Maan ystävät

Friends of the Earth Finland

Tekijä: admin (a)

  • Globaalit ongelmat ja niiden moninaiset syyt

    Olen globaalin ympäristökasvatushankkeen parissa sekä myös eri maiden Maan ystävien teemoja ja kamppanjoita tutkiessani miettinyt paljon globaalien ongelmien syitä. Itse asiassa tein tätä myös oman graduni parissa. Oma päätelmäni on, että erilaiset syyt voidaan asettaa lähes kerroksittain toistensa päälle ja harva kuorii kaikki kerrokset päästäkseen syvemmälle ilmiöiden syihin. Tämä ilmenee hyvin esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla: melkein kaikkien maiden Maan ystävät yhdistävät (nettisivujensa perusteella) ilmastonmuutoksen ja energian (ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden käytön) toisiinsa, mutta hyvin harva jatkaa ajatuskulkua. Miksi käytämme niin paljon energiaa? Miksi käytämme muutenkin niin järkyttävän paljon luonnonresursseja? Miksi tuhoamme maaperän, vesistöjen puhtauden, metsät? Ja riittääkö, että siirrymme uusiutuviin energianlähteisiin ja erinäisiin tapoihin rajoittaa yritysten toimintaa? Vaikka ne ovat hyviä lääkkeitä, ne eivät poista itse sairauksia. Täytyy mennä syvemmälle. 
     
    Törmäsin opintojeni aikana muun muassa kanadalaisen tutkijan ja professorin, Matthew Patersonin,  töihin ja etenkin hänen teoksensa Understanding Global Environmental Politics: Domination, Accumulation, Resistance (2001) iski kovaa ja syvältä. Patersonin mukaan (2001, 42–52) globaalit ympäristöongelmat juontuvat ennen kaikkea neljästä maailmanpoliittisesta valtarakenteesta: valtiojärjestelmästä, kapitalismista, tiedosta (modernista tieteellisestä ja teknokraattisesta rationaalisuudesta) ja patriarkiasta. Näistä ensimmäinen, territoriaalisesti määritelty valtiojärjestelmä, on ongelmallinen, koska se perustuu alueellisesti määriteltyyn sodankäyntiin, kilpailuun ja identiteetin rakentamiseen, markkinaehtoiseen varallisuuden haalimiseen (jolla se rahoittaa ja oikeuttaa olemassaolonsa), ympäristöongelmien vastuun siirtämiseen ja hierarkian normalisointiin myös muissa elämän osa-alueissa. 
     
    Kapitalismi (sosiaalinen systeemi, joka perustuu lisäarvon – toisin sanoen liikevoittojen – tuottamiseen työvoiman kaupallistamisen kautta) on sen sijaan ongelmallinen, koska se perustuu talouskasvun välttämättömyyteen (muutoin edessä on talouskriisi, lama), asioiden kaupallistamiseen, voittojen maksimointiin sekä globaaliin epätasa-arvoon (ainoa keino, jolla rikkaat maat voivat siirtää vaaralliset jätteensä köyhempiin maihin ja riistää nämä luonnonresursseistaan). 
     
    Tieto – tai tarkemmin ottaen moderni tieteellinen ja teknokraattinen rationaalisuus – taas viittaa laajalti vallitsevaan näkemykseen ihmisen ja luonnon erillisyydestä tai kaksijakoisuudesta, jonka myötä luonto nähdään useimmiten hyötytavarana, ”luonnonresursseina”. Modernit tietoihanteet tarkoittavat myös sitä, että luontoa on tutkittu pelkistävien metodien kautta, jotka eivät ota huomioon asioiden tärkeitä yhteyksiä ja keskinäisvaikutuksia. Tieteellisen ja teknokraatisen rationaalisuuden ihannointi on myös johtanut siihen, että valta päättää elinalueiden ja maiden kohtalosta on annettu paikallisyhteisöjen sijasta erinäisille (yleensä kaukaisille) eliiteille, joiden omat elämät eivät ole sidoksissa niihin. 
     
    Viimeinen tekijä eli patriarkia viittaa ennen kaikkea modernin maskuliinisuuden ihanteisiin, kuten yksilökeskeisyyteen (individualismiin), hyödyn järkiperäiseen tavoitteluun (instrumentaaliseen rationalismiin) sekä hallintaan ja alistamiseen (dominaatioon). Yksilökeskeisyys tekee yksilövapautta rajoittavien ratkaisujen toteuttamisen äärimmäisen vaikeaksi, hyödyn järkiperäinen tavoittelu on suorassa yhteydessä luonnon näkemiseen nimenomaan luonnonresursseina (erillisenä ja arvokkaana juuri kaupallisten mahdollisuuksiensa vuoksi), ja hallinta ja alistaminen toistuvat siinä tavassa, jolla suurimmat saastuttajat (etenkin rikkaat, valkoiset, länsimaiset miehet) suojaavat itsensä ympäristöongelmilta siirtämällä niiden seuraamukset naisten, ei-länsimaisten ja etnisten vähemmistöjen harteille.     
      
    Toisin sanoen, näiden neljän rakenteen (valtiojärjestelmän, kapitalismin, modernin tieteellisen järkiperäisyyden ja maskuliinisten ihanteiden) logiikat ovat syvässä ristiriidassa ympäristön hyvinvoinnin kanssa. Siksi ei riitä, että pyritään lisäämään uusiutuvia energianlähteitä tai muuttamaan lakeja ja säädöksiä, tarvitaan myös syvemmälle ulottuvaa kritiikkiä, keskustelua ja muutoksia. Miten pääsemme pois yksilökeskeisestä, materialistisesta ja ihmiskeskeisestä ajattelusta ja kohti yhteisen hyvän kulttuuria, jossa ihminen on harmoninen osa luontoa ja maapallon hyvinvointia? Pois energiahullusta, markkinoihin, maailmankauppaan ja kasvutalouteen perustuvasta talousjärjestelmästä ja kohti paikallista, demokraattista, osuuskuntiin perustuvaa taloutta, jossa toiminnan keskeinen motiivi ei ole voitto vaan laajempi hyvinvointi? Tutkivan ja toiminnallisen oppimisen nimissä en esitä omia vastauksiani (vielä), tässä vaiheessa toivon vain, että yhä useampi kysyy vastaavia kysymyksiä ja yrittää löytää niihin sopivia vastauksia.

    Terhi Runnalls

  • Miksi nuorille pitäisi puhua globaaleista ongelmista?

    Olin nuorena sellainen maailmantuskaa poteva teini. Tajusin, että maailman luonnonvaroja haaskataan ja kurjuus kehitysmaissa lisääntyy samalla kun ihmiset läntisissä teollisuusmaissa eivät tee mitään. Teini-ikäisen musta-valkoisuudella ajattelin, että ihminen on paha ja kaikki, mitä lajina teemme on väärin ja jotenkin rikkoo luontoa vastaan. Ryhdyin kasvissyöjäksi, lakkasin ostamasta uusia vaatteita ja haaveilin omavaraisesta elämäntavasta.
     
    Vaikka paneuduin maapallon pelastamiseen koko teini-ikäisen sielullani, kiinnitin huomiota vain niihin asioihin, joihin tunsin voivani vaikuttaa. Näin jälkikäteen voi sanoa, että en saanut aikaan kovin suurta muutosta edes lähiympäristössäni, saati yhteiskunnallisella tai globaalilla tasolla. Lähinnä leimaannuin omassa lähipiirissäni jonkinlaiseksi poikkeusyksilöksi: omat valintani olivat jokseenkin omia henkilökohtaisia valintojani, joilla yleensä lähinnä vaikeutin omaa ja toisinaan myös muiden elämää.
     
    Miksi en sitten tehnyt mitään sellaista, jolla olisi ollut oikeasti yhteiskunnallista vaikutusta? Miksi en yrittänyt vaikuttaa poliittisiin päättäjiin, suuryritysten johtajiin tai edes mobilisoinut kotikunnassani mitään näyttävää?
     
    Näin jälkikäteen ajatellen kyse oli paljon siitä, että minulla ei ollut käsitystä siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Nuorikin voi osallistua yhteiskunnallisesti, mutta jos ympäristössä ei ole vaikuttamisen mallia, täytyy olla todella fiksu, rohkea ja oma-aloitteinen löytääkseen vaikuttamisen kanavat.  
     
    Maan ystävien globaalikasvatushankkeen tavoite on ohjata nuoria tiedostamaan globaalien ilmiöiden monimutkainen luonne ja eri toimijoiden roolit siinä: Olemme kaikki osa ongelmaa, mutta toisaalta osa ratkaisua. Nuorten on tärkeää hahmottaa globaalien ongelmien mittakaava ja toisaalta omat vaikutusmahdollisuutensa. Olisi väärin väittää, että yksittäinen nuori tai edes koululuokka voisi poistaa maailmasta vääryydet, mutta suuret yhteiskunnalliset muutokset syntyvät yksittäisten toimijoiden panosten summana, mistä nuortenkin on hyvä olla tietoisia. Ketään ei voi tietenkään pakottaa vaikuttamaan, mutta kaikille pitäisi antaa siihen mahdollisuus.

    Anni Kiviranta

  • Maan ystävät ja Israelin ja Palestiinan välinen konflikti

    Tämä viikko lähti alkuun sillä, että eräs pitkäaikainen Maan ystävä ehdotti Tampereen Maan ystävien (eli Mytyn) osallistumista Israelin vastaisen mielenosoituksen järjestämiseen Tampereella. Kyseessä on siis tulevan perjantain (15.8.2014) ”Näpit irti Gazasta! -mielenosoitus @Tampere”. Tapahtumalla ”osoitetaan tukea hyökkäyksen uhreille ja vastustetaan Gazan saartoa, Gazan ja Länsirannan miehitystä, Israelin apartheidia sekä vaaditaan loppua Suomen ja Israelin välisille asekaupoille”. Tämä osui sinänsä hyvin sopivaan aikaan, koska minulla oli muutenkin aikomuksena kirjoittaa aiheesta muutama sana. 
     
    Ihan ensiksi kuitenkin yksi tunnustus: vaikka tuomitsen täysin Israelin nykyiset ”sotatoimet” (lainausmerkeissä siksi, että on hyvin kyseenalaista puhua sodasta, kun toinen osapuoli on niin ylivoimainen ja aiheuttaa lähes kaikki kuolonuhrit), minulla on myös joitain sympatioita israelilaisia kohtaan. Nämä johtuvat lähinnä monista israelilaisista reppureissaajakavereista, joita on omilla matkoilla tullut aikoinaan mukaan, sekä henkilökohtaisesta mielenkiinnosta Israelin kibbutseja kohtaan. 
     
    Mutta itse asiaan. Tietooni tuli hiljattain, että Israelin ja Palestiinan (tai useimmiten tarkemmin ottaen Israelin ja Hamasin) välinen konflikti on kaikessa poliittisuudessaan relevantti Maan ystäville myös koko kansainvälisen verkoston sisäisten asioiden takia. Aiheesta on nimittäin tullut hiljattain vääntöä muutamasta eri suunnasta. Muun muassa viime toukokuussa Palestiinan Maan ystävät (PENGON) lähetti vetoomuksen, jossa he pyysivät ympäristöjärjestöjä ympäri maailman välttämään yhteistyötä Lähi-idän Maan ystävien (FoEME) kanssa. Perusteluna oli, että FoEME (jossa on mukana israelilaisia, palestiinalaisia ja jordanialaisia) pyrkii näennäisellä epäpoliittisuudellaan normalisoimaan nykyisen, palestiinalaisten kannalta sietämättömän tilanteen alueella. FoEME:n vastaus oli, että kyseessä ovat vääristellyt ja kontekstista erotetut väitteet ilman perää; päinvastoin he ovat toistuvasti ottaneet kantaa palestiinalaisten puolesta. Kesäkuussa sen sijaan Italian Maan ystävät syyttivät Maan ystävien kansainvälistä kattojärjestöä  (Friends of the Earth International, FoEI) anti-semitismistä, mutta FoEI:n hallitus tietenkin kielsi syytteet ja huomautti tällaisen puheen vahingoittavuudesta laajemmin. Viimeisin (tietämäni) virallinen kanta on, että FoEI tuomitsee Israelin toimet Gazassa ja vaatii välitöntä loppua Israelin tuottamalle verilöylylle. Vaikka tällaiset sisäiset tappelut ovat valitettavia, ne ovat toisaalta myös hyvin ymmärrettäviä. Kyse on monille kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta, oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista. Mutta onko asia niin yksinkertainen, että se on vain yhdestä toimijasta (Israelista) kiinni? Tuskin.
     
    Ja tästä pääsemmekin takaisin alkuun ja mielenosoitusten tarkoituksiin. Ketä ja mitä meidän tulisi mielenosoituksilla vastustaa? Israelin tämänhetkistä joukkomurhaa palestiinalaisalueilla? Ehdottomasti! Gazan saartoa sekä Gazan ja Länsirannan miehitystä (muistaen kuitenkin Israelin kokemukset vuosilta 1948, 1967, 1973 ja vuodesta 1987 oikeastaan nykypäivään)? Kyllä. Israelin asekauppoja? Kyllä. Entä Hamasin toimintaa? Ehdottomasti. Hamasin olemassaolon tarkoitus on Israelin tuhoaminen ja sen valmius terroristihyökkäyksiin ja siviilikuolemiin rajan molemmin puolin lukitsee Gazan konfliktiin Israelin kanssa. Toisaalta Israelin ylläpitämä Gazan saarto (ja sen tuomat taloudelliset ym. vaikeudet) aiheuttaa otolliset olosuhteet ääriryhmien suosiolle. Tilanne on monin puolin mahdoton, mutta se ei ole vain ja ainoastaan yhdestä toimijasta kiinni. Siksi voisi olla tarpeen (myös laajempaa Maan ystävien verkostoa ajatellen), että mielenosoitukset eivät olisi yksiselitteisesti Israelia vastaan vaan myös laajemmin sitä kaikkea alueella tuotettua väkivaltaa, alistamista ja toisen tuhoamista vastaan, myös Hamasin osalta. Vai mitä? 

    Terhi Runnalls

  • Länsi-Afrikan ”TTIP” ja talouskasvun harha

    Ranskan Maan ystävien kautta tuli hiljattain tietoon, että 16 Länsi–Afrikan maata ovat hyväksyneet ehdotelman talouskumppanuussopimuksesta (Economic Partnership Agreement (EPA)) EU:n kanssa. 
     
    Euroopan komission mukaan Länsi-Afrikka hyötyy sopimuksesta, koska sopimus lisää vientiä, investointeja ja ”tuotannollista kapasiteettia” (toisin sanoen: vähemmän tuotantoa omaan käyttöön ja enemmän ulkomaisia omistajia, tehotuotantoa ja monokulttuuria) ja täten parantaa työllisyyttä (tai sitten päinvastoin). EPA–sopimus myös tukee ”välttämättömiä uudistuksia” ja edistää taloudellista ja sosiaalista ”kehitystä” (suuntaan, jossa globaali talous määrää ihmisten tulevaisuuden). EU sen sijaan hyötyy komission mukaan sopimuksesta, koska se avaa uusia yritystoimintamahdollisuuksia ja lisää eurooppalaisten sijoittajien ”laillista varmuutta” toimia alueella (lue: erinäisten ’luonnonresurssien’ hyödyntämistä kaupallisiin tarkoituksiin ilman merkittäviä esteitä). Komissio kehtaa myös puhua ”globalisaation tarjoamien mahdollisuuksien jakamisesta” ja ”hyveellisen kasvun ringin” luomisesta, vaikka tilanteessa ja kyseisessä sopimuksessa ei selkeästi ole mitään hyveellistä. 
     
    Nähdäkseni kyseinen sopimus, kuten myös lukemattomat muut sen kaltaiset, perustuvat samaan pakkomielteeseen ja harhaan: että talouskasvu on kaiken hyvinvoinnin perusta. Miten on mahdollista, että kukaan ei kyseenalaista sitä niin sanotun virallisen (puolue)politiikan piirissä? Vaikka  minulla ei ole muutenkaan suuri usko puoluepolitiikkaan tai valtioiden väliseen politiikkaan, on silti äärimmäisen turhauttavaa nähdä, että joka ikinen puolue Suomessakin toitottaa samaa kasvuideologiaa. Toiset haluavat leikata kasvun nimissä, toiset elvyttää, mutta silti molemmat seuraavat samaa logiikkaa: kasvaa täytyy. Ja talouden kasvattaminen on suorassa yhteydessä erinäisiin kauppa- ja investointisopimuksiin, luonnonresurssien (metsien, veden, öljyn, kaiken) hupenemiseen, maankaappauksiin, tehotuotantoon ja maaperän tuhoutumiseen, ilmastonmuutoksen syvenemiseen, ja niin edelleen. Lista on loputon. Ennen kuin ikuisen kasvun logiikkaa (ja siihen liittyvää kulutushysteriaa) aletaan kyseenalaistamaan muuallakin kuin aktivistipiireissä, mikään (sosiaalinen, poliittinen, taloudellinen, tai ympäristöllinen huolenaihe) ei tule muuttumaan merkittävällä tavalla parempaan päin. Tämä on se yhteinen tekijä, jota ei voi sivuuttaa. (Ja siitä epäilemättä lisää myöhemmin.)

    Terhi Runnalls

  • Kansainvälinen politiikka ja Maan ystävät

    Lyhyt tervehdys Tampereelta! Olen kansainvälisen politiikan opiskelija Tampereen yliopistossa ja seuraavat kaksi kuukautta työharjoittelussa Maan ystävillä (tosin Tampereelta käsin). Harjoittelusta on nyt viikko takana ja työaiheita ja ideoita olisi tarpeeksi muillekin asti! Tämänhetkisenä suunnitelmana on keskittyä kolmeen osa-alueeseen: 

    1) Tampereen paikallisprojektit, esimerkkeinä satokartta, paikallisjärjestöjen saaminen mukaan vetoomukseen satokasvien istuttamisesta julkisille viheralueille sekä aluillaan oleva (ja etenkin Tampereen Greenpeacen ajama) Hiilivapaa Tampere, jne;

    2) Avustamista Globaalia ympäristökasvatusta -hankkeessa, esimerkiksi tuntisuunnitelmien, taustamateriaalien sekä Tampereen koulutusten tiimoilta;

    3) MY:n kansainväliset asiat. Ajatuksena on kartoittaa Suomen MY:n kansainvälisiä suhteita ja kehityskohteita ja samalla hahmottaa koko Friends of the Earth -verkostoa ja sen identiteettiä ja omakuvaa. Toisaalta tähän osioon kuuluu myös erilaisten kansainvälisten projektien ja aiheiden (kuten TTIP) nykytilanteen analyysi. 

    Mitä tulee kansainvälisen politiikan (joka yleensä mielletään valtioiden väliseksi toiminnaksi) ja Maan ystävien yhteensovittamiseen, monilla kanssaopiskelijoilla on ollut vaikeuksia hahmottaa yhtymäkohdat. Itse kuitenkin lähden siitä, että kansalaisjärjestöt ja -liikkeet ovat maailman muuttamisen motiiveillaan äärimmäisen poliittisia toimijoita. Globaalit kysymykset ja ongelmat eivät ole valtioiden itseoikeus, päinvastoin niiden toiminta usein aiheuttaa ja pahentaa keskeisiä ongelmia. Kansalaisjärjestöillä, kuten Maan ystävillä, on siis valtavan tärkeä rooli maailmanpolitiikan muotoutumisessa ja pyrkimyksissä luoda oikeudenmukaisempi, tasa-arvoisempi ja ekologisesti kestävä maailma. Vaikka kyseinen tehtävä tuntuu monina päivinä täysin mahdottomalta ja ihmiskunnan tuhoutuminen hyvin todennäköiseltä lopputulokselta, pakko on silti yrittää. Ehkä jonain päivänä ihmiset tajuavat, ettei kasvutalouden keisareilla ole vaatteita.

    Mutta sen pidemmittä puheitta… Jos jollain tulee ajatuksia mieleen MY:n kansainvälisistä projekteista tai suhteista sisarjärjestöihin (tai mistä vain, jonka haluaa jakaa), rohkeasti mailia osoitteeseen terhi.runnalls@maanystavat.fi!

    Terhi Runnalls

  • Tiedote: Vammalan rikastamon uusi ympäristölupa kumottava

    Tiedote 29.7.2014
    Maan ystävät ry
     
    Maan ystävät ry on valittanut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston antamasta ympäristöluvasta koskien Dragon Mining Oy:n Vammalan rikastamon toiminnan laajentamista. Järjestö vaatii viranomaisilta lupapäätöksen kumoamista sekä lisäselvitysten teettämistä muun muassa haitallisten aineiden kulkeutumisesta rikastamolla ja sen ympäristössä.
     
    Yhtiö haki ympäristöluvan tarkistusta vuonna 2011 voidakseen nostaa rikastamolla prosessoitavan kultamalmin määrän 200 000 tonnista 300 000 tonniin vuodessa. Vuosina 2012 ja 2013 rikastamolla kuitenkin prosessoitiin jo noin 300 000 tonnia malmia, vaikka lupaprosessi oli vielä kesken.
     
    – Toiminnan laajentaminen ennen luvan myöntämistä osoittaa piittaamattomuutta koko ympäristövalvontaa kohtaan, sanoo Maan ystävien puheenjohtaja Angi Mauranen.
     
    Maan ystävien syksyllä 2013 julkaisemien mittaustulosten mukaan rikastamon rikastushiekka-altailta valuu ympäristöön luvanvaraisia aineita, kuten booria ja berylliumia. Järjestön muistutuksesta huolimatta näitä aineita ei huomioida uudessa ympäristöluvassa, vaikka pitoisuudet ovat paikoin huolestuttavia. Myös altaan pohjassa olevaan vanhaan, uraanipitoiseen jätteeseen ja sen vaikutuksiin kiinnitetään järjestön mukaan valitettavan vähän huomiota.
     
    Uusi ympäristölupa ei myöskään selvennä rikastamon ja samassa paikassa aiemmin toimineen nikkeli-kuparikaivoksen jälkihoitoon liittyviä epäselvyyksiä. Toisaalta lupamääräyksiä oli monilta osin tiukennettu, mitä voidaan pitää positiivisena asiana. – On sinänsä hyvä, että vesien juoksutusta läheiseen Ekojokeen rajoitetaan ja monien haitta-aineiden pitoisuuksia seurataan aiempaa tarkemmin. Uuden luvan myöntämisen sijaan tulisi kuitenkin tutkia ympäristövaikutuksia vielä perinpohjaisemmin ja arvioida uudestaan, noudatetaanko aiempaakaan lupaa kunnolla, Mauranen jatkaa.

    Angi Mauranen

  • My Internship with Maan ystävät

    During 3 months I had the chance to work at the office of Friends of the Earth Finland in Helsinki. With a bit of fear I left my cozy home in Belgium to go and discover ‘the wild North’. I didn’t really have a lot of experience with Friends of the Earth so I knew there was a lot for me to learn.  

    Luckily it didn’t take me very long to feel at home here in Helsinki and with FoEF. Right from the start I felt part of a team, a team of great people. I knew that during those next 3 months I would learn a lot and meet a lot of people inside and outside the walls of the beautiful Paulig building.
     
    So what did actually happen during my internship? Well, I got to be a part of several different subjects. I worked on the Agua Zarca Dam project, which is a very contested dam project in Honduras. I helped with the TTIP demonstration. I was able to go to Tampere for the General Meeting of Maan ystävät. I got to help with the UNESCO problems around the Tasmanian forest. There were countless of meetings about different subjects (like Alternatiba or campaigning) and with different people from other NGO’s or even other countries (like people from Friends of the Earth Mozambique or from Mexico). 
     
     
    The great thing about this internship is that all these different subjects are interesting. They matter, and it is great to see people work on things they believe in. Every day people are trying to make a change and they take up the fight for a better world. For me this internship was a great experience that I will always look back on with joy and a sense of pride. 
     
    So, as a conlusion to this great experience I would like to say one final thing: Thank you. Thank you for giving me this opportunity. Thank you for letting me be a part of a great organisation with a lot of great people. Thank you. 

    Guillaume Vandenhemel

  • Kriittinen pedagogiikka ja jälkikolonialistinen lähestymistapa – Maan ystävien globaalikasvatuksen aineksia

    Elämme globalisoituneessa maailmassa, jossa ihmiset eri puolilla maapalloa ovat kytköksissä toisiinsa. Jos valitsee lentää lomamatkalle Thaimaahan, äänestää tietynlaisia päättäjiä vaaleissa tai syö tietynlaista ruokaa, vaikuttaa välillisesti tai suoraan ympäristöön ja ihmisten elämään lähellä ja kaukana. Ennennäkemättömän nopean tiedonvälityksen ansiosta tieto ja uutiset eri puolilta maailmaa myös tavoittavat ihmiset ainakin globaalin Pohjoisen tietoyhteiskunnassa. Miten globalisoituvassa maailmassa tulisi elää, jotta ei aiheuttaisi vahinkoa muille?

    Pelkkä tieto ei vielä johda siihen ymmärrykseen, jota globalisoituneessa maailmassa elävät ihmiset tarvitsevat. Globaalikasvatus antaa ihmisille – niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin – keinoja ymmärtää ja käsitellä globaaleja ilmiöitä ja median välittämiä uutisia. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, miten globaalikasvatusta tehdään.

    Globaalikasvatus – kuten muukin kasvatus – perustuu aina arvoihin. Lähtökohtana olevista arvoista riippuen globaalikasvatukseksi kutsuttu toiminta saattaa korostaa hyvinkin erilaisia asioita.  Humanismille ja liberalismille perustuva kansainvälisyyskasvatuksen ajatuksena on tutustuttaa oppilaat eri kulttuureihin ja opettaa heitä eläytymään eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten tilanteeseen. Uusliberalistinen globaalikasvatus puolestaan korostaa globalisaatiosta saatavia taloudellisia hyötyjä, jolloin mielenkiinto ei niinkään ole ihmisissä. Jälkikolonialistinen globaalikasvatus perustuu kriittisen pedagogiikan perintöön ja korostaa, että on tärkeä tiedostaa valtasuhteet maapallon eri toimijoiden välillä: esimerkiksi Afrikan köyhyys ei johdu ihmisten laiskuudesta tai edes hyväntekeväisyyden puutteesta, vaan taustalla on pikemminkin kolonialismin ajalta periytyvät valtasuhteet ja vallankäyttäjien haluttomuus muuttaa vallitsevaa tilannetta. 

    Kun Maan ystävät aloittaa uuden globaalikasvatushankkeen syksyllä 2014, jälkikolonialistinen globaalikasvatus on järjestölle luontevin lähestymistapa. Haluamme ihmisten ymmärtävän, että globalisaation hyödyt ja haitat eivät jakaudu tasaisesti maapallolla, koska nykyiset valtarakenteet pitävät yllä vallitsevaa tilannetta. 

    Globaalien epäkohtien korjaamisessa ei ole kysymys kansojen välisestä solidaarisuudesta, vaan kyse on oikeudenmukaisuudesta ja velvollisuudesta toisia ihmisiä kohtaan. Haluamme ohjata ihmisiä toimimaan oikeudenmukaisen ja ekologisesti kestävän maailman puolesta, koska toimimatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Tehtävä ei ole helppo.

    P.S. Maan ystävien hankkeeseen kuuluvat globaalikasvatuksen opintopiirit aloittavat toimintansa syyskuussa. Lisätietoa myöhemmin kesällä tässä blogissa, Facebookissa ja nettisivuilla. Mikäli haluat kysyä jotain, voit lähettää postia osoitteeseen anni.kiviranta [ät] maanystavat.fi

    Anni Kiviranta

  • Maan ystävien huolenaiheet TTIP-neuvottelujen suhteen

    Teksti on julkaistu Attac ry:n ja TTIP-info-verkoston toimittamassa Hiekanjyvät-lehden Vapaakauppalehti-teemanumerossa 1/2014. Jos TTIP-kysymys ei ole ennestään tuttu, perehtyminen on hyvä aloittaa vaikkapa kansalaistoimijoiden yhteisestä julkilausumasta.
     
    Yksi TTIP:n keskeisistä tavoitteista on erilaisten kansallisten standardien (kuten terveys- ja turvallisuusstandardien) yhdenmukaistaminen, ja elinkeinoelämä ajaa voimakkaasti niiden tasoittamista nimenomaan lepsumpaan suuntaan. Tämän myötä olisi helppo kumota eurooppalaiset tuontirajoitukset mm. geenimuunneltujen kasvien tai äärimmäisen ympäristöhaitallisen, öljyhiekoista saatavan öljyn osalta. Tulilinjalla olisivat luultavasti myös erilaiset tuotantoketjujen läpinäkyvyyteen tähtäävät pakkausmerkinnät ja monet muut tuotantoon liittyvät valvontakeinot. Ylipäänsä TTIP uhkaa viedä terän hyvin monenlaisilta paikallisesti ja kansallisesti päätetyiltä ohjauskeinoilta, joilla kansalaisia ja ympäristöä pyritään suojelemaan.
     
    Laaja investointisuoja ja siihen liittyvä yksityinen riitojenselvittelyelin antaisivat kansainvälisille yhtiöille huomattavasti valtaa vaikuttaa kansalliseen lainsäädäntöön. Esimerkiksi tiukat kansalliset ympäristö- tai ihmisoikeusvaatimukset voitaisiin tulkita sellaisiksi kaupankäynnin esteiksi, joiden perusteella valtiot voitaisiin haastaa ”oikeuteen”. Tästä on jo lukuisia esimerkkejä ympäri maailmaa mm. kaivosteollisuuden ja liuskekaasun porauksen aloilla, ja riitautusuhan avulla yritykset voisivat painostaa lainsäätäjiä niin, että tiukennukset tai kiellot jäisivät kokonaan säätämättä. Tämä on vakava uhka demokratialle, ja investointisuoja voisi toteutuessaan johtaa todella ongelmallisiin seurauksiin ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta.
     
    TTIP-neuvotteluja käydään suljettujen ovien takana, ilman että kansalaiset tai järjestöt pääsevät arvioimaan sitä kriittisesti. Paitsi epädemokraattinen, prosessi on YK:n kauppasopimuksia koskevien suositusten vastainen, sillä sopimuksen vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen ei ole muistutuksista huolimatta arvioitu. Toteutuessaan TTIP:llä tulee olemaan valtavat vaikutukset satoihin miljooniin ihmisiin, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Kansalaisyhteiskunnan paine näyttäisi onneksi tuntuvan jo, mutta aidosti osallistavasta ja avoimesta päätöksenteosta ollaan vielä kaukana.
     
    Kaiken kaikkiaan pahimmat TTIP-skenaariot veisivät maailmaa suuren harppauksen verran päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin Maan ystävät ja sen sisarjärjestöt ympäri maailmaa pyrkivät. On kuitenkin syytä muistaa, että monet uhkakuvat ovat monin paikoin jo todellisuutta, eikä sopimuksen torppaaminen vielä poista nykyisiä ongelmia. Jos koko prosessista halutaan kaivaa jotakin positiivista, se voidaan nähdä tervetulleena hälytyskellona ja kokoavana voimana kamppailussa monia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin kohdistuvia uhkia vastaan.
     
     
    Maan ystävät on mukana järjestämässä TTIP-neuvotteluiden keskeyttämistä vaativaa mielenosoitusta Helsingissä perjantaina 23.5. Kulkue lähtee Narinkkatorilta kello 15. Tule mukaan, tukeasi tarvitaan!

    Angi Mauranen

  • Ruokavallankumous!

    Luonnonmukainen viljely on ympäristön kannalta kestävällä pohjalla. Ensinnäkin vallalla olevassa tehoviljelyssä käytetään lannoitteita, jotka perustuvat uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Toiseksi luomuviljelyssä kierrätetään ravinteita, jolloin ympäristön kuormitus vähenee. Kolmanneksi torjunta-aineita käytetään hyvin rajoitetusti, mikä sekin rasittaa vähemmän luontoa. Neljänneksi luomujuurekset, kasvikset ja hedelmät sisältävät tavanomaista enemmän ravintoaineita. On siis selvää, että luomu on osa kestävämpää maailmaa. (Lähde:Luomuliitto)

    Vaan muuttuuko maailma, jos vain ostaa lähimmästä supermarketista luomua – ja jos luomuun sattuu olemaan varaa? Helsingin seudun Maan ystävät järjesti Sosiaalifoorumissa aiheesta paneelin, jonka osallistujat olivat eri mieltä. He tarjosivat vaihtoehtoa, jolla on merkitystä: kumppanuusmaatalous. Paikalla olivat luomuliiton puheenjohtaja, viljelijä Jukka Lassila, Sini Forssell Herttoniemen ruokaosuuskunnasta sekä Sampsa Kiianmaa. 

    Nykyisessä Suomen luomujärjestelmässä kauppa päättää, mitä viljellään, miten paljon, ja millä hinnalla ostetaan. K- ja S-ketjujen kaupat myyvät 70-80 % ruoasta Suomessa. Kuluttajan maksama hinta on halvempi kuin mitä ruoan tuottaminen oikeasti maksaa, sillä kauppojen ostohinnat nojaavat Euroopan unionin maataloustukiin. Unionin laajuiset maataloustuet taas määräävät omalta osaltaan, mitä viljelijä saa viljellä. Jopa myyntikelpoisten kasvisten koosta ja muodosta on määräyksiä. Luomuviljelijä on siis maataloustukien ja kauppaketjujen puristuksessa. Kuluttajan taas on vaikea mieltää suuressa kaupassa käydessään, miten erilaiset esillä olevat, syötävät asiat ovat hyllyille ilmestyneet. Vierekkäin saattaa olla kasvikunnan tuotteita Suomesta ja toiselta puolen maapalloa. 

    Kumppanuusmaatalous (community supported agriculture, CSA) on malli, jossa viljelijät ja ruoan kuluttajat perustavat yhteisen osuuskunnan. Kaikki sitoutuvat maksamaan tietyn summan viikoittain tai kuukausittain, ja vastikkeeksi saadaan pyöritettyä omaa maatilaa. Viljelijälle on taatut markkinat, ja kuluttaja saa luomuruokaa läheltä. Ei ole suurta tukkuliikettä ja kauppaketjua, jotka nyhtäisivät voitot välistä tai määräisivät, mitä kasviksia saa viljellä ja miten paljon. Viljelijä voi pitää blogia, jossa hän kertoo työstään ja sen edistymisestä. Myös osuuskunnan jäsenet voivat tulla talkoisiin auttamaan viljelijöitä.

    Lassilan mukaan jokseenkin nykymuotoinen kumppanuusmaatalous syntyi 1960-luvulla Japanissa. Äidit olivat huolissaan siitä, että ruoassa oli liikaa torjunta-aineita. Niinpä he aloittivat omavaraisen luomuviljelyn. Ranskassa kumppanuustuotanto on kehittynyttä. Vuonna 2001 perustettiin Amap-järjestelmä, joka on osuuskuntien verkosto. Periaatteena on pienviljelyn säilyttäminen. Tällä hetkellä Amap-tilat tuottavat ruokaa 200 000 henkilölle.

    Kumppanuusmaatalouden ideologiana on, että kuluttajien ja tuottajien välillä on kaksisuuntainen, hierarkiaton, suora hyötymissuhde. Kaikki ruoka, joka tuotetaan, myös kulutetaan. Lassilan mukaan kyse on myös tuotantovälineiden omistuksesta.

    Lassila ja Kiianmaa kertoivat perustamastaan osuuskunta Oma maasta. Oma maan osuuskunnalla on kauppa  Helsingissä, ja ruoka tulee Lassilan tilalta Tuusulasta. Sini Forssell kertoi Herttoniemen ruokaosuuskunnasta, jolla on pelto Vantaalla. Osuuskuntatoimintaa on ollut 4 vuotta. Mukana on 170 jäsentä. Työtä tekee muutama palkattu ammattilainen, minkä lisäksi jäsenillä on talkoovelvollisuus.

    Osallistujat myös pohtivat kokemuksiaan. Forssellin mukaan työtä on valtavasti ja oppimiskäyrä korkea, mutta toiminta myös tekee valtavan onnelliseksi. Aiemmin Herttoniemen ruokaosuuskunnan talkoot olivat vapaaehtoisia, mikä johti siihen, ettei työtä saatu tehtyä tarpeeksi. Toisaalta Forssellin mukaan ei saa syyllistää, jos joku ei ehdi pellolle. Kuitenkin kun talkoovelvollisuus lisättiin, siitä tulikin myönteistä palautetta. Vaikka osuuskuntalaiset ovat kiireisiä kaupunkilaisia, niin tositilanteessa työporukka on saatu kasaan: syksyllä pakkasen yllättäessä porkkanat saatiin nostettua.

    Kiianmaa kertoi, että Omassa maassa ei toiminut se, että yritetään saada palkkaa alusta alkaen. Niinpä toimintaa on aloitettu ruokapalkalla ja harrastuksena. Erivaraisten, kuten opiskelijoiden ja työssäkäyvien, saaminen mukaan lisää vakautta. Ongelmana on silti, miten tasoittaa epätasa-arvoista maksamista, jos erivaraiset maksavat eri tavoin.

    Panelistien mukaan kumppanuusmaataloustoimintaa käynnistäessä on tärkeää alusta alkaen tehdä tavoitteet, periaatteet ja arvot kaikille osallistujille selviksi. Joissain maissa toiminta on levinnyt kansallismielisiin piireihin, mitä on varottava, sillä kumppanuusmaatalous ei pohjaudu nationalismiin tai fasismiin mitenkään. Myös sadon jakamisessa on pieniä ongelmia. Yli- ja alijäämien tasoittamiseksi perustetut vaihtokorit saattoivat sisältää pelkkää perunaa. Jos taas osuuskunnan jäsenet haluavat saada eri määriä eri kasviksia, viljelijällä on kova työ järjestää näitä erikokoisia sato-osuuksia.

    Kiianmaa totesi, että maailmalla ja Suomessa kannattaa kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia tuotantomalleja. Näin koko kumppanuusmaataloustoiminta ei romahda, jos yksi tuotantomalli tai osuuskunta ei toimikaan.

    Tulevaisuudennäkymiä panelisteilla oli monia. Herttoniemen ruokaosuuskunnassa konkreettisia tavoitteita ovat kuljetusten muuttaminen vähäpäästöisemmiksi, aurinkopaneelien saaminen pellolle ja toiminnan saaminen kestävälle taloudelliselle pohjalle. Viljelytyö voisi toimia myös kuntoutuksena ja olla osa nuorisotyötä.

    Oman maan tavoitteissa on saada lisää ruokajäseniä. Lassilan tilalla on tuotantomahdollisuudet 200 jäsenelle. Kasvihuoneessa voisi tuottaa tuorevihanneksia ympäri vuoden. Tuulienergiaa voisi ottaa käyttöön, ja ehkä kymmenessä vuodessa saavuttaa omavaraisuus. Osuuskunta on avoin ideoille: jos jotkut haluavat uutta toimintaa, vaikkapa vain uuden lajin viljeltäväksi, niin päätetään enemmistön mukaan, ja tutkitaan, miten idea saataisiin toteutettua. Vaikka vakiomaksuihin sitoutuneet jäsenet ovat toiminnan perusta, niin yhteistyötä voisi myös lisätä ruokapiirien kanssa: ruokapiiriläiset voivat tarpeensa mukaan ostaa yhdessä tuotteita suoraan osuuskunnalta.

    Kumppanuusmaatalous on siis aktivismia paremman maailman puolesta. Panelistit olivat tyytyväisiä, että Keski-Euroopassa aktivismi on keskittynyt hajottamisen sijaan uuden rakentamiseen. Jos öljyn hinta nousee tarpeeksi, niin pian jokaiseen kaupunkiin saattaa syntyä oma osuuskunta.

    Artturi Tilanterä