Tekijä: admin (a)

  • Protesti Stora Enson yhtiökokouksessa – kansalaisjärjestöt esittelivät maaoikeusrikkomuksiin liittyviä asiakirjoja / Protester på Stora Ensos bolagsstämma i Helsingfors

    Protesti Stora Enson yhtiökokouksessa – kansalaisjärjestöt esittelivät maaoikeusrikkomuksiin liittyviä asiakirjoja / Protester på Stora Ensos bolagsstämma i Helsingfors

    Stora Enson yhtiökokouksessa keskiviikkona Maan ystävien maaoikeus- ja metsäryhmä sekä Maattomien ystävät levittivät nähtäväksi asiakirjoja laittomaan maanhankintaan liittyvistä valituksista ja oikeusjutuista Brasiliassa. Niissä syytetään Stora Enson puoliksi omistamaa yhtiötä Veracelia laittomista maakaappauksista ja ihmisoikeusrikkomuksista.

    Asiakirjat osoittavat, että Veracelia syytetään valtion maiden ja yksityisten viljelijöiden omistamien maiden laittomasta omimisesta puuntuotantoon. Jopa Bahian osavaltio hakee korvausta Veracelin väärin perustein hankkimasta maasta.

    Tänä vuonna pienviljelijät ovat nostaneet Veracelia vastaan oikeusjuttuja maittensa menettämisestä. Viljelijöiden ja heidän asianajajiensa mukaan Veracel on käyttänyt tilasta erotetun maa-alueen tai jopa toisessa kunnassa sijaitsevan tilan omistusasiakirjoja kaapatakseen viljelykäytössä olevaa yksityismaata.

    Asiakirjat kertovat myös, että Stora Enson aiemmista vakuutuksista huolimatta Veracel on sekaantunut pienviljelijöiden väkivaltaisiin häätöihin mailtaan. Kansalaisjärjestöjen käsiinsä saama häätömääräys viittaa siihen, että Veracel ohjeistaa poliisia myös tuhoamaan häädettyjen talot ja viljelykset.

    Maan ystävien maaoikeus- ja metsäryhmä ja Maattomien ystävät vaativat Stora Ensoa ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin maakaappausten ja oikeusrikkomusten lopettamiseksi sen toiminta-alueilla ja pyrkimään toiminnassaan rehelliseen vastuullisuuteen sekä eettisyyteen ihmisiä ja ympäristöä kohtaan. Ne varoittavat myös taloudellisista riskeistä, joita Stora Enson omistama Veracel maanhankintamenetelmillään ottaa. Vaikka vain osa näistä oikeusjutuista johtaisi korvausvaatimuksiin, ne ja Stora Enson maineongelmat voivat aiheuttaa yhtiölle merkittäviä tappioita.

    Lisätiedot:

    Noora Ojala,
    Maan ystävien maaoikeus- ja metsäryhmä
    noora.ojala@maanystavat.fi

    Folkrörelser lade fram nya dokument om brott mot markrättigheter i Bahia, Brasilien.

    Aktiva från Jordens Vänner i Finland, arbetsgruppen för markrättigheter och skogsfrågor, och från Jordlösas Vänner i Finland, som deltog i Stora Ensos bolagsstämma i Helsingfors idag lade fram nya dokument som påvisar överklaganden och rättsfall som gäller olagliga jordförvärv i Brasilien. I dokumenten anklagas det av Stora Enso till hälften ägda bolaget Veracel för olagliga övertaganden av mark och för människorättsöverträdelser.

    Dokumenten visar att Veracel anklagas för olaglig expropriering av stats- och privatägd mark för virkesproduktion. Till och med delstaten Bahia kräver kompensation av Veracel med anledning av överträdelser i dess förvärv av mark.

    I år har småbrukare som förlorat sin jord väckt åtal mot Veracel. Enligt småbrukarna och deras jurister har Veracel utnyttjat dokument som påvisar äganderätt till områden som brutits ur från deras gårdar, även till och med dokument som gäller äganderätt i främmande kommuner, till att överta privat mark som aktivt odlas av de rättmätiga ägarna.

    Dokumenten påvisar även att Veracel, trots tidigare bedyranden om det motsatta från Stora Enso, har haft andel i våldsamma vräkningar av småbrukare från deras jord. Föreningarna har tillgång till vräkningsinstruktioner som tyder på att Veracel även uppmanar polisen att förstöra de vräktas hus och ödelägga deras odlingar.

    Jordens Vänner i Finland, arbetsgruppen för markrättigheter och skogsfrågor, och de Jordlösas Vänner i Finland, kräver att Stora Enso vidtar omedelbara åtgärder för att stoppa jordövertagandena och överträdelserna på sina verksamhetsområden. Föreningarna uppmanar Stora Enso att verka för ärlig ansvarsfullhet och hög etisk standard gentemot människor och miljön. 

    Föreningarna varnar även Stora Enso för de ekonomiska risker som bolaget tar på sig genom sitt ägande av Veracel. Även om endast en del av de aktuella åtalen mot Veracel skulle leda till ekonomiska sanktioner kan sådana sanktioner i förening med image-förluster för Stora Enso förorsaka betydande förluster för bolaget.

    Tilläggsuppgifter:

    Noora Ojala, 
    noora.ojala@maanystavat.fi

  • Hiilivapaa Vantaa -tapaaminen 26.3

    Tervetuloa Hiilivapaa Vantaa -kokoukseen tekemään hiilineutraaliudesta totta!

    Vantaan kaupunginvaltuusto on hienosti päättänyt tavoitella hiilineutraaliutta 2030 mennessä. Nyt on kansalaisten tehtävä varmistaa, että tähän tavoitteeseen päästään. Tavoite on kunnianhimoinen, joten sekä kaupungin että meidän on tehtävä kaikkemme siihen pääsemiseksi.

    Tapaamisessamme suunnitellaan tulevaa toimintaa, etenkin vaikuttamista kaupunginvaltuutettujen ja virkahenkilöiden suuntaan. Lisäksi käydään läpi kampanjan viimeaikaiset tapahtumat ja taustat – uudet toiminnasta kiinnostuneet pääsevät siis hyvin kärryille mukaan!

    Tapaamme ma 26.3 klo 17:00 Tikkurilan kirjaston ryhmätyötila Voltissa. Se on kirjaston toisessa kerroksessa Valvomon ja lukusalien vieressä.

    Lisätiedot: tuomas.kelomaki@hiilivapaasuomi.fi puh. 044 5012524

    Tervetuloa mukaamme vapauttamaan Vantaata hiilestä!

  • Japanin Maan ystävät: ei julkisin varoin tuettua ydinvoimavientiä!

    Japanin Maan ystävät: ei julkisin varoin tuettua ydinvoimavientiä!

    Japanin Maan ystävät vetoaa Japanin päättäjiin julkisten varojen vetämiseksi pois Hitachin ydinvoimavienniltä. Hitachin omistama Horizon Nuclear Power suunnittelee 2,7 gigawattin ydinvoimalan rakentamista Walesiin, mihin Japanin hallitus on kanavoimassa julkista rahaa ja siten siirtämässä osan riskeistä kansalaisilleen. Japanin Maan ystävät tuomitsee tämän sekä ydinvoimaviennin yleensä, ja kerää allekirjoituksia vetoomukseen Change.orgin kautta: allekirjoita tästä! 

    Myös Suomen Maan ystävät on allekirjoittanut vetoomuksen.

    http://www.foejapan.org/en/energy/doc/180307.html 

    Urgent Petition : No to Hitachi’s Nuclear Exports Using Japanese Public Money

    To: 
    Mr. Shinzo Abe, Prime Minister of Japan 
    Mr. Hiroshige Seko, Minister of Ministry of Economy, Trade and Industry 
    Mr. Taro Aso, Minister of Finance 
    Mr. Taro Kono, Minister of Foreign Affairs 

    Horizon Nuclear Power, a wholly owned subsidiary of Japanese electronics giant Hitachi Ltd., is attempting to construct a 2.7 gigawatt nuclear power plant in Wylfa, on the scenic and historic island, Anglesey, Wales, in the United Kingdom. The project cannot proceed without public financial support, and the Government of Japan is orchestrating an “all-Japan” support system to secure its financing, backed up by public money(1).

    We express our strong opposition to the use of public funds for this project specifically, and nuclear exports in general.

    1. It is not acceptable to transfer this huge risk to the public 

    Chairman Hiroaki Nakanishi of Hitachi Ltd. said, “The UK government, Japanese governments and Hitachi all share the view that this project is impossible without government commitments,” and admitted that it would be difficult to pursue as a private sector project(2).

    Apart from accidents, other possible risks in with nuclear power are enormous, such as an escalation of costs and challenges with safety, security, construction, tighter regulations, public opposition, and the processing of radioactive waste, etc.. Taking account these risks, the companies and banks should not continue the project. 

    “Moral hazard” occurs when someone increases their exposure to risk when insured. The Wylfa project proponents are preparing to take more risks because the government is setting the public up to bear the cost of those risks while they are making a profit, which is unacceptable.

    2. No real safety assurance in public financing of nuclear exports

    The Government of Japan has guidelines to verify the safety of operations in the case of nuclear exports supported by public financing. However, the procedures are merely a formality, checking off yes or no against a list of items, such as if the recipient country is a member of a treaty, or if some kind of regulatory system is in place. There is no effort to confirm the safety of the actual project. Furthermore, the Japanese public receives no concrete information about what the government has done to verify safety, only a general summary after a decision.

    Meanwhile, JBIC (Japan Bank for International Cooperation) and NEXI (Nippon Export and Investment Insurance), the main bodies to provide government-backed financing and insurance for nuclear exports, maintain that any confirmation of safety should be done by the government; so JBIC and NEXI claim not to be in a position to do so. In fact, they do have and implement “Guidelines for Environmental Social Considerations” to avoid environmental destruction or infringement of human rights in other international projects.

    In terms of the nuclear power projects, a new guideline was formulated in 2017. However, the scope of new guidelines is limited to the “information disclosure.” If the current guidelines are employed, both the government and public financing and insuring institutions, such as JBIC/NEXI, could provide public financing and insure risky nuclear power projects without assuring safety. 

    3. The age of nuclear exports is over

    The catastrophic social, environmental and financial impacts of the disaster at TEPCO’s Fukushima Daiichi Nuclear Power Plant are still ongoing and details about the cause of the accident and subsequent incidents remain unclear. The costs of decommissioning the defunct nuclear power facilities and dealing with contamination and compensation have swollen to 21.5 trillion yen by government estimates. Many residents of the affected region have lost their homes and are still facing very difficult circumstances. Public opinion in Japan strongly favors an end to nuclear power, and more than half of the public opposes the idea of nuclear exports(3).

    Meanwhile, in global trends renewable energy has made significant progress and costs have dropped, while energy-saving technologies have also improved significantly.

    Many countries have turned the corner and rejected nuclear power. For example, in 2016 Vietnam abandoned plans to build its first two nuclear plants (proposed by Japan and Russia) largely on the grounds that nuclear power is not economically competitive. In this context, why is the Japanese government planning to commit the public’s money to promote nuclear exports? This is the wrong direction, for logical and economic reasons. Moreover, there has not been sufficient public and parliamentary discussion in Japan about nuclear exports. It is not acceptable to commit public funds where they will only benefit a limited number of corporations.

    Japan still has much to learn from the Fukushima nuclear accident. What the government needs to promote with public resources are sound programs and technologies that will phase out nuclear and promote sustainable society. 

    Background(4)

    Of the currently estimated project cost of 3 trillion yen, half is expected from loans and half from investments. Three Japanese megabanks (Bank of Tokyo-Mitsubishi UFJ, Sumitomo Mitsui Banking Corp, Mizuho Bank,) are expected to lend 500 billion yen. But those loans are to be guaranteed by the government-owned Nippon Export and Investment Insurance (NEXI). The government-owned Japan Bank for International Cooperation (JBIC) and UK commercial financial institutions are expected to extend the remaining trillion yen in loans.

    For the investment portion, the Development Bank of Japan (DBJ) is expected to be a major investor. It is solely owned by the Government of Japan. Meanwhile, the government is strongly encouraging Japan’s electric power utilities to invest in the Wylfa project, including Tokyo Electric Power Corporation (TEPCO), which owns the damaged Fukushima nuclear plant, and whose majority shareholder is the government-backed Nuclear Damage Compensation and Decommissioning Facilitation Corporation. Also, local governments are among the largest shareholders in Japan’s power utilities. 

    (1) Hitachi’s nuclear power business in the UK: Supported by the UK and Japanese governments. If fails, the public will be held responsible, The Asahi Shimbun, 1 November 2018
    (2) Hitachi to construct a nuclear power station in the UK: Active involvement of Japanese and UK governments is a must, said Chairman-elect of the Keidanren Federation of Economic Organization, 13 February, 2018. (https://jp.reuters.com/article/hitachi-uk-nuclear-idJPKBN1FX0O7, in Japanese)
    (3) 16 June 2013, “58% do not support nuclear power export, 24% support,” Jiji Opinion Poll http://jp.wsj.com/articles/SB10001424127887323504304578548021311724266
    (4) Much of this information is from https://mainichi.jp/english/articles/20180103/p2a/00m/0na/004000c https://mainichi.jp/articles/20180103/k00/00m/020/098000c

    CC: Mr Akira Kondoh, Governor, Japan Bank for International Cooperation (JBIC)
    Mr Kazuhiko Bando, Chairman and CEO, Nippon Export & Investment Insurance, (NEXI)
    Mr. Toshiaki Higashihara, President & CEO, Hitachi Ltd.
    Mr Kanetsugu Mike, President & CEO, Bank of Tokyo-Mitsubishi
    Mr Koji Fujiwara, President & CEO, Mizuho Bank, Ltd.
    Mr Makoto Takashima, President and Chief Executive Officer, Mitsui Sumitomo Banking Corporation

  • Transvallankumous nyt! -mielenosoitus

    Transvallankumous nyt! -mielenosoitus

    Helsingin seudun & yliopiston Maan ystävät tukee Transvallankumous nyt! -mielenosoitusta. Kyseessä on tärkeä ihmisoikeus- ja tasa-arvoasia.

    ——————————————

    TRANSVALLANKUMOUS NYT!

    Järjestäjä: Pinkkimusta Helsinki
    https://www.facebook.com/events/209938569560177/
    24. maaliskuuta 2018 klo 14:00–16:00

    Kokoonnumme Narinkkatorilla klo 14. Mielenosoituksen ohjelmasta lisäinfoa myöhemmin.

    (briefly in English below)

    SUKUPUOLEMME JA KEHOMME OVAT MEIDÄN JA MEILLE KUULUU ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS

    On aika murtaa lääketieteen auktoriteettien valta transsukupuolisuuden määrittelyssä ja transihmisten elämää koskevissa päätöksissä. Transsukupuolisuutta vain oppikirjojen avulla lähestyvät ja siitä kokemuksellisesti tietämättömät lääkärit eivät saa enää olla esteenä meidän mahdollisuuksillemme muokata kehojamme ja elää todeksi sukupuoliamme.

    Sukupuolemme ja elämämme eivät mahdu lääketieteen ahtaisiin ihanteisiin. Ableismi, läskifobia ja sukupuolibinäristiset oletukset rajoittavat mahdollisuuttamme saada haluamiamme ja tarvitsemiamme lääketieteellisiä hoitoja.

    Kaikissa lääketieteellisissä ja juridisissa päätöksissä, jotka liittyvät sukupuolenkorjaukseen, on siirryttävä oitis tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen (informed consent). Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lääketieteellisten toimenpiteiden kohdalla lääkäri kertoo hoitoja hakevalle tarkemmin hoidoista, niiden vaikutuksista ja niihin mahdollisesti liittyvistä riskeistä, minkä jälkeen henkilö saa itse päättää, mitä hoitoja hän haluaa tai ei halua.

    VALTIO EI VOI KAHLITA MEITÄ – TRANSVALLANKUMOUS NYT

    Valtio rajoittaa transihmisten itsemääräämisoikeutta translailla. Nykyinen translaki edellyttää juridisen sukupuolen vahvistamiseksi paitsi transdiagnoosia, myös 18 vuoden ikää, lisääntymiskyvyttömyyttä ja Suomen kansalaisuutta tai asuinpaikkaa Suomessa.

    Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ilmentää kaikkein räikeimmin valtion oikeutta puuttua kehoihimme. Se osoittaa konkreettisesti kuinka yleensä menneisyyteen liitettävä eugeniikka elää myös nykyisyydessä. Valtion pyrkimykset muokata kehojen ominaisuuksia haluamansalaisiksi ei ole loppunut.

    Cisnormatiivisuutta ja lisääntymiskykyyn liittyviä oletuksia uhmaavat kehot ovat valtiolle yhä uhka. Tämä näkyy myös siinä, miten intersukupuolisia lapsia leikataan yhä kosmeettisista syistä: kehoja, jotka eivät ole cisnormien mukaisia, muokataan jo vauvana ja ilman intersukupuolisten itsensä suostumusta, kun taas aikuisten transihmisten pääsyä hoitoihin – jotka muokkaavat kehoa cisnormien vastaiseksi – rajoitetaan ja kontrolloidaan.

    Me emme halua pyytää valtiota tunnustamaan sukupuoltamme, vaan haluamme enemmän konkreettisia edellytyksiä elää ilman pakkoa myötäillä cisnormatiivista kulttuuria. Haluamme parempia terveyspalveluita, joissa sukupuolen moninaisuus on normi eikä poikkeus. Haluamme esimerkiksi kehoa muokkaavien hormonien olevan vapaasti saatavilla ilman edellytystä transdiagnoosista.

    Haluamme kulkea kadulla ilman pelkoa ja haluamme, että suhteitamme muihin ihmisiin eivät väritä seksistiset ja cisnormatiiviset oletukset.

    Haluamme maailman, jossa transihmisiä ei enää aseteta symboliksi sukupuolen moninaisuudesta – haluamme maailman, jossa kysymys sukupuolen moninaisuudesta koskettaa kaikkien ihmisten elämää.

    Samalla haluamme kulttuuria, jossa on tilaa monenlaisille transkokemuksille – myös niille joissa ei ole kyse vain ”itsensä löytämisen” ilosta: kulttuuria jossa transsukupuoliset voivat tuoda esiin epävarmuutta, pelkoa, dysforian rajoittavuutta ja vihaa cisnormatiivista kulttuuria kohtaan.

    ABLEISMI KITKETTÄVÄ HOITOJÄRJESTELMÄSTÄ

    Nykyisessä hoitojärjestelmässä transdiagnooseja myöntävät yksiköt voivat olla antamatta tutkittavalle hänen toivomaansa diagnoosia tai laittaa tutkittavan kuukausien tai jopa vuosien mittaiselle ”jäähylle” vetoamalla tämän psyykkiseen toimintakykyyn. Tämä on yksinkertaisesti ableismia eli toimintakykyyn, sairauteen tai vammaan perustuvaa sortoa.

    Nykyinen käytäntö on monella tavalla ableistinen. Transdiagnoosin tekeminen perustuu mielenterveyden häiriöiden poissulkemiseen. Tutkimukset siis pyrkivät selvittämään, onko tutkimuksissa olevalla henkilöllä mielenterveysongelmia, josta halu hakeutua transprosessiin voisi kummuta. Tämä stigmatisoi mielenterveysongelmia.

    Jos tutkittavalla on aiemmin saatuja mielenterveysdiagnooseja, se saattaa vaikeuttaa transdiagnoosin ja hoitojen saamista – tai ainakin aiheuttaa tutkittavalle pelkoa siitä, että näin saattaa tapahtua. Tutkimuksissa olevalta myös oletetaan kohtuuttoman hyvää toimintakykyä suhteessa siihen, kuinka stressaavia transtutkimukset voivat olla. Tämä voi estää tutkimuksissa olevia hakemasta apua mielenterveysongelmiin, jos heillä sellaisia on.

    Nykyinen diagnostiikka ei myöskään ota huomioon sitä, että transtutkimukset voivat kuormittavuudessaan pahentaa niitä mielenterveyden häiriöitä, joita tutkimuksissa pyritään ulossulkemaan ja joiden perusteella ”jäähyjä” jaetaan. Lisäksi eläminen transfobisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa vaikuttavat mielen mekanismeihin ja tapaan olla maailmassa. Jokapäiväiset transfobian kokemukset ja sen vaikutus toimintakykyyn (vähemmistöstressi) sekä kehodysforia altistavat psyykkisille ongelmille, kuten masennukselle.

    LOPPU LÄSKIFOBIALLE

    Rintakehäkirurgiaan pääsemiselle on nykyisessä hoitojärjestelmässä asetettu painoindeksirajoja. Lihavilta transihmisiltä voidaaan siis evätä lähete rintakehäkirurgiaan ja asettaa ehdoksi tietyn painoindeksin saavuttaminen.

    Lihavien syrjintä terveydenhuollossa ei rajoitu pelkästään transprosessiin, vaan se on laajempi ilmiö, jossa yhteiskuntaan syvään juurtuneet kehoideaalit ja näitä ideaaleja myötäilevät lääkärit estävät lihavia saamasta tarvitsemaansa hoitoa. Kun lääkärit estävät lihavien pääsyn rintakehäkirurgiaan, he puhuvat nukutukseen tai esteettiseen lopputulokseen liittyvistä riskeistä, mutta ohittavat sen, että rintakehäkirurgian evääminen itsessään on riski henkilön koko hyvinvoinnille ja terveydelle.

    Rintakehäkirurgian eväämisessä lihavuuteen liittyvin syin onkin kyse lääkärien vallasta määritellä kehodysforia vähäpätöiseksi asiaksi, joka ei hoitamattomana uhkaa henkilön terveyttä. Leikkauksia, jotka lääkärit mieltävät terveyden kannalta välttämättömiksi, tehdään kyllä lihavillekin, vaikka esimerkiksi nukutukseen liittyy silloinkin riskejä.

    Kehodysforia on todellinen ja aina yksilöllinen kokemus ja vain me itse voimme määritellä, kuinka haluamme sitä hoitaa. Lisäksi jokaisella tulisi olla oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa huolimatta siitä, onko sen lopputulos cisnormien mukainen tai lääkärin silmää miellyttävä.

    MUUNSUKUPUOLISET TIETÄVÄT ITSE MITÄ TARVITSEVAT

    Nykyinen hoitojärjestelmä jakaa transdiagnoosit kahtia: diagnoosi ”F64.0 Transsukupuolisuus” on suunnattu binääreille transihmisille eli transnaisille ja -miehille, kun taas ”F64.8 Muu sukupuoli-identiteetin häiriö” on suunnattu muunsukupuolisille ja sukupuolettomille.

    Diagnoosista riippuu se, mitä lääketieteellisiä hoitoja saa ja kuinka helposti. Ainoastaan F64.0 kattaa kaikki hoitojärjestelmän tarjoamat hoidot. Silloinkin kun transpolien lääkärit kirjoittavat muunsukupuoliselle lähetteen hänen haluamiinsa hoitoihin, voivat kirurgit silti kieltäytyä tekemästä esimerkiksi rintäkehäkirurgiaa muunsukupuoliselle.

    Myös muunsukupuoliset voivat kokea dysforiaa kehostaan, kun taas jotkut transnaiset ja -miehet eivät välttämättä koe sitä lainkaan. Hoitojärjestelmässä onkin siirryttävä tietoon perustuvan suostumuksen periaatteeseen. Vain siten itsemääräämisoikeutemme voi toteutua. Kokemuksemme ja elämämme kehoissamme on monimuotoisempaa kuin lääkärit voivat kuvitellakaan.

    Tukijat:

    FAR (feminist antiracist night school)
    FemF (Feministinen Foorumi)
    Helsingin seudun & yliopiston Maan ystävät
    Helsingin queerfeministinen elokuvablogi
    Loukko
    Lymy
    Museum of Impossible Forms
    Mustan Kanin Kolo
    Näkymätön sukupuoli
    Outo – Queer Collective
    Peijakas!
    Racialized Queer Feminists
    Ruskeat Tytöt
    Sukupuolena ihminen
    Turun Kirjakahvila
    Translasten ja nuorten perheet ry
    Trasek
    Tulva
    Unicornshki
    Varisverkosto
    Rythms of resistance Helsinki
    A-ryhmä

    ……

    Mielenosoitus on osa Transpoliittista toimintaviikkoa 19. – 25.3.
    Viikon koko ohjelma täällä:

    https://www.facebook.com/events/199845454083385/

    ……

    TRANSREVOLUTION NOW!

    Join us for a demonstration at Sat 24th of March at 2 pm. We start at Narinkkatori at Kamppi. More info and full translation coming soon!

  • Maan ystävien vuosikokous

    Maan ystävien vuosikokous

    Tervetuloa Maan ystävät ry:n kevätvuosikokoukseen! 

    Aika: sunnuntaina 15.4. klo 12-17 
    Paikka: Pauligin huvilan alasali, Mechelininkatu 36 A, 00260 Helsinki

    Virallinen kokouskutsu sekä asialista liitteineen on lähetetty Maan ystävät ry:n jäsenille. Jos et vielä ole jäsen, nyt kannattaa liittyä!

    Asialista

    1§ Kokouksen avaaminen
    2§ Valitaan kokoukselle puheenjohtaja
    3§ Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa.
    4§ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    5§ Hyväksytään esityslista
    6§ Hyväksytään vuoden 2017 toimintakertomus
    7§ Esitellään vuoden 2017 tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunnot
    8§ Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
    9§ Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja muille tilivelvollisille
    10.1§ Käsitellään kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaa ja vahvistetaan tarvittaessa syksyn tarkennettu toimintasuunnitelma
    10.2§ Esitellään kokoukselle kuluvan vuoden budjetin tilanne
    11§ Vahvistetaan paikallis- ja teemaryhmien sekä kampanjoiden yhteyshenkilöt ryhmien ja kampanjoiden esitysten mukaisesti
    12§ Muut esille tulevat asiat
    13§ Tiedoksi otettavat asiat
    14§ Kokouksen päättäminen

    Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Ilmoitathan tällöin etukäteen Skype- tai Hangouts-osoitteesi, jotta kokous saadaan aloitettua ajallaan. Vuosikokousmateriaalit (toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunnot) toimitetaan kokoukseen ilmoittautuneille ennen kokousta.

    Tarjoilujen mitoittamiseksi toivomme ilmoittautumiset 14.4. mennessä, mutta paikalle voi tulla ilmoittamattakin.
    Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

    puheenjohtajisto (at) maanystavat.fi

    Kerro viestissäsi, tuletko paikalle vai osallistutko etänä. Kerro myös mahdollisista ruoka-ainerajoitteistasi. Kaikki MY:n tapahtumissa ja kokouksissa tarjoiltava ruoka on vegaanista. 

  • Kevätväentapaaminen 7.-10.6.2018

    Kevätväentapaaminen 7.-10.6.2018

    Tule mukaan kevätväentapaamiseen 7.-10.6.!

    Edellisistä vuosista poiketen tänä vuonna järjestetään kevätvuosikokous ja -väentapaaminen erillään. Väentapaaminen ajoittuu sen vuoksi kesäkuuhun: voimme siis nauttia kesäleirimäisestä tunnelmasta ja lämpimistä alkukesän päivistä. 

    Väentapaaminen järjestetään osuuskunta Noidanlukon hallinnoimissa tiedotuskeskus Hanhikiven tiloissa Pyhäjoella, osoitteessa Lahnaojantie 18, 86100 Pyhäjoki.

    Tiedossa on edellisvuosien tapaan hyvää ohjelmaa ja seuraa: luentoja, seminaareja, työpajoja, keskustelutilaisuuksia, luonnossa oleilua ja samanhenkisiä ihmisiä.

    Ohjelma

    Kevätväentapaaminen vietetään tänä vuonna kesäleirinomaisesti. Yhdistyksen vuosikokous, joka perinteisesti on järjestetty väentapaamisen yhteydessä, pidettiin tänä vuonna jo huhtikuussa. Tämän vuoden kevätväentapaamisessa painottuu mukava ja rento yhdessäolo sekä asiapitoinen ohjelma.

    Ohjelmassa tänä vuonna on

    Perjantai 8.6.

    Klo 14-16 eläinoikeusasiantuntija Elisa Aaltolan luento otsikolla Moraalipsykologia luonto- ja eläinsuhteessa: https://www.facebook.com/events/222755068320746/ 

    Klo 16.30-18.30 Työpaja suomalaisesta metsäliikkeestä 

    Lauantai 9.6.

    Klo 11-14 vierailemme Parhalahti-päivässä. Paikallisen markkinatapahtuman yksi järjestäjä on Fennovoima.

    Klo 15-16.30 ydinvoimaseminaari aiheesta ydinvoima ja ilmastonmuutos. Puhujaksi on tulossa ainakin tietokirjailija Olli Tammilehto  sekä Elisabeth Holmström Kärnkraftsfritt Bottenviken -verkostosta Ruotsista: https://www.facebook.com/events/941196542721908/

    Muu ohjelma

    Lisäksi luvassa on ainakin työpaja kaivoslain valmistelusta sekä villivihannesretki ja -kokkaus. Ohjelmassa on myös muuta Maan ystävien toiminnan kehittämiseen liittyvää asiaa (esim. yritysyhteistyön periaatteet, hallintorakenteen keventäminen, kannustavan toimintakulttuurin kehittäminen sekä kv-viestintä) sekä yhdessä puuhastelua ja illanviettoa. Näiden ohjelmanumeroiden lopulliset ajankohdat on tarkoitus suunnitella torstaina 7.6. yhteisvoimin.

    Ohjelmassa on myös kaksi kokousta: sunnuntaina 10.6. klo 10-11 Oulun Maan ystävien Maahisen vuosikokous sekä Maan ystävät ry:n hallituksen kokous, jonka ajankohta tarkennetaan myöhemmin.

    Väentapaamisen ohjelma alkaa 7.6., ja paikalle voi saapua 7.6. klo 12 eteenpäin. Torstaina iltapäivästä paikan päällä voi tehdä talkootöitä, kuten puutarhanhoitoa tai talon kunnossapitoon liittyviä askareita. Ohjelma jatkuu sunnuntaihin iltapäivään asti. Voit toki viettää perillä myös lyhyemmän ajan.

    Ilmoittautuminen:

    Ilmoittaudu 31.5. mennessä lähettämällä allaolevat tiedot sähköpostitse osoitteeseen ilmoittautumiset@maanystavat.fi:

    – nimi, puhelinnumero, sähköposti, kotikaupunki

    – oletko Maan ystävien jäsen

    – minä päivinä osallistut (myös, kuinka monta yötä)

    – millä kulkuvälineellä ja mihin kellonaikaan saavut, arvio matkakustannuksista, tarvitsetko matkakorvaukset

    – majoitustarpeistasi: onko sinulla oma teltta, jossa majoitut? Vai haluatko nukkua sisällä (patja tai sänky)? Lattiamajoituspaikkoja riittää noin kahdellekymmenelle, mutta sänkypaikkoja on rajoitetusti.  Myös kotimajoitus on järjestettävissä halukkaille. Kerrothan, jos haluat sänkymajoituksen, niin sellainen pyritään järjestämään joko tiedotuskeskuksella tai kotimajoituksena.

    – ruoka-aineallergiat (kaikki ruoka on lähtökohtaisesti vegaanista)

    Kirjoita otsikkokenttään: Ilmoittautuminen kevätväentapaamiseen 2018.

    Väentapaaminen on avoin kaikille Maan ystävien toiminnassa mukana oleville sekä siitä kiinnostuneille. Yhdistyksen jäsenille tapahtuma on ilmainen ja matkakulut korvataan, ei-jäseniltä perimme 15 euron osallistumismaksun. Jäsenyydet tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli et ole vielä Maan ystävien jäsen ja tahdot liittyä, ohjeet löydät helposti täältä.

    Maan ystävät tarjoaa osallistujille vegaaniset ruuat, matkat sekä yhteismajoituksen väentapaamisen aikana. Tiedotuskeskuksella on sekä sisä- etä ulkomajoituspaikkoja. Sisällä lattianukkumapaikkoja on runsaasti, sänkypaikkoja on muutamalle. Myös ulkona teltassa nukkuminen onnistuu hyvin. 

    Tiedotuskeskus Hanhikivellä on juokseva vesi, sisä- ja ulkovessa, suihku ja sauna.

    Matkustaminen

    Maan ystävät myös korvaa jäsenille juna- ja bussimatkat väentapaamiseen matkalippuja tai -kuitteja vastaan. Sekä VR että useat bussiyhtiöt myyvät edullisia ennakkolippuja ja toivomme, että ostat matkalippusi hyvissä ajoin. 

    Pyhäjoelle pääsee julkisilla kulkuvälineillä ympäri Suomen. Matkustamiseen kannattaa kuitenkin varata riittävästi aikaa. Edullisia ja itsellesi parhaiten toimivia kulkuyhteyksiä voit tarkastella www.perille.fi -palvelun avulla. Laita määränpääksi Pyhäjoki! 

    Alla on esimerkkejä kulkuyhteyksistä koko ajaksi (saapuminen 7.6., lähtö 10.6.)

    Tampere-Pyhäjoki

    7.6. Onnibus, lähtö 10.40, perillä 18.05 (vaihdollinen yhteys, vaihtoaika Vaasassa 30min)

    Pyhäjoki-Tampere

    10.6. Onnibus, lähtö 10.45, perillä 19.00 (vaihdollinen yhteys, vaihtoaika Vaasassa 1t 10min)

     

    Oulu-Pyhäjoki

    7.6. Onnibus, lähtö 9.25, perillä 10.45 tai lähtö 22.10, perillä 23.30

    Pyhäjoki-Oulu

    10.6. Onnibus, lähtö 18.05, perillä 19.30

     

    Helsinki-Pyhäjoki

    Suora Onnibus-yhteys

    7.6. lähtö 7.40, perillä 18.05

     

    Vaihdollinen juna-Onnibus -yhteys

    7.6. lähtö junalla Helsingistä 10.14, perillä Vaasassa 14.15, Onnibus Vaasasta 15.00, perillä Pyhäjoella 18.05

    Tai lähtö junalla Helsingistä 12.14, perillä Kokkolassa 16.15, Onnibus Kokkolasta 16.45, perillä Pyhäjoella 18.05

     

    Pyhäjoki-Helsinki

    Suora Onnibus-yhteys

    10.6. lähtö 23.30, perillä 9.55 ma-aamuna

     

    Lisätietoa ohjelmasta, ilmoittautumisesta ja majoittumisesta saat osoitteesta vaentapaaminen(at)maanystavat.fi

    Ilmoittautuneille lähetetään lisätietoviesti matkustamiseen, ohjelmaan ja majoittumiseen liittyen 31.5. jälkeen.

     

  • Hiilivapaa Suomi -kokous ma 19.3

    Tervetuloa Hiilivapaa Suomi -suunnittelukokoukseen!

    Tänä vuonna Hiilivapaa Suomi -kampanja keskittyy yksittäisten hiili- ja turvevoimaloiden kumoamisen ohella valtakunnalliseen vaikuttamiseen. Hiili- ja turvevoimalat on kiellettävä koko Suomessa vuoteen 2025 mennessä. Tule suunnittelemaan tätä kampanjointia!

    Jos haluat osallistua kokoukseen etänä, ota yhteyttä Eijaan, niin viritellään yhteys! 

    Aika: maanantaina 19.3 klo 17-19
    Paikka: Maan ystävien toimisto, Pauligin huvila, Mechelininkatu 36 b

    Lisätiedot: eija.karkkainen@hiilivapaa suomi.fi, 044-576 9999

    Tapahtuma Facebookissa

  • Hiilivapaa Suomi -viestintätapaaminen 12.3

    Haluatko vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen viestinnän keinoin? Tule mukaan tapaamiseemme!

    Hiilivapaa Suomi -viestintäryhmä kokoontuu suunnittelemaan niin perinteisen kuin sosiaalisen median viestintää. Seuraava kokouksemme on maanantaina 12.3 klo 17-19.

    Uudet toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan! Kokoukseen voi osallistua myös skypellä.

    Tapaamme toimistotiloissa Helsingin kantakaupungissa – ilmoittaudu, niin viestimme sinulle tarkemman esityslistan ja tapaamispaikan!

    Lisätiedot ja ilmoittautumiset: leena.lahti@hiilivapaasuomi.fi

    Tapahtuma Facebookissa

  • Maan ystävät ry:n hallituksen kokous 24.3. klo 12-17

    Maan ystävät ry:n hallitus kokoustaa 24.3. klo 12-17 Pauligin huvilalla Helsingissä osoitteessa Mechelininkatu 36 B. 

    Kokous on avoin kaikille MY:n jäsenille. Ilmoitathan tulostasi etukäteen osoitteeseen hallitus(at)maanystavat.fi, niin osaamme varata ruokatarjoiluja. 

  • Posmyn kokoontuminen

    Posmyn seuraava kokoontuminen on Utopajalla (Itsenäisyydenkatu 47, 2. krs) torstaina 5.4. klo 17. Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat Maan ystävät!