Vuonna 2008 alotin yhteisöpedagogiopinnot Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hain kouluun sillä ajatuksella, että haluan kuluttaa päiväni tehden jotain arvojeni mukaista. Halusin työn, jota tehdään sellaisista syistä ja sellaisilla seurauksilla, että voin työpäivän jälkeen olla ylpeä itsestäni – joka päivä! Työ on todella iso osa ihmisen elämää jo pelkästään tunneissakin mitattuna, ja mieluummin haluan tehdä työkseni jotain, mistä on itselle ja muille hyötyä, eikä päinvastoin. Haaveilin työstä ympäristöjärjestössä. Ennestään vahvaa järjestötaustaa minulla ei kuitenkaan ollut.

Opintojen alkuvaiheessa meidän ”ekaluokkalaisten” piti etsiä itsellemme työpaikka, johon käydä tutustumassa parin päivän ajan. Työhön tutustumiset tuli tehdä silmällä pitäen edessä olevaa pidempää harjoittelujaksoa. Opinnoissani suuntauduin järjestötoimintaan, joten aloitin googlettamalla kaikkien Suomessa toimivien ympäristöjärjestöjen yhteystiedot. Harjottelupaikkoja ei yksikään mainostanut sillä haavaa tarjoavansa, joten laitoin avoimen hakemuksen niihin jokaiseen. Harvasta sain vastausta lainkaan, mutta onnekseni eräs Maan ystävät ry -nimisen järjestön kampanjakoordinaattori pyysi minut juttelemaan harjoittelumahdollisuuksista. Niin päädyin suorittamaan parin päivän työhöntutustumisjaksoni ilmastokampanja Polttavassa Kysymyksessä. Tämä jakso venyi lopulta kahdeksi pitkäksi harjoitteluksi ja parin muun kurssin lyhyemmiksi työelämäosuus-pätkiksi.

Käytännössä osallistuin aktiivisesti Polttikseen kokonaisen vuoden ajan: 2008 syksystä vuoden 2009 syksyyn. Harjoitteluissani pääsin tekemään, näkemään ja kokemaan todella paljon. Tiivis yhteys työelämään heti opintojeni alusta asti oli todella järkevää. Koulussa opetetut asiat pystyi heti kytkemään käytäntöön ja käytännössä opitut asiat sitomaan teoriaan. Polttava Kysymys oli, ja on mielestäni edelleen monella tapaa yksi hienoimmista kampanjoista Suomessa. Koska Maan ystävät on pieni järjestö, saavat niin harjoittelijat kuin vapaaehtoisetkin helpommin isoja asioita hoitaakseen. Työ pienessä järjestössä pitää sisällään omat haasteensa, mutta myös etunsa. Maan ystävät tekee työtään ekologisesti kestävämmän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisemman maailman puolesta useimmiten erittäin pienillä resursseilla, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä!

Jouluna 2011 kolmen ja puolen vuoden tutkintoni oli kasassa, ja pääsin siirtymään harjoittelijasta työntekijäksi. Opintojeni aikaan ja eritoten valmistumisen jälkeen on yhä selvemmäksi käynyt se, miten tärkeää on luoda yhteyksiä työelämään jo opintojen aikana. Töistä kilpailu on raakaa peliä, eikä ketään kiinnosta mitä arvosanoja todistuksessasi seisoo. Saman tutkinnon on suorittanut moni muukin, eikä koulutus itsessään takaa työpaikkaa lähes kenellekään. Se mitä pystyt sanomaan työkokemuksestasi on sitä valuuttaa, jolla työpaikan itsellesi lunastat. Työharjoittelukokemusta arvostetaan onneksi usein siinä missä palkkatyökokemustakin. Ainakin yhteisöpedagogiopiskelijoita suosittelen tekemään mahdollisimman paljon opintoja työharjoitteluina, ja sama pätee varmaan alaan kuin alaan. Toisaalta myös opintojen aikana tehtyjä vapaaehtoistöitä ja järjestötoimintaa pystyvät yhteisöpedagogiopiskelijat opinnollistamaan jälkeenpäinkin, vaikkei varsinaisesta työharjoittelusta olisikaan ollut kyse.

Valmistuttuani tein vielä yhden työharjoittelun työvoimatoimiston kautta, kunnes lopulta tärppäsi työnhaussa. Voisi sanoa ympyrän sulkeutuneen, kun ensimmäinen palkkatyöni valmistuneena yhteisöpedagogina oli Maan ystävien järjestösihteerinä. Kiitos opintojen aikana suorittamieni työharjoitteluiden, näin voin täydellä varmuudella sanoa.

Tämän blogitekstin omistan ennen kaikkea opiskelijoille. Suosittelen lämpimästi jokaista opiskelijaa poistumaan mukavuusalueelta, haastamaan itsensä ja hakemaan niitä vähän liiankin haasteellisen tuntuisia harjoittelupaikkoja. Ei kannata mennä siitä aidan matallimmasta kohtaa, pelkästään kartutettavat opintopisteet mielessä, sillä opiskeluaikana luot pohjan omalle tulevalle työurallesi. Itseäni onnisti harjoittelupaikan suhteen siinäkin mielessä, että harjoitteluni ohjaaja Polttiksen silloinen (ja nykyinen) koordinaattori Meri Pukarinen oli itsekin yhteisöpedagogi. Tämä paitsi antoi minulle upean esikuvan siitä, millasissa työtehtävissä valmistunut yhteisöpedagogi voi toimia, tietysti myös helpotti ohjaajaani hahmottamaan kurssieni vaatimuksia työharjoitteluni suhteen.

Eveliina Heikkinen

Ympäristöjärjestöjen 16–20 –vuotiaille nuorille suuntaamat ympäristötoimintapäivät järjestettiin Virroilla 1.-3.2.. Toimintapäiville osallistui kuutisenkymmentä nuorta eri puolilta Suomea sekä Ruotsista, Virosta ja Tanskasta. Maan ystävien työpajoissa pohdittiin ilmastoaktivismia eri puolilla maailmaa ja tutustuttiin elektroniikantuotannon epäkohtiin. 

Vedin kaimani Anni Aroluoman kanssa elektroniikka-aiheisen työpajan, johon osallistui kaikkiaan kymmenen fiksua ja valveutunutta nuorta. Elektroniikan tuotannossa ja e-jätteen hävittämisessä on paljon epäkohtia, ja lähestyimme asiaa tutustumalla kännykän elinkaareen. Lisää tietoa elektroniikantuotannon epäkohdista voi lukea Finnwathin raportista.Elektroniikkajätteeseen liittyvistä ongelmista voi puolestaan lukea Eetin vasta julkaistusta selvityksestä. 

Tapahtumaan osallistuneita nuoria ei voi moittia siitä, että he olisivat välinpitämättömiä maailman epäkohtien edessä. Päinvastoin osallistujista suorastaan huokui huolestuneisuus maapallon tilasta ja tulevaisuudesta. Viikonlopun jälkeen kysyin: Miten tämä valtava potentiaali, joka näissä nuorissa on, käännetään vaikuttavaksi toiminnaksi?

Jotta yleinen huolestuneisuus saataisiin kanavoitua toiminnaksi, tarvitaan joukko ihmisiä toimimaan yhdessä. Ympäristöasioista huolestunut nuori voi kokea olevansa varsin yksin ajatustensa kanssa, jos kaveripiiristä ei löydy samalla tavoin ajattelevia ihmisiä.

Olen sitä mieltä, että ympäristötoimintapäivien kaltaisen tapahtuman suurin arvo on siinä, että se saattaa yhteen samanhenkisiä ihmisiä eri puolilta maata. Usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin kasvaa, jos huomaa, että on olemassa muitakin ihmisiä, jotka ovat valmiita työskentelemään samojen asioiden hyväksi. Ihannetilanteessa näistä fiksuista ja tiedostavista nuorista kasvaa rohkeita ja aktiivisia kansalaistoimijoita, jotka vielä muuttavat maailmaa.

Kuten Jonas Biström ympäristötoimintapäivien päätössanoissa totesi, aktivismi ei aina ole helppoa tai kivaa eikä se edes tee ihmistä onnelliseksi. Usein kyse on vain siitä, että meidän on pakko toimia, jotta maailma olisi siedettävä paikka.

Erityisesti nuorten ihmisten on hyvä muistaa, että vallassa olevat tahot harvoin luopuvat vallastaan vapaaehtoisesti. Valta on otettava, jokaisen sukupolven tulee tehdä se vuorollaan. Vallan ottamisesta seuraa väistämättä konflikti, mutta tuo konflikti on pieni hinta siitä, että tämän ajan räikeimmät ympäristöongelmat saataisiin ratkaistua. Nyt vallassa oleva sukupolvi on jo osoittanut, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen kaltaista ongelmaa ei voi ratkaista heidän opeillaan.

Toivon todella, että nämä ympäristötoimintapäiville osallistuneet nuoret ja heidän kaltaisensa ovat niitä, jotka seuraavaksi ottavat vallan käsiinsä: Silloin päättäjät osaisivat vihdoin tehdä viisaita ja ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä päätöksiä, ja edellinenkin sukupolvi voisi nukkua yönsä rauhassa.

Kuvia ja lisää tarinoita Ympäristötoimintapäivistä osoitteessa miljonaktion.fi.

Anni Kiviranta

Siemenpuu-säätiön neljännessä teemajulkaisussa Sijoiltaan menneet – Kulutuksen häätämä elämä (Into 2012) pureudutaan kestämättömän kulutuksemme harvemmin esille tuotuihin lieveilmiöihin: maananastuksiin ja häätöihin. Kati Pietarisen toimittama silmiä avaava artikkelikokoelma käsittelee monipuolisesti ruuan-, tavaran- ja energiantuotannon haittavaikutuksia kytkemällä globaalit markkinat ja poliittiset rakenteet luontevasti paikallistason ympäristö- ja ihmisoikeusongelmiin. Pelkkää maailmantuskaa ei kuitenkaan ole luvassa, sillä kirjassa tarkastellaan myös kestävämpiä vaihtoehtoja ja kansalaisvastarintaa. Kirja on upean kuvituksensa sekä onnistuneen taitto- ja toimitustyön ansiosta helposti lähestyttävä ja toimiva kokonaisuus, ja tekstien sisällöt ovat pääosin hyvin ymmärrettävissä ilman sen kummempia taustatietoja maailmantalouden ja -politiikan kiemuroista.

Angi Mauranen

Maan ystävien aktiivi Angi Mauranen viettää välivuotta Ranskassa ja on tutustunut siellä paikallisiin Maan ystäviin. Angi raportoi kokemuksistaan tässä blogissa.

Ranskan MY näyttää pitkää nenää yrityksille

Lokakuuhun mahtui myös kahden valtakunnallisen Amis de la Terren (AT) työntekijän vierailu paikallisryhmämme luona. Tätä tilaisuutta varten Lyoniin saapui vieraita myös läheisistä Savoien ja Isèren paikallisryhmistä, ja pöytä kasvoi lopulta varsin suureksi, jotta kaikki mahtuisivat sen äärelle. Illan aikana kuultiin mm. AT:n yritysvastuuekspertin selostukset Pinokkio-palkinnoista ja öljyjätti Totalin vastaisesta kampanjasta, viestintävastaavan ohjeet uusien nettisivujen käytöstä paikallisryhmätyössä ja mielenkiintoista analyysiä AT:n vahvuuksista, heikkouksista ja asemasta järjestökentällä.

Nyt jo viidettä kertaa jaetut, alati suosiotaan kasvattavat Pinokkio-palkinnot ovat mainio tapa tuoda ranskalaisten yritysten väärinkäytöksiä ihmisten tietoon. Kolmessa kategoriassa on yhteensä yhdeksän ehdokasta, joista valita nettiäänestyksessä. Helposti lähestyttävän äänestyksen keskiössä ovat oikeastaan perustelut, joista käy ilmi, mitä mikäkin ehdokas on tehnyt ansaitakseen palkinnon, ja täytyy sanoa, että ne olivat masentavuudessaan hyvin kiintoisaa luettavaa. Selvää on myös, että kategoriat ovat loppujen lopuksi varsin mielivaltaiset, sillä likimain kaikki ehdokkaat syyllistyvät niin monen sortin rikkomuksiin, että niitä on vaikea lokeroida.

Kategoriat ovat:

• Yksi kaikille, kaikki minulle! pahimmalle luonnonvarojen ryöstökuluttajalle,
• Vihreääkin vihreämpi häikäilemättömimmälle oman toimintansa viherpesijälle ja
• Likaiset kädet, täydet taskut likaisimmalle lobbarille.

Ryöstökulutuspalkinnon vei kaivosyhtiöiden Bolloré ja Eramet yhteenliittymä Bolera Minera, jonka litiumkaivokset Argentiinassa käyttävät prosesseissaan huomattavat määrät makeaa vettä ja saastuttavat sitä vähää, joka alkuperäiskansoille jää, vaikeuttaen huomattavasti näiden perinteisiä elinkeinoja. Viherpesusta palkinnon saa elintarvikeyhtiö Lesieur, joka lahjoittaa jokaista heiltä ostettua ruokaöljypulloa kohden yhden pullon nälänhädästä kärsiville alueille Itä-Afrikkaan. Ajatus on sinänsä ihan jalo, mutta samaan aikaan sen emoyhtiö Sofiprotéol lobbaa kabineteissa aggressiivisesti biopolttoaineiden puolesta, pahentaen näin nälänhätää entisestään. Tulee etäisesti mieleen muuan suomalainen suklaatehdas…

Kolmannen kategorian voittaja on meillekin Olkiluodon työmaalta tuttu, Ranskan valtion osittain omistama Areva, joskin varsin erilaisesta työstä, kun mitä meillä on totuttu näkemään. Arevan vuosi on ollut kiireinen: toukokuussa yhtiö tuomittiin Nigerissä kuolemantuottamuksesta, kun sen kaivostyöntekijä kuoli hengittämäänsä uraanipölyyn, ja syyskuussa nigeriläiset kansalaisjärjestöt osoittivat sen kaivosten ympäristövaikutusten arviointien olevan lainvastaisia. Lisäksi Ranskan parlamentin teettämä raportti on todennut Arevan olleen osallisena epäonnistuneeseen yrityskauppaan, joka maksoi valtiolle yli kaksi miljardia euroa, ja joka toisaalta näyttäisi liittyvän suurempaan korruptiovyyhteen monopoliaseman saavuttamiseksi Etelä-Afrikan ydinvoimalamarkkinoilla. Jo yhtiön kolmas Pinokkio-palkinto on siis hyvin ansaittu.

Näiden lisäksi AT päätti antaa vielä kunniapalkinnon rakennusjätti Vincille, jonka on tarkoitus rakentaa mm. Pietarin ja Moskovan yhdistävä moottoritie ja Ranskan Notre-Dame-des-Landesin tuleva lentokenttä. Molempien hankkeiden tapauksessa – jotka jo sinänsä ovat hyvin kyseenalaisia niin ympäristön kuin demokratiankin kannalta – niitä vastustavia aktivisteja on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja väkivaltaisesti. Moottoritie on ollut viime aikoina Suomessakin mediassa, toisin kuin lentokenttäprojekti, joka ansaitsee oman, perusteellisemman kirjoituksen. Myös Vinci on voittanut palkinnon aiemminkin, ja kutsui viimeksi AT:n edustajat jopa tuomaan palkinnon päämajalleen konkreettisesti, mitä ei kylläkään haluttu tehdä.

Pinokkio-palkinnot ovat konseptina mielestäni nerokas, ja tällaisen perinteen aloittamista voisi hyvin harkita Maan ystävissäkin. On tosin todettava, että AT:llä on yhdeksän palkattua työntekijää, jolloin kaikki työ tiedonkeruusta tiedotukseen ja äänestyssivuista palkintogaalaan on helpompi jakaa ja toteuttaa. Toisaalta AT:kään ei tee tätä kaikkea yksin, ja Suomessakin palkinnot voisi ehkä toteuttaa yhteistyönä muiden järjestöjen kanssa.

AT on myös vastikään lanseerannut CRAD40-nimisen kampanjan ranskalaisia suuryrityksiä, ja etenkin niistä suurinta, öljyjätti Totalia vastaan. Kampanja keskittyy konkreettisten toimien vaatimiseen päättäjiltä: tavoitteena ovat ylikansallisten mammuttiyritysten saattaminen selkeämmin vastuuseen teoistaan, läpinäkyvyyden parantaminen ja julkisten rahojen pitäminen loitolla ympäristölle ja ihmisille haitallisesta teollisuudesta tukien ja investointien muodossa. Näissä onkin huomattavan paljon parantamisen varaa, kun katsoo vaikkapa Arevan edelläkuvattuja toimia tai fossiilisisten polttoaineiden avokätisiä verohelpotuksia.

Mitä Totaliin tulee, se toimii 130 maassa, sen liikevaihto viime vuonna oli huikeat 185 miljardia euroa, ja se jakoi omistajilleen osinkoja useita miljardeja (vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti vuodelle 2012 on noin 52 miljardia). Näin jättiläismäinen yritys voisi hyvin edesauttaa merkittävästi uusiutuvan energian vallankumousta, mutta pitäytyy tiukasti fossiileissa, etupäässä öljyssä. Kummallista Totalin rakenteessa on se, että vaikka tuotot virtaavat emoyhtiölle Ranskaan, kansalliset tytäryhtiöt kantavat vastuun, eli Ranskan Total voi keskittyä rahan takomiseen ja narujen vetelemiseen vailla huolta syytöksistä väärinkäytöksistä muualla maailmassa. Yritin ottaa selvää siitä, onko Totalilla tytäryhtiöitä Suomessa, mutta pikainen googlailu ei tuottanut tulosta.

Kiinnostavaa oli myös kuulla työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia Ranskan AT:sta, he kun ovat katsoneet sitä hyvin läheltä jo pitempään. Erityisen mielenkiintoinen oli vertaus Greenpeacen ja WWF:n kaltaisten jättijärjestöjen organisoitumisen tapaan: siinä missä edellämainituissa ohjaus tuntuisi kulkevan hallinnon hierarkioissa ylhäältä alaspäin, AT samoin kuin Maan ystävät yleensäkin perustuu itseohjautuvuudelle ruohonjuuritasolta käsin, yhteisten arvojen ja ikään kuin eräänlaisen identiteetin pohjalta. Tämä täsmää suunnilleen kokemuksiini ja käsityksiini Suomenkin MY:stä, ja esitystapa kirkasti sitä, mitä minun oli aiemmin vähän vaikea hahmottaa.

Vaikutti myös siltä, että AT ja MY jakavat jotakuinkin samat haasteet, mitä järjestön toimintaan tulee. Harmillista se on siltä osin, että täälläkään ei siis ilmeisesti olla löydetty ihmelääkkeitä ikuisuuskysymyksiin, mutta toisaalta vertaisoppiminen voi toimia paremmin, jos ratkaistavat ongelmat ovat samankaltaisia. Ehkä tästä vielä saadaan jotakin hyödyllistä kulttuurivaihtoa aikaan.

Tällaista siis kuului valtakunnallisen AT:n suunnalta kahden työntekijän suulla. Siellä tapahtuu juuri nyt paljon muutakin, mutta kirjoitan siitä vähän myöhemmin. Silloin pitäisi uusien illankin olla takanapäin, ja parempi käsitys siitä, miten hyvin eräs kekseliäs kokeilu pöydänpidossa on toiminut.

Angi Mauranen

Maan ystävien aktiivi Angi Mauranen viettää välivuotta Ranskassa ja on tutustunut siellä paikallisiin Maan ystäviin. Angi raportoi kokemuksistaan tässä blogissa.

Manifestations, mielenosoituksia

Pari kuukautta Lyonissa on jo takana, ja omat tavat olla ja toimia niin kaupungissa kuin Amis de la Terressäkin (AT) hahmottuvat jo hyvää vauhtia. Edelleen on tottumista monissa asioissa: esimerkiksi kokouksissa on täällä tapana puhua iloisesti muiden päälle ristiin rastiin, ja samaan tapaan pyörällä ajetaan, mihin ikinä vain mahdutaan, valoista juuri piittaamatta. AT:n viestintäkin on niin rönsyinen sekamelska, että sen perkaaminen vaatisi kokonaan oman tekstinsä, mutta joistakin tapahtumista onnistuu sentään kuulemaan jo ennen kuin ne tapahtuvat. Pikkuhiljaa tähän kaikkeen pääsee sisään, ja alun hämmennyksen jälkeen nämäkin jutut alkavat vähitellen tuntua kotoisilta.

Lokakuussa pääsin ensi kertaa vähän toiminnankin makuun osallistumalla ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen järjestämiseen ja lentolehtisten jakamiseen Stop Bugey -kollektiivin kanssa.

1970-luvulla rakennettu Bugeyn ydinvoimala – Ranskan vanhimpia – sijaitsee vain reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Lyonin keskustasta, ja huoli onnettomuudesta kasvaa sekä voimalan korkean iän, että alueen viime aikoina kohonneen seismisen aktiivisuuden vuoksi. Onnettomuuden sattuessa alueelta jouduttaisiin häätäämän yli viisi miljoonaa ihmistä, eikä ole mikään ihme, että paikallisesti voimalaa vastustetaan nimenomaan ydinkatastrofiin vedoten. Itse olen tottunut huolimaan enemmän niistä ongelmista, joita ydinvoima aiheuttaa jo ihan vain toimiessaan normaalisti, mutta täältä voimalan varjosta asiaa katsoo ehkä vähän eri kantilta.

Mielenosoitus järjestettiin Lyonin keskustassa 13. lokakuuta, ja kaikessa monipuolisuudessaan se oli varsin kunnianhimoinen. Bugeyn lähialueilta saapui kaksi päivää marssinut joukko ”ydinpakolaisia,” jotka otettiin vastaan suurieleisesti dekontaminaatioteltan kautta, minkä lisäksi kokoontumispaikalla oli konsertteja, puheita, järjestötelttoja ja uusiutuviin energiamuotoihin ja säteilysuojelutyöhön erikoistunut ”työvoimatoimisto”. Itse mielenosoitus oli muodoltaan Suomessa harvemmin nähty ihmisketju, jossa 1500 ihmistä kulkivat käsi kädessä kelpo lenkin ympäri keskustaa.

Hämmentynyt poliisi ja lukuisat muut samanaikaiset mielenosoitukset keskustassa jumittivat autoliikenteen odotettuakin pahemmin, ja syysauringon viimeiset kunnolla lämmittävät säteet tekivät tapahtumasta kaikkiaan oikein onnistuneen. 1500 ihmistä on tosin varsin vähän verrattuna viimekeväiseen jopa 60 000 ihmisen letkaan Lyonista Avignoniin (200 kilometriä!), mutta eipä kollektiivin valitsemalle paikalle olisi kunnolla enempää mahtunutkaan, joten parempi näin. Oli myös hauskaa nähdä AT:n Grenoblen ja Savoien ryhmien edustajia, jotka saapuivat niin ikään Lyoniin osoittamaan mieltään.

Marraskuussa osallistuin AT:n nimissä myös pienempään mielenosoitukseen Suur-Lyonin vesilaitoksen palauttamiseksi julkisen päätäntävallan alaiseksi eli kaupungin omistukseen. Harmi kyllä kaupunginvaltuusto päätti pitää sen edelleen yksityisenä, mitä se on ollut jo vuosikymmeniä. Mielenosoitusta edeltäneessä paikallisryhmän kokouksessa pohdittiin, ovatko tällaiset asiat meidän heiniämme ensinkään, mitä vähän kummastelin. Onhan julkinen sektori, toisin kuin yksityiset yritykset, suoraan vastuussa kansalaisille, ja demokratian edistäminen kiistatta AT:n keskeisiä teemoja maailmanlaajuisestikin. Lisäksi olisi outoa olla ottamatta tähän kantaa paikallisesti, kun luonnonvarojen yksityistäminen kytkeytyy niin moniin tärkeisiin kamppailuihin globaalissa Etelässä. Toki asetelmat ja toimijoiden roolit ovat siellä hyvin toisenlaisia, mutta kuitenkin.

Päätimme siis kuitenkin osallistua mielenosoitukseen ja liittyä veden sosialisointia ajavaan kollektiiviin. Kollektiivit ovat kovassa huudossa täällä muutenkin: jo mainittujen Stop Bugeyn ja vesilaitoskollektiivin lisäksi paikallisryhmämme on mukana ainakin liuskekaasua, uutta jalkapallostadionia ja Notre-Dame-des-Landesin lentokenttää vastustavissa kollektiiveissa. Jokseenkin epämuodollisina yhteenliittyminä ne ovat varmasti tarpeen eriytyneen järjestökentän yhdistämisessä, mutta minua silti vähän huvittaa se, että vähän joka asialle tuntuisi olevan oma kollektiivinsa. Epäilemättä jostakin ilmestyy ennen pitkää jokin pyöräily- tai kasvissyöntikollektiivi, johon päädyn yhteyshenkilöksi ennen kuin huomaankaan (järjestöjä on jo löytynytkin). Jos Suomea sanotaan yhdistysten luvatuksi maaksi – eivätkä ne täältäkään näytä loppuvan kesken – niin ehkä Ranska on sitten kollektiivien.

On täällä tapahtunut paljon muutakin, mutta lopetan nyt tältä erää, jotta tämä pysyy edes jotenkuten luettavan pituisena. Piakkoin on luvassa asiaa mm. eräistä valtakunnallisen AT:n viimeaikaisista edesottamuksista sekä Ranskan tämän hetken tärkeimmästä kamppailusta ympäristön ja demokratian puolesta.

Angi Mauranen

Friends of the Earth Internationalin joka toinen vuosi järjestettävä yleiskokokous, Biennial General Meeting, pidettiin tänä vuonna marraskuussa El Salvadorissa paikallisen CESTA – Friends of the Earth El Salvador -järjestön omistamalla yksityisellä luonnonsuojelualueella. Animasissa on yhdistetty majoitustilat, luonnonmukainen ruuantuotanto ja metsän suojelu. Osallistujat ympäri maailmaa pääsivät ihmettelemään alueen biodiversiteettiä liskoista lintuihin, sekä monelle vähän järkyttävääkin teknistä edistysaskelta: erottelevaa kompostivessaa.

Kokouksen kuluessa puitiin erityisen keskeisesti poliittis-taloudellisen järjestelmän ja ympäristön suhdetta sekä tarvetta määritellä sitä, missä ollaan ja mihin voitaisiin olla menossa. Kansainvälinen yhteisymmärrys saavutettiin muun muassa siinä, että ylikuluttaminen ja fossiilisten polttoaineiden käyttö sekä suuret ympäristöä tuhoavat projektit ovat ongelma. Vastauksien etsiminen uudelle suunnalle olikin haastavampi urakka.

Jo kokousta edeltävässä ilmastomuutoksen ja magaprojektien vaikutuksista kärsivien ihmisten ja yhteisöjen liikkeen MOVIACin konferenssissä käytiin erilaisia paikallistason ratkaisuja läpi. Latinalaisen Amerikan alueella on esimerkiksi merkittäviä energiaomavaraisuuskokeiluja, ruokasuvereniteettiin suhtaudutaan vakavasti. Plantaaseja, GMO-viljelyä ja ympäristölle ja paikallisyhteisöille haitallisiin suuriin energiaprojekteihin suhtaudutaan nihkeästi. Aikapankkeja pidetään myönteisenä esimerkkinä vaihtosuhteiden muodostumisesta tavalla, joka ei lisää kulutusta.

Kokouksen aikana esiin nousi monissa yhteyksissä sosiaalisissa kamppailuissa ja ympäristöliikkeissä aktiivisesti toimivien ihmisten kohtaama vaino, katoamiset ja murhat. Eri puolilla maailmaa järjestöjen toimistoihin murtaudutaan raskauttavien ”todisteiden” hankkimistarkoituksessa. Hallitukset ja megaprojektien parissa työskentelevät yhtiöt ovat yhtä lailla lianneet kätensä.

Nelipäiväisen tapaamisen kuluessa etsittiin keinoja turvata aktivistien toimintamahdollisuudet ja henki. FoEI:ssä toimii ryhmä, joka kehittelee toimintamahdollisuuksia ja mahdollisia solidaarisuustoiminnan muotoja esimerkiksi kadonneen kolumbialaisen Miguen Ángelon löytymisen jouduttamiseksi.

Kokouksessa valittiin Friends of the Earth Internationalille uusi hallitus vuosille 2013-2014. Järjestön uusi puheenjohtaja Nnimmo Basseyn nelivuotisen kauden jälkeen on kroatialainen Jagoda Munić.

Neljän päivän kokoustamisen ja työryhmien jälkeen tutustuimme CESTAn paikallistason työhön merenpinnan nousun vaikutuksesta kärsivällä mangrovealueella Tyynen meren rannalla. Suoran tuhoutumisen lisäksi aluetta uhkaavat suunnitellut hotellialueet ja turismin välilliset vaikutukset. Paikallisyhteisöt kehittelevät selviytymisstrategioita, joita yksi on yhteisön omissa käsissä oleva turismi.

Varsinkin meillä pohjoisesta tuleville ja sisämaassa eläville oli hieno kokemus osallistua paikallisyhteisön kilpikonniensuojeluprojektin tähtihetkeen: pienten konnien mereen päästämiseen. Vain harva selviää hengissä palatakseen aikuisena samalle rannalle munimaan.

Mervi Leppäkorpi

Pankit käyttävät tallettamiamme säästöjä myöntääkseen lainoja yrityksille, yksityishenkilöille tai yhteisöille sekä sijoittaakseen rahoitusinstrumentteihin. Sijoituskohteet pidetään salassa ja rahoillamme saatetaan esimerkiksi nopeuttaa ilmaston lämpenemistä. Suomessa toimivan tanskalaisen Merkur-pankin Ilmastotili on päinvastoin keino tukea ilmastonmuutoksen torjumista. Säästäminen Ilmastotilille mahdollistaa sekä lainoja että lahjoituksia ilmaston lämpenemistä ehkäiseviin hankkeisiin.

Maan ystävien ja muiden ympäristöjärjestöjen perustama Siemenpuu-säätiö ohjaa Ilmastotilien lahjoitukset valitsemaansa kohteeseen. Lahjoitus syntyy sekä Merkurin yleisistä tuloista sekä Ilmastotilin säästäjille maksetusta pienemmästä korosta. Vielä tämän vuoden ajan kohteena on indonesialainen Mitra Insani -säätiö.

Mitra Insani on vuonna 1998 perustettu, Indonesiassa Riaun maakunnassa toimiva kansalaisjärjestö, joka pyrkii vahvistamaan paikallisyhteisöjä ja suojelemaan alueen suosademetsää. Järjestö uskoo pääsevänsä tavoitteisiinsa edistämällä metsien yhteisöllistä hoitoa (englanniksi community based forest management (CBFM)). Tänä vuonna Mitra Insani on rakentanut patoja suometsiin yhteistyössä kalastajien ja maanviljelijöiden kanssa. Padot tukkivat soiden kuivaamiseksi kaivettuja ojia, jotta vesi nousisi ja ehkäisisi tulipaloja. Lisäksi järjestö suunnittelee toimintansa laajentamista mangrovemetsien kunnostamiseen Sumatran saaren ranta-alueilla.

Brasilian jälkeen Indonesia on maailman toiseksi tärkein trooppinen maa ilmastonmuutoksen ja metsien näkökulmasta, sillä Indonesian suosademetsien kaataminen tuottaa valtavia määriä hiilidioksidia. Brasiliassa viimeiset hallitukset ovat tehneet täydellisen, vaikkakin edelleen riittämättömän käännöksen ympäristötyössä. Juuri Mitra Insanin kaltaiset kansalaisjärjestöt nähdään Brasiliassa yhteiskunnallisten muutosten aikaansaajana ja siksi Mitra Insania Indonesiassa tuetaan.

Viime vuonna Mitra Insani kampanjoi metsään pääsyoikeuden sekä metsän omistuksen kysymyksiin liittyen. Mitra Insanin toimitusjohtaja Zainuri Hasyim selittää, että kampanjan taustalla on muutamissa alueen kylissä pidetyt keskustelutilaisuudet, joissa kävi ilmi, että toiminta suometsien kunnostamiseksi on riippuvainen siitä, kuka maat omistaa. ”Miksemme hoida ’omaa metsäämme’?”, eräs kyläasukas kysyi.

Ilmastotiliin kuuluu myös säästöihin perustuvaa lainaamista Suomessa. Esimerkiksi viime vuonna myönnettiin laina Vesilahteen perustetulle yhteisökylälle nimeltä Kurjen tila.

Kurjen tilan yhteisökylä ja biodynaaminen maatila sijaitsee Sakoisten kylässä Pyhäjärven rannalla. Tilan tontin ostoa varten myönnettiin Merkurin viime aikojen suurin laina Suomessa. Kurjen tilan perustajien tavoitteena on ollut luoda uusi biodynaamisesti viljelty tilakokonaisuus ja sen rinnalle ekologisesti rakennettu uudiskylä. Toiveena on myös yhteisöelämän elvyttäminen. Kurjen tilalla on peltoa 16,5 hehtaaria ja niiden siirtyminen luomuun ja biodynaamiseen viljelyyn alkoi keväällä 2011.

Biodynaaminen viljely perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön. Maaperä pidetään tuottavana mm. kompostoinnin, viherlannoituksen ja vuoroviljelyn avulla. Tämä rikas maaperä varastoi huomattavasti enemmän hiilidioksidia verrattuna maaperään, jota kemiallinen tuotanto on köyhdyttänyt. Tiettyjen lajikkeiden luomutuotanto tarvitsee käyttöönsä enemmän maata kuin vastaava tehotuotanto. Siksi sen on ajateltu lisäävän hiilidioksidipäästöjä, sillä enemmän metsiä raivataan peltomaaksi. Muun muassa Luomuliitosta kuitenkin sanotaan, että arvioissa on jätetty huomioimatta luomutuotannon maaperän toimiminen hiilidioksidivarastona sekä luomutuotannon mahdollisuudet tehostaa tuotantoaan. Merkur-pankki pitää edelleen luomutuotantoa ilmastonmuutosta ehkäisevänä toimintana.

ILMASTOTILI LYHYESTI

• Ilmastotilin korko on muuttuva ja se päivitetään markkinatilanteen mukaan. 13.2.2012 korko on 0,2% jos talletus on alle 10 000 eur ja 0,4% jos talletus ovat 10 000 eur tai yli.
• Merkurin tukiosuus, 0,75% tilien keskimääräisestä talletuskannasta, lahjoitetaan Siemenpuu-säätiön kautta ilmastonmuutosta ehkäisevälle hankkeelle.
• Tili on säästäjälle maksuton. Tilille voi tallettaa varoja niin usein kuin haluaa. Nostoja on mahdollista tehdä kuluitta 3 kertaa kuukaudessa. 

Yksityiskohtaiset ehdot ja ohjeet tilin avaamiseksi löytyvät Merkurin verkkosivuilta www.merkurpankki.net. Yhteydenottopyynnön voi jättää sähköpostitse osoitteeseen info(at)merkurbank.net

Oscar Fresán Landíbar

Mosambikin Maan ystävien Justica Ambientalin (JA!) puheenjohtaja Anabela Lemos vieraili Suomessa Kepan kutsumana lokakuun puolessa välissä. Hänen noin viikon vierailunsa aikataulu oli tiivis, mutta ennätimme saada hänet lyhyelle vierailulle myös Suomen Maan ystävien toimistolle 12.10. Paikalla oli MY:n työntekijä ja muutama aktiivi.

Vaikka Anabela oli jo väsynyt monen seminaarin jälkeen, keskustelua käytiin vilkkaasti vapaaehtoistyöstä Facebookiin ja Mosambikin tilanteeseen. Anabela kertoi myös JA!:n toimineen alkuun vapaaehtoispohjalta, pitkälti hänen oman panoksensa varassa. Työmäärä ei kuitenkaan tekemällä vähentynyt, joten tänä päivänä JA!:lla on yhdeksän työntekijää. Vapaaehtoisia heillä on jonkin verran edelleenkin, mm. opiskelijoita.

Mosambikin poliittinen tilanne muodostaa kuitenkin haasteen järjestötoiminnalle. Anabela kertoo, että hallituksella on oikeus kuunnella aktiivien puhelimia, sekä rajoittaa internetin käyttöä. Poliisit saattavat seurata ja säännöllisesti pysäytellä aktiiveja. Toimijat kohtaavat myös väkivaltaa ja sen uhkaa hallinnon puolelta. Väkivalta voi myös kohdistua niihin yhteisöihin, joiden kanssa järjestöt toimivat.

Turvallisuuden vuoksi JA! lähettää nykyisin kenttätöihin aina kaksi työntekijää kerrallaan, ja seuraa esimerkiksi auton sijaintia GPS-laitteilla. Jos pysähdyspaikka on outo, tai pysähdys kovin pitkä, kentällä oleviin otetaan yhteyttä.

Facebook on yleistynyt myös Mosambikissa kaupunkilaisten keskuudessa. Se on myös tarjonnut ihmisille kanavan, jossa uskalletaan keskustella hankalista poliittisista kysymyksistä. Tosin sielläkään näkemykset FB:ssa eivät kanavoidu varsinaisesti toiminnaksi – eikä sillä ole mitään kosketuspintaa kyläyhteisöihin tai köyhään väestönosaan.

Anabelan näkökulmasta Suomen Maan ystävien kannattaisi keskittyä ydinvoimaan. Ydinvoima ja sen rakentaminen sekä siihen liittyvä kaivostoiminta kiinnostavat myös Mosambikissa. Erityisesti pitää muistaa se, että tämä on Suomen Maan ystävien oma juttu, sellainen asia, jota juuri meidän on seurattava ja vastustettava.

Suomi-näkökulman lisäksi on meillä väistämättä aina EU. Eurooppalaiset pankit ovat viime vuosina lisännyt Afrikka-rahoitustaan, eivätkä projektit ole aina olleet järkevimmästä päästä. Tämä on tapahtunut lähes huomaamatta, ilman minkäänlaisia protesteja Euroopan päässä.

Haasteista ja vaikeuksista huolimatta JA!:lla riittää niin työntekijöitä, vapaaehtoisia kuin vaikuttamisen halua. Sisarjärjestöissämme Kansainvälisissä Maan ystävissä onkin inspiraation lähdettä!

Anastasia Lapintie & Mika-Petri Lauronen

Maan ystävien aktiivi Angi Mauranen viettää välivuotta Ranskassa ja on tutustunut siellä paikallisiin Maan ystäviin. Angi raportoi kokemuksistaan tässä blogissa.
Salut les Amis!

Viime keväänä päätin tarttua eteeni auenneeseen tilaisuuteen ja lähteä syksyllä Ranskaan viettämään välivuotta opinnoistani. Pian päätöksen jälkeen otin selvää, olisiko alueellani Maan ystävien toimintaa, sillä vaikka oma paikallisryhmäni Helsingissä jäisi taakse, niin toiminnan paremman planeetan puolesta oli jatkuttava muodossa tai toisessa. Rhônen alueella oli kuin olikin oma Amis de la Terren (AT) ryhmä, ja toiminnan keskus oli luonnollisesti Lyon, yksi Ranskan suurimmista metropolialueista ja tuleva kotikaupunkini.

Otin saman tien yhteyttä Amis de la Terre Rhôneen, jonka aktiivit toivottivatkin minut lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaansa ja tarjoutuivat vieläpä auttamaan työnhaussa. Kiitos MY:n kansainvälisyyden ja paikallistasolta lähtevän toimintakulttuurin tunsin jo kauan ennen lähtöäni, että minulla olisi siellä paikka johon mennä, vaikken ollut koskaan tavannut ketään AT:stä.

Ehdin sopivasti asettua aloilleni Lyoniin ennen syyskauden ensimmäistä kokousta, joka pidettiin 12.9. Maison Rhodanienne Environnementalessa, eli alueen ympäristötalossa. Tästä pienestä kerrostalosta aivan kaupungin keskustassa löytyy yli kolmenkymmenen ympäristö-, luonto-, liikenne- ja kulttuuriperintöjärjestön lisäksi kattava kirjasto. Järjestöjen kirjo takaa monipuolisen tarjonnan luentoja, kursseja, työpajoja, keskustelutilaisuuksia ja ties mitä. Kaikki tuntuu Pauligin huvilaan verrattuna hyvin organisoituneelta, mutta myös paljon kliinisemmältä, sillä talo on uusi, ja järjestöjä on niin paljon, ettei niitä kaikkia muista kukaan.

Kokouksessa oli läsnä tusinan verran ihmisiä, mikä oli kuulemma poikkeuksellista. Pidemmän linjan aktiiveja hämmästytti uusien kasvojen määrä – peräti viisi uutta oli löytänyt tiensä syyskauden avaukseen, kun yleensä uusia on korkeintaan yksi. Minä puolestani ihmettelen sitä, että kokouksiin ylipäänsä löytää uusia ihmisiä, sillä aktiivien värväämiseen ei näytetä satsaavan juuri lainkaan, ja jopa uusien illan konsepti tuntui olevan AT Rhônelle aivan vieras (missä onkin ehdottomasti kulttuurivaihdon paikka). Joukko oli myös varsin kirjava: mukaan mahtui muun muassa opiskelijoita, ympäristötieteilijöitä, entisiä Greenpeace-aktiiveja, eläkeläisiä ja tällainen työtön kaukomaan vieraskin.

Näin runsas uusien kasvojen esiintymä vaati alkuun pienen esittelyn AT:n rakenteesta ja toiminnasta. Valtakunnallinen AT perustettiin jo 1970, ja se koostuu tänä päivänä 29 paikallisryhmästä, 12-henkisestä hallituksesta ja yhdeksän työntekijää työllistävästä toimistosta Montreuil’ssä Pariisin liepeillä. Lehti, La Baleine, tulee neljä kertaa vuodessa ja väentapaaminen kahdesti. Meininki vaikuttaa ensivaikutelman perusteella Suomen MY:tä suuremmalta, järjestäytyneemmältä ja hiukan äkäisemmältä; katsotaan, muuttuuko käsitys vuoden mittaan.

Paikallisryhmä puolestaan kokoustaa kerran kuussa, mikä on minun makuuni kummallisen vähän. Aktiiveja on vajaa kymmenkunta, ja paikalle päässeet vaikuttivat varsin tarmokkailta kuka missäkin asiassa; etenkin GMO-viljelyä ja ydinvoimaa vastustetaan suurella liekillä ja vakuuttavan oloisella asiantuntemuksella. Intoa löytyy myös muun muassa kädellisten ja sademetsien suojeluun, liuskekivikaasun (shale gas) poraamisen vastustamiseen ja kulutuskriittiseen toimintaan.

Syksymmällä on luvassa muun muassa kaksipäiväinen marssi ja ihmisketju ydinvoimaa vastaan, ympäristötietoinen elokuvafestivaali, keskustelutilaisuuksia ja työpajoja solidaarisuusviikon yhteydessä sekä sikäli kun se minusta riippuu, myös uusien ilta ja Punaisen metsän hotelli -elokuvan Ranskan ensi-ilta. AT Rhône kuuluu myös erilaisiin ryhmittymiin, projekteihin ja kampanjoihin, kuten energiaosuuskunta Enercoopiin, anti-GMO-verkosto Rés’OGM:ään ja jättiläismäisen jalkapallostadionin rakentamista vastustavaan Carton Rougeen.

Toimintaa ja asiaa on siis ilahduttavan paljon, mutta jotkut yksityiskohdat kummastuttavat Helsingin ryhmän tahtiin tottunutta. Esimerkiksi kokouksessa käytetyt kertakäyttöastiat yllättivät, samoin kuin se, että kasvissyönti vaikuttaa täällä jokseenkin harvinaiselta jopa ympäristöaktivistien keskuudessa, veganismista puhumattakaan. Myös sellaiset järjestötekniset asiat kuin uusien ilta tai pöydänpito, jotka HYMYssä ovat tulleet itsestäänselvän tutuiksi, aiheuttavat täällä päänvaivaa, jos siis yleensäkään tapahtuvat. Pöydänpitoa varten pitää pitää kokouksia kuukausia etukäteen (pitäisikö meidänkin?), ja pöydän litteys aiheutti huolta: asioiden pitää pompata ylös pöydän pinnasta sen sijaan, että kaikki olisi vain ympäriinsä leviteltyä paperia!

Eipä silti, ehkä siinä on ideaa, etenkin kun meidän paitojemme, kassiemme ja kirjojemme sijaan heillä on tarjottavanaan lähinnä esitteitä ja julkaisuja, jotka kylläkin ovat erinomaisia. Kuten todettua, uusien ilta oli suorastaan vieras toimintamalli, mutta eiköhän sellainenkin saada vielä järjestettyä.

Kaiken kaikkiaan AT Rhônen meiningistä tuli heti positiivinen ja innostava fiilis, ja olen iloinen saadessani olla siinä mukana. Katsotaan, miten varsinainen työ ympäristön hyväksi lähtee käyntiin vieraalla kielellä, ja mihin kaikkeen sitä vielä ajautuu.

Angi Mauranen