilmastonmuutoksen torjunnassa kunnianhimoisena esimerkkinä muulle maailmalle.
     
    Tämä kaikki on vielä mahdollista, ja erittäin tarpeellista. EU-johtajien ja jäsenmaiden ministerien tulisi herätä muutoksen mahdollisuuteen, muistaa aiemmat tahtonsa ja sitoumuksensa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kääntää ilmastopolitiikkansa todella vastaansanomattoman kunnianhimoiseksi.
     
    Kunnianhimoinen EU-ilmastopolitiikka tukisi kansallisella tasolla tehokkaita ilmastotoimia: vahvan ilmastolain säätämisen lisäksi esim. fossiilisten ja muiden kestämättömien energiainvestointien ja -tukien lopettamista ja suuntautumista uusiutuviin energioihin, erityisesti pientuotannon ja yhteisöenergian tukemiseen, mikä vauhdittaisi siirtymistä kokonaan uusiutuvaan energiaan. On mahdollista muuttaa kestämätön ilmasto- ja energiapolitiikka kestäväksi, kaikki keinot ovat olemassa jo, ne odottavat vain poliittista tahtoa ja oikeaa päätöstä toteutuakseen.

    Leena Kontinen

  • Turistina yhdistyskoulutuksessa

    Hampaat peseytyvät kuin itsestään. ”Olipa hyvä koulutus” on minulle ennenkokematon ajatus puoli viideltä sunnuntaiaamuna. Kertailen päivän tapahtumia kiinnittämättä huomiota partaani pitkin valuvaan hammastahnanoroon:
     
    Portaiden välitasanteen yläpuolelta otettu yhteiskuva oli hyvä ehdotus, mutta se hukkui Fingerpori-tulkintojen aiheuttamiin naurunremakoihin. Minä vain kuuntelin hymyillen. Takana oli pitkä päivä ja olo oli sen verran seesteinen, että valokuva tuntui merkityksettömältä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, päätyihän se eläivöittämään tätä kirjoitustakin.
     
     
    Aiheuttiko fasilitointikoulutus tuon mielihyvän ja sisäisen rauhan tunteen? Vai olivatko syyllisiä muut koulutettavat? Vastaus on varmaan monien tekijöiden summa, mutta taloudenhallinta ainakin houkutteli minua ainoastaan koskettelemaan kosketusnäyttöä. Tai sitten se oli liiallinen kahvinjuonti mikä sai tuojottelemaan Pauligin huvilan kaiverrettuja puurakenteita. En muista, se oli sekavaa aikaa. Varpaita paleli. Taseet tulevat herättämään hämmästystä jatkossakin.
     
     
    Tilaisuuden loputtua laitoin koristeltuja tuoleja järjestykseen koska en halunnut tiskata. Kuinka selittäisin muille osallistujille ettei naamallani ollut tarkotushakuinen kestohymy, minulla oli oikeasti hauskaa. (No blogikirjoituksella tietysti)

     
    Voisi tuntea toisin kun herää puoli seitsemältä lauantaiaamuna ja tarpoo reikäsissä kengissä, villasukat märkinä auraamattomia teitä pitkin pilkkomaan paprikaa, siivuttamaan tofua. Tekisikö tarjoilulautaselle kasan, keon vai röykkiön? Näitä asioita pohtiessani olivat muut jo ahertaneet ruuat valmiiksi ja kantaneet ne saliin. Minä keräilin paprikansiemeniä yksi kerrallaan pöydältä. Skootterin täysillä on eri asia kuin formulan täysillä ja minä olen vain hitaasti heräävä jalankulkija.
     
    Kahdeksan tuntia aamupalan jälkeen olin unohtanut palelevat varpaani ja kellon. Puhun nyt siitä ajannäyttäjästä, en niistä kilkuttimista(Tingsha symbaalit) joita Lari Karreinen käytti koulutettavien hiljentämiseksi. Meininki sai minut aika ajoin niin vakuuttuneeksi, että aloin epäilemään huijausta. Sen on pakko olla joku Sarasvuo. Mutta onneksi se ei ollut.
     
    Se mitä olen kokoajan yrittänyt tässä sanoa on, että Maan ystävät, Luontoliitto ja Eettisen kaupan puolesta ry. onnistuivat järjestämään hallituksilleen tilaisuuden jossa koin oppivani. Sitä toivoinkin.
     
    Järjestäjiä ja kouluttajia kiittäen,

    Lauri Takatalo